United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Onnellisen, vaan kumminkin varsin vaivaloisen merimatkan perästä saavuimme lopultakin satamaan. Veneestä maihin noustuani, kokoilin vähäset tavarani, heitin tavaramytyn selkääni ja aloin väen-vilinän läpi astuskella, kunnes saavuin muutamaan pieneen taloon, jonka seinällä oli kyltti. Huonetta kysyessäni ravintolan edeskäypä mittaili minua kiireestä kantapäähän ja opasteli minua huoneeseeni.
Meidän sen vuoksi täytyi usein olla kuuroja hänen seurassaan, vaan lopultakin hänen käytöksensä alkoi olla niin sietämätöntä, jotta päätin hänelle antaa pienen ojennuksen.
Mutta et ole kaikkein pahinta vielä kuullut. Mr Fairholme vaatii nyt lopultakin minua diplomaattiselle vierailulle rabbi Jonathanin luokse.» Kun en asiasta nähtävästi voinut päästä erillenikään, päätin heti lähteä rabbiinin puheille. Mutta sitä varten oli mietittävä joku keskusteluohjelma.
Toropaisen poikarehvana työntyi lopultakin kansliaan, pysähtyi ihan ovenpielekseen, kokien siinä ovipielessään pitkähihaisella kädellään ottaa hattua päästään ja ilmoitti tervehdykseksi: »Se meidän mökkiläisen leski kuoli... Isä käski papinkirjaan merkitä!» Siinä oli toki hieman huoahdusaikaa Pöndiselle. Hän merkitsi lesken kuolleeksi ja ilmoitti pojalle: »Hyvä on.»
Hän osoitti Henrikin mielestä sangen suuria tietoja tämän rataehdotuksen vaiheista eri valtiopäivillä, vieläpä osasi tehdä selkoa erityisistä teknillisistä seikoista, jotka koskivat rautateiden rakentamista yleensä. Mutta lopultakin hän kiertyi takasin fenomaniaan ja rupesi taas puhumaan naurunsekaisesti. Sveesit olivat hänen mielestään iskeneet kirveensä kiveen.
Hän kuvailee itse tätä päivää, josta oli tuleva niin ratkaisevan kohtalokas hänelle. »Te olette siis lopultakin olleet hänen käsissään, te minun kalliit lehteni, jotka olette kaksin verroin kalliita minulle nyt! Mutta minkälaisia taisteluita tämä askel on maksanut minulle, sitä ei voi kertoa. Hän on lukenut teidät kerran toisensa perästä ja jäljentänyt teidät.
Poikakin mukana! Hänet valtasi niin äkillinen kostonriemu, että polvet rupesivat vapisemaan. Heikkilän isännässä oli siis lopultakin miestä hän kosti heidän molempain puolesta! Hän tiesi että se loppuisi lyhyeen, että ruoska taasen tanssisi isännän selässä. Mutta se oli joka tapauksessa uhmaava vastalause tuota salaperäistä pakkovaltaa vastaan. Emännän kuolema!
Huomattuaan minun vielä viipyvän ovensuussa kääntyi hän puoleeni ja sanoi: »Toivon teidän täyttävän hyvin tehtävänne, kuten ennenkin. Siitä lopultakin kaikki riippuu, kuinka uskollisesti kukin täyttää velvollisuutensa. Jumalan haltuun, Löfving!» »Jumalan haltuun, herra kenraali!» vastasin liikutettuna ja läksin huoneesta.
»No sama se, Glasgowiin sitten, jos haluttaa», sanoi Alan. »Teille saadaan siis lopultakin nauraa.» »Vähät minä nyt naurusta välitän», vastasi kapteeni. »Mutta tämä kaikki maksaa rahaa.» »Aivan niin, sir», sanoi Alan, »en minä mikään tuulenpieksäjä ole. Kolmekymmentä guineaa jos laskette minut maihin merenrannalla ja kuusikymmentä jos viette Linnhen lahteen.»
Aina kun hän ajattelee varsinkin nuoren polven kohtaloita ja keskustelee niistä vanhempien kanssa, nousee 'parempien ihmisten' maailma hänen nähtäviinsä hävittävänä valtana, jonka uhriksi joutumasta Jumalakaan ei aina pelasta ei edes niitä, jotka ihmisten mielestä ovat valioita lasten joukossa. Mutta hänen elämäntuntonsa on lopultakin myönteinen, vaikka alistunut.