United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän! jupisi Aadolf, ja hänen kasvonsa synkkenivät, mutta ainoastaan tuokion ajaksi, sillä Vanloon kasvoissa ja levollisessa katseessa ilmeni niin paljon sydämellisyyttä ja hänen olennossaan niin suurta ja ehdotonta ylevyyttä, että Aadolfista tuntui, kuin kaikki soimaukset tässä olisivat olleet kerrassaan epäoikeutettuja.
Oli hetkiä, jolloin matkavaunujen ratas, puhumattakaan pyörivästä rattaasta näytti hänestä sekä epämiellyttävämmältä että epäluotettavammalta kuin sorvipenkin ratas. Eerikki vastasi kaikessa alamaisuudessa, että hän toivoi syksyllä pääsevänsä ylioppilaaksi. Hyvän kuninkaan kasvot synkkenivät. Minä tiedän, sanoi hän. Kreivi Tessin puoltaa ja suojelee sinua.
Siitä voit päättää olenko pahantekijä. Ja voinpa sanoa sinulle enemmänkin. Vaikka pahan erehdyksen takia henkeni tosiaankin on vaarassa, ei Yrjö kuninkaalla ole koko Skotlannissa uskollisempaa ystävää kuin minä.» Hänen kasvonsa kirkastuivat, mutta Alanin synkkenivät.
Selitä tarkemmin, sanoi hän; kuka se on, joka on hairahtunut nuoruutensa ymmärtämättömyydessä. Kaarle Viktor tarttui äitiään käteen ja katseli häntä pelkäämättä ja avonaisesti suoraan silmiin. Minulla on muassani eräs nuori tyttö, jonka haluaisin jättää äitini suojelukseen, sanoi hän rukoilevalla äänellä. Kreivittären silmät synkkenivät vielä enemmän.
Kreivi Bernhard ojensi hänelle kätensä, joka, vaikka olikin hieno, kuitenkin oli melkolailla päivettynyt. Vanhus tutki sitä tarkkaan ja luki sen viivoja ja poimuja, samalla kuin hänen kasvonsa vuoroin kirkastuivat, vuoroin synkkenivät.
Mutta kun he viimeiseltä mäen rinteeltä näkivät vähän matkan päässä pienen mökin ankkalammikkoineen ja pumppukaivoineen ja pienen ruman miehen, joka siellä hikoili suurella maalarinsudilla sivellessään rumaa, likaisenkeltaista muuria, silloin synkkenivät äkisti Ellen-Lisbetin kauniit kasvot, ja oman suuren onnensa tunnossa nojautui hän nuorukaista vasten ja kätki nyyhkien päänsä kellertävän kähäräparran alle: "Reetta, Reetta-raukka!"
Oi, mikä onni!» Nydia saneli miltei itsekseen. »Saat, lapsi kulta, saat. Ja raskain työsi tästä lähtien on laulaa kreikkalaisia lauluja Pompeijin ihanimmalle naiselle.» Tyttö hypähti, hänen äsken niin iloiset piirteensä synkkenivät, hän huokasi syvään ja tarttuen pelastajansa käteen hän virkkoi: »Minä arvelin pääseväni kanssasi sinun taloosi.» »Niin käykin nyt. Tule, me hukkaamme aikaa!»
Hänen kasvonsa synkkenivät yhä enemmän. Hänen leveä rintansa aaltoili kuin ankarassa taistelussa ja kädet vapisivat. Huolestuneena Antonina riensi hänen luokseen, mutta ennenkuin hän ehti mitään sanoa, päästi Belisarius kumean vihanhuudon, paiskasi keisarillisen kirjeen maahan ja syöksyi teltasta. Antonina seurasi häntä.
He koettivat kaupita itseään, koettivat liehakoida kömpelöllä tavallaan, heidän kasvonsa loistivat niin pian kuin luulivat ostajan tarttuneen koukkuun, mutta synkkenivät yhtä nopeasti, ja he silmäilivät jurosti kilpailijattariaan heti kuin näytti siltä, että nämät voittaisivat.
Kasvot näyttivät kirkastuvan, mutta synkkenivät taas, kun hän oli sivuuttanut erään vaatepussia kantavan naisen, ja kulkukin hidastui taas. Umpimähkään hän sitte kulki katuja pitkin ja tarkkaan tähysteli jokaista hiljaisilla kaduilla liikkuvaa kulkijaa, muistamatta edes luoda silmäystäkään kirkkoon, jonka ohitse hän parikin kertaa astui.