United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin mitä sinä Liisa äsken kysyitkään? kysyi Viija istuutuen tuomikon varjoon, taitettu tuomen oksa kädessä. Enhän minä muista kysyneeni muuta kuin, että milloinka saan lähteä pois, sanoi Liisa vähän kummastellen, että mitä se siitä noin kysyi. Sepä se oli, sanoi Viija. Sinä ehkä olisit vaikka kuinka kauan, jos minä kiusaisin olemaan.
Kiivetessään vuoren rinnettä ylös oli hänellä runsaasti tukea valittavana; tässä oli tamarindipuu ja tuossa ihan vieressä silkkipumpulipuu; milloin riippui mimosan esiinpistävä oksa, milloin joku paksu köynnöskasvi, jotka tarjosivat apuansa koetuksissa päästä eteenpäin eli ylöspäin; nuoret ja hentoiset teakkipuut tahi taipuisa jasmiini mukasivat, kun hän tarttui niihin.
Aralla katseella vilkaisi hän ensin, oliko hänen herransa vielä ylhäällä, sitten sukelsi hän pensastoon, missä hän kohta näkyi vesa vesalta, oksa oksalta kapuavan ylöspäin kuin villikissa. Töyräälle päästyään laski hän hameensa suoraksi ja aikoi vasuineen mennä tiehensä, mutta Boleslav huusi hänen jälkeensä. »Miksi teet työtäsi öiseen aikaan?» kysyi hän koettaen näyttää ystävälliseltä.
Akhaijeja: tällä tarkoitetaan tässä niinkuin enimmissä eepoksen paikoissa kreikkalaisia ylipäänsä. Hänen isänsä Atréus oli Pelopsin poika; hänen puolisonsa oli Klytaimnē'strā, hänen veljensä Menélāos, Helenēn puoliso; ks. Il. II 569-590 ynnä Sel. Lehvät Apollon: laakeripuun oksa; tämä puu oli Apollōnille pyhitetty.
Tämä laulu, jonka sisältö mainiosti sopi iloisien ja vilkkaitten pompeijilaisten mielialaan, otettiin runsain suosionosotuksin vastaan, ja Fulvian leski seppelöi kaimansa samalla myrtinoksalla, jolle tämä oli laulanut. Oksa oli helposti väännetty kiehkuraksi, ja kuolematon Fulvius kruunattiin kättentaputuksin ja huudoin Io triumphe!
Mutta sinä hetkenä joku hirvittävä voima irroitti hänen käsivartensa tytön kaulasta, aivan ponnistuksetta, ikäänkuin ne olisivat olleet lapsen käsivarret vain, ja nuorukainen viskattiin syrjään kuin mikäkin kuiva oksa tai kuihtunut lehti. Mitä tämä merkitsi?
Joka oksa oli nostettu ja pönkitetty eikä pienintäkään rikkaruohoa juurella, muisteli Henrik. Niin, ja kuinka ne kasvoivat! Suuria, peukalon kokoisia eikä mitään tuommoisia pieniä! Tässä pitäisi olla joku käytävä myöskin poikkipäin, niinkuin siellä kotona, ja joku penkki ja pöytä tuossa, huomautti Uuno. Jaa, jaa, sanoi mamma huokaisten, tämähän on kaikki vaan väliaikaista.
Hän ummisti silmänsä, mutta näki yhtähyvin otsan valkoisen kuin elehvantin-luu, posket punaiset kuin tulppaani, tukan mustemman kuin muskus ja gasellinkaulalle rippuvaisen, niinkuin daadelipalmun kultaisista rypäistä raskas oksa painuu maata kohti.
Niin usein aavoja astuissansa hän kuunteli herkällä korvallansa, niin usein risahti metsässä oksa, tai lauloi lintu ja lähteensuoni, niin usein petti jo silmä ja korva, ett' arkana, peljäten pettyvänsä, ei usko hän nytkään itseänsä.
Sitten hän lykkäsi sen vähän loitommaksi, yhä silmäillen sen hienoja juovia, mutta silmät eivät enään näyttäneet kiinnitetyiltä siihen mikä niiden edessä oli, vaan tuijottivat ikäänkuin avaruuteen. Teillä on korkea ja tuuhea sukupuu. Suuri kunnia ja suuret rikkaudet ovat takananne, sanoi hän. Ehkä vielä suurempia edessäni. Päänne yli kohoaa tuuheampi oksa kuin teidän. Se varmaankin on poikani.