United States or Rwanda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vihollinen ampui, mutta ei osannut. Hevoset töytäsivät toisiaan vasten, jalustimet kävivät ristitysten, molemmat ratsastajat tarrasivat toisiaan vyötäisiin. Mutta Abdallahilla oli hurjistuneen ja leijonan voima; hän tarttui vihollistansa vyöhön, rutisti häntä kädellä hirmuisella ja syöksi tikarin aina varteen asti hänen kurkkuunsa.
Ja juuri sillä hetkellä sattui Antti heräämään pelottavaan uneensa ja kahmasi pimeässä Vatasen kasvoja. Siitä heräsi Vatanen ja nyt luuli kumpikin joutuneensa rosvojen käsiin; oitis tarrasivat he toinen toisiinsa kiinni, aivan niinkuin Olkkosen rosvojutussa kerrotaan tapahtuneen, ja niin alkoi paini pilkkosen pimeässä. No oteltiin siinä.
Niin tuli Antti kotiin ja kammaristaan löysi hän lapset, jotka hyppäsivät kuni pulmusparvi vastaan avosylin ja ilahtivat: »Isä, isä, oi isä tuli.» Ja tarrasivat syliksi isään. Antti kun oli laukkunsa riisunut, ripustanut naulaan ja heittänyt päällysvaatteensa päältään, istui keinutuoliinsa, pyyhkimään oistonaan juoksevaa hikeä kaulastaan ja kasvoistaan.
Ennen kuin renki oli ehtinyt irroittautua riehuvasta suomalaisakasta, oli Antti jo päässyt eroon rauenneen isännän käsistä, ja samassa hänen tavattomat kouransa harasivat rengin päätä ja tarrasivat miehen pitkään tukkaan. Renki, joka oli nähnyt isäntänsä kaatuvan, oli myöskin oivaltanut, miten väkevä Antti oli, ja seisoi nyt hiljaa pyytäen rauhaa.
Ryssä!... Hih! karjui Ropotti ja särki astioita. Potaatti-nenä ryssä!... Ih! karjui hän. Iivana raivostui ja karjui vastaan: Pipotti... Hih! karjasi hän ja niin tarrasivat toistensa niskaan miehet, Iivana Ropotin, Ropotti Iivanan niskaan. Vimmatusti he toisiaan siinä repivät, lattialla piehtaroivat ja karjuivat, kirosivat. Kapakan isäntä lähetti pojan jo hakemaan poliisipristavia.
Hevoset nurkissa seisoivat paksussa kuurassa ja arastelivat kuolaimiaan, ja issikkapojat siinä vieressä kävelivät edestakaisin, lopsuttivat jalkojaan vastakkain ja korjasivat usein hevosen lointa samalla lämmitellen käsiään hevon lämpöisessä ihossa. Väliin tarrasivat kiinni toisiinsa ja ponnistelivat hetkisen rakkaassa sylipainissa. Illan suussa helpotti viima, mutta eipä lauhtunut ilma.
Ukko kuin hölmistyi: Morsianta!... Toisen akkaa... Ja toistensa niskaan miehet lopultakin tarrasivat kuin kaksi vihaista kissaa. Ukko Durnjakin, se kuiva ja laiha, tietysti, olisi pahasti saanut, mutta miehet, Osiippakin, toki vetivät eroon. Osiippa rauhoitteli, selitti, koki tolkuttaa: Herkeä... Vot!... Nääs eukkoaan hän... Matvei, vot!... Kuritti, vot!