United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaiken talvea kestäneen kärsimyksen ja työn perästä tuntui ihmeelliseltä unelmalta saada nauttia lepoa ja rauhaa, istua nojatuolissa verannalla lauhkean syys-ilman hyväilemänä ja Gabriellen hienotunteisen, suojelevan rakkauden ympäröimänä.
Kohta oli hän ollut kaksi kuukautta poissa kotoa, kokonaista kaksi kuukautta. Suloiselta unelmalta olivat tuntuneet nämä viime viikot. Nytkö ne loppuisivat? »Kotipuoleeni liittyy liian paljon haikeita muistoja.» Hän huokasi. »Siellä olen sairastellut ja kärsinyt niin paljo. En vielä uskalla ajatella sinne palaamista. Mutta toisin on sinun Erkki. Sano, mitä aiot?»
Monta kowaa oli ystäwäni saanut kokea tuon asian tähden, waan hän ei lakannut toimimasta eikä toiwomasta, waikka usein kyllä kaikki näytti tyhjältä unelmalta. Oikeastaan ei noilla jäykillä wanhemmilla ollut mitään erinomaista itse ystäwääni, mutta sitä enemmän hänen kukkaroansa wastaan, jonka he pitiwät liian laihana.
No, kerro mitä se kauppaneuvoksen härkä! NEITI SALMELA. Se muistutti missä minä olen. Mutta minusta tuntuikin kaikki aivan toisenlaiselta kuin ennen. Tuntui kauniilta unelmalta. Täällä sinä ja minä! Kaukana suuresta maailmasta. Sinä kuninkaana omassa pienessä valtakunnassasi. HURMERINTA. Eipä vähän! Eikö totta?
Sitä ei kukaan muu ollut ymmärtänyt kuin Maria, mutta häntä ei kukaan ollut kuullut Tämä saarnaaja nyt tahtoi korjata kansan erehdyksen, mutta hänen ehdotuksensa oli niin uusi, niin yli-inhimillinen, että kuninkaallisen kadetin oli vaikea päästä selville semmoisesta. Juhanakin epäröi. Tämä ohjelma tuntui melkein hurskaalta sadulta, unelmalta. Mitähän Yrjö Maunu ajattelee?
Mutta hänen sydämensä oli huokeampi kuin oli ollut moneen vuoteen. Kun hän noissa vanhoissa majataloissa, joissa matkallansa olivat yötä, vaipui nukuksiin, näki hän unta, että hän taas oli työssä vanhan satulamaakarin luona ja että hänen tulevan elämänsä haikeat surut vielä olivat häneltä laupiaasti peitetyt. Mutta todellisuus tuntui hänestä enemmän unelmalta kuin unelma itse.
Vihdoin kysyi hän vienosti: Olihan se joku meidän lauluistamme, joka palautti teidät tänne; eikö niin? Attila. Niin oli. Se ilta tuntuu minusta vielä unelmalta. Aurinko sammui vähitellen ja kuu teki nousua, kun minä seisoin palatsin akkunassa katsellen ulos. Ette tiedä, mitä on olla maailmaan viskattuna. Minä sitä olen kokenut, mutta en koskaan niin katkerasti kuin sinä iltana.
Ikäänkuin sumuss' eroitti hän ainoastaan himmeästi sen olennon, joka tuoll' oven suussa seisoi; ne sanat, mitkä hän oli puhunut, tuntuivat hänestä kauhealt' unelmalta, "hän ei, oi Jumalani, ollut niitä sanonut, hänell' ei ollut sydäntä niitä sanomaan!" "Anna minulle vapaus, Andreas." "Vapaus? Antaa sinulle vapaus? En." "Mutta mä menen kuitenkin."
Vanhan kaupungin kuva oli muistossani niin tuoreena ja selväpiirteisenä, ettei todellinen kaupunki voinut sitä syrjäyttää, vaan taisteli sen kanssa, joten milloin toinen milloin toinen niistä tuntui unelmalta. Kaikki, mitä näin, sekottui mielikuvituksessani yhdeksi kuten kaksi samalle levylle päällekkäin otettua valokuvaa. Vihdoin jouduin takaisin samalle ovelle, josta olin tullut ulos.
Kuinka vapaa ja raikas sinä sentään olet! Tuo tuntuu minusta niin kummalliselta samalla aivan kuin unelmalta vaan. Minun luontoni oli näet alkuaan paljon hilpeämpi, vallattomampi kuin sinun. Sinun kouluun tullessasi rupesin jo muuttumaan. Kun minä lapsena pääsin metsään pujahtamaan, tuntui minusta niin suloiselta, tuntui niinkuin rinnaltani olisi paino vierähtänyt.