United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän vastasikin joka suhteessa Eevin toiveita, oli ystävällinen, pitkä, solakka ja miellyttävän näköinen. Ja Eevi päätti mielessään, että juuri semmoiseksi tahtoo hänkin tulla, jahka vain ehtii kasvaa »hienoksi neidiksi». Huolimatta siitä, että Eevi usein tuskitteli ajan hidasta kulkua, koitti se päivä äkkiä ja odottamatta, jolloin Eevi täytti viisitoista vuotta.
"Mitä tahdotte, mikä teidän aikomuksenne on?" kysyi hän levollisesti ja lujalla äänellä suomen kielellä sisään tunkevilta sotamiehiltä. Silmänräpäyksen ajan näytti siltä kuin olisi hänen levollinen ja suora käytöksensä vaikuttanut sotamiehiin ja hälventänyt heidän meluansa. Yksi heistä vastasikin jotenkin sävysesti murtevalla suomen kielellä: "laittakaa tänne ruokaa ja olutta."
Rakkauden alkuleikkiä tuo lie, uskoi hän. Mutta ihanasti hymyili Iivana jo toistaen, kysyen ja peräten. Ja vot, tiedätkö vielä mitä? Ei sitä kukaan tiennyt. Hetken odotettuansa hän siis vastasikin itse: Minä, vastasi hän, minä petin kaikki! Puhemies-eukko tekeytyi, ihmetteli: Luoja auta!... Seitsemän, tarkoitan! Kaikki seitsemän! hymyili Iivana veikeästi. Petin, tarkoitan, kaikki seitsemän.
Joka päivä kirjotin hänelle. Kirjotin kauniisti. Pyysin karttamaan Elliä ja hän vastasikin että ei halua häntä nähdäkään. Hän rakastaa ainoastaan minua. Ja näihin kirjeisiin vastatessa alkoi avautua minun runosuonenikin. Vastauskirjeissä tietysti vannoin hänelle ikuista uskollisuutta. Kerrankin kirjoitin runollisesti: "Elän yksin sinulle.
Lisäksi hän osasi heidän kieltään. Kapteeni Nierot oli usein ollut meille työpaikalla verrattomaksi avuksi. Mr Fairholme vastasikin minulle: »Luulen huomanneeni, että teidän ja mr Nierotin välit eivät aina ole olleet kaikkein parhaat. Mr Carew'n suhde häneen, se on hiukan yksityisluontoinen.» Hän hymyili tarkoittavasti: »Ehkä nimitämme sitä perhejutuksi.»
Konrad vastasikin senvuoksi huolettomasti: "Nykyaikoina, jolloin kylässä vähintäänkin kerran päivässä palaa ja kuolema joka hetki kulkee oven ohitse, ei välitetä vanhasta tulisäännöstä enempää kuin Löhnberg'in pormestaristakaan". Noin puolenpäivän tienoissa läksi Kersti pajasta.
Ei kuullut toisten tyttöjen pilpatusta eikä vastannut heidän kysymyksiinsä, ja jos vastasikin, niin aivan ajatuksissaan. Toiset tytöt arvasivat asian ja kysyivät: »Saatko sinä taas piiskoja?» »Saan, jos tulevat kantelemaan äidille, ja tulevatkin ne. Vaan eivätkö olleet pojat ilkeitä?» »Olivat», myönnettiin yhdestä suusta. »Eivätkö sietäneet saada selkäänsä?» »Sietivät.»
Ajopelist' ulos päästyä kääntyi André vaimoonsa päin ja uudisti ne kysymykset, mitkä hän jo poikana kaks kertaa oli tehnyt: "Miks et kirkunut?" Ja samoin, miten Olga silloin vastasikin: "Minä en kiru koskaan." André käännähti hätäisesti, kieppas viinaryyppäimen lähimmän lappalaisen kädestä ja kaatoi sisään. "Ryyppääs, tienosoittaja," huudahti hän ryyppäintä heiluttaen.
"Niin, näkyy löytyvän sairaita ja köyhiä tyttöparkoja, jotka surevat ajatellessaan, ett'eivät koskaan voi saada lasta." Sérafine meni vuoteen ääreen ja tahtoi lievittää hänen suruaan, estää hänen kyyneleensä virtaamasta voidakseen itse tehdä muutamia kysymyksiä. Tuo nuori tyttö vastasikin lopulta koettaen tukahuttaa nyyhkytyksiään. "Ettekö tunne enää mitään tuskia, pikku ystäväni?" "En."
Aivan kuin se olisi ollut jotakin hyvin harvinaista ja merkillistä, että on täysi syksy, puut varistaneet lehtensä ja pian tulossa talvi. Neiti oli aivan mahdoton. Ja hän oli aivan kuin vähäkuuloinenkin, että ei vastannut siihen, mitä häneltä kysyi, tahi jos vastasikin, niin vastasi aivan hassusti. Mutta silloin hän kyllä kuuli, kun täti Smarin oli käymässä ja Esteri tältä kyseli lapsesta.