United States or Tokelau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän meni kahvia keittämään. Ymmärsipä viittaukseni. OLLI. Saat kiittää onneasi, Anna, ettet yhtynyt Maunoon. Taisipa se jo vähällä olla. SANNA. Herra jesta poonaa, eihän nyt kumminkaan! Aioitko sinä tosiaankin hänen ottaa, Anna? En minä ole tuota tiennytkään. ROINILA. Mitä te joutavia. No, Elli, eikö nuttua löydy? Niinpä lähdemme sitten. Tule sinäkin mukaan, Olli! OLLI. Mennään vaan. Sanna!
Eikähän äidin sovi mennä tytärtänsä tarjoamaan, vaikka nähtävästi Riitan onni riippui kokonaan tuosta miehestä, sillä Kallen kadottuahan hän rupesi näivettymään ja kuihtumaan. Kaisaa kadutti niin, että kyyneleet tahtoivat pyrkiä silmään, ja taisipa ne joskus päästäkin esiin, kun hän katseli Harjulaan päin ja mietti kaikkea, mitä oli tapahtunut ja mitä olisi voinut tapahtua.
Kun sitten äänetön erämaa häntä ympäröi ja tähdet hänelle osoittivat, että hän liian aikaisin oli saapunut kohtauspaikalle, niin hän antoi muulin kulkea hitaammin ja mitä lähemmäksi määräpaikkaansa hän pääsi, sitä totisemmaksi hän kävi, sitä kiivaammin hänen sydämensä sykki. Taisipa olla jotakin tärkeätä, tähdellistä, mitä Klea halusi hänelle kertoa tähän aikaan ja tämmöisessä paikassa.
Taisipa tuossa nyt tosiaankin olla jonkunlaista häpeän ja kunnian väliä, mutta ei niiden välillä ollut niin suurta rajaa kuin Juho itse luuli, sillä aikaa oli hän jo menettänyt suurimman osan kunniastaan oikeain ihmisten silmissä; hän oli menettänyt vaan viimeisen hitusen kunniastansa, vaikka hän luuli sitä tähän saakka itsellänsä niin runsaasti olleen.
ROUVA AHLBOM. Mitäs se tietää? Kun meni pois kesken kaikkea? ROUVA LINDEMAN. Eikä luvannut tulla toiste. Huomasitteko, »en osaa sanoa», hän vaan vastasi. Se oli yhtä kuin »en tule». ROUVA RANK. Hän näki, mitä tarkoituksia näillä oli, ja vetääntyi pois. Taisipa jäädä »Vanny» rukka vettä keittämään. ROUVA RANK. Herra jesta hän varmaankin kuuli! No, nyt ei kiitetä! ROUVA AHLBOM. Kaikkiakin!
Täällä ne kumminkin ovat nurkissasi, tiedetäänhän me. ANTTI. Tiedättekö? Vai niin! No, tehkää sitten hyvin ja etsikää, herra poliisi. OTTO. Sängyn alta, esimerkiksi, ja sitten tuolta uunin päältä. Eivätköhän, paholaiset, vaan olekin kiivenneet sinne? HEIKURA. Tuon pojan minä varmaan näin äsken Mäki-Matissa. OTTO. Minut? Taisipa tulla nyt pieni erehdys. Mäki-Matissa en ole käynyt moneen päivään.
Niinhän se kävi vaimovainajanikin kanssa ... hänpä vastusti oikeen vesissä silmin ... mutta eipä meillä, Jumalan kiitos, sittemmin riitaa ollut, ja taisipa olla onneensa hyvinkin tyytyväinen. Eikä tässäkään muuta tarvitse, kuin että tehdään kaupat ... suostukoon Maria mielellään taikka väkisin.
Knut oli säteilevän iloinen. Ei hän kuitenkaan puhunut matkoistaan, vaan yksistään omasta ja Pietarin yhteisestä elämästä entisinä aikoina. »Muistatko sinä? Muistatko sinä?» sanottiin lakkaamatta ja taisipa se niin olla, että Pietari muisti! Kaikki, mitä he yhdessä olivat kokeneet, oli uskollisesti tallella hänen sydämmessään.
Pieniltä näyttivät. Ei erottanut toista toisestaan muuten kuin liikunnan mallista. Niitten huuto kuului kyllä ja hyvästi saattoi seurata leikin menoa. Somalle ja lystille näytti. »Nyt lyöpi Kerttulan Kalle. Se on poikaa lyömään. Omalla lyönnillään se aina juoksee. Nyt Terilän Heikki. Se on huono lyömään, vaikka on suuri poika. Ka, taisipa saada pallin liikkeelle, koska lähti juoksemaan.
»Sanottiin, että teillä oli pahat aikomukset, että te olitte tulleet sinne lyömään meitä?» jatkoi suutari hiukan kiihottuneella äänellä. »Hmm, taisipa jollakulla olla ajatusta, mutta ei minulla ollut, tulin vain heidän mukanaan», sanoi Esa. »Mutta miksikähän eivät lyöneetkään?» kysyi suutari. Esa ei sanonut sitä tietävänsä. Suutari innostui.