United States or Venezuela ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä sanoi olevansa Ylistarosta ja nimensä olevan Pajumäki. Sovittuamme ajasta ja paikasta kokoonnuimme k:lo 10 e.pp. erään Helsingistä kotoisin olevan suutari Strandin luona ja minä pidin jumalanpalveluksen siellä kahdellekymmenelle hengelle. Sitten läksin minä taas matkaan etsimään suomalaista siirtokuntaa ja tulin k:lo 6 j.pp. erääseen venäläiseen kylään Om-joen varrella.
Sinä talvena hän oli tavallista enemmän yksinään, ei koskaan hakenut kenenkään seuraa, mutta väliin hänet valtasi vastustamatoin halu puhua suu puhtaaksi ja saada osakseen jonkun ihmisolennon myötätuntoisuutta ja osanottoa; silloin hän lähti Aurellille pastori Strandin luokse, joka olikin ainoa henkilö Ryforsissa, kenen kanssa hän oli tehnyt lähempää tuttavuutta.
Vildhagen pyyhki ahkeraan kasvojaan ruutuisella nenäliinalla. Huone täyttyi hänen siinä ollessa vähitellen hien ja liiman hajulla. Sekä neiti Vik että Kornelia olivat vähän ihmeissään tämän käynnin johdosta. Vildhagen ei käynyt säännöllisesti Vikissä, eikä matami Tvet koskaan, sen jälkeen kuin hänellä, niinkuin hän sanoi, oli ollut onni päästä Strandin torstaihartaushetkiin osalliseksi.
Ainoa mikä sai hänet havahtumaan tuosta välinpitämättömyyden tilasta oli pastori Strandin pyyntö saada kirjoittaa Gabriellelle ja ilmoittaa hänen huolestuttavasta terveydentilastaan. Silloin sai hän entisen nerokkuutensa takaisin ja melkein kovalla äänellä hän vastasi järkähtämättömästi: "Ei, ei ainakaan niin kauvan kuin minä vielä kykenen ajattelemaan ja päättämään tehtäviäni."
Oikein pöyristytti kun juohtui mieleen pastori Strandin kertomus... Tapahtuikohan tosiaankin tuollaisia seikkoja elämässä? Kuolevatkohan ihmiset todellakin noin pian romaaneissahan vain seuraa tavallisesti tuollainen kosto?... Seuraavana aamuna sanoi Gabrielle täytyvänsä lähteä. Oli jo ollut niin kauvan kotoa poissa, ja tahtoi nyt mennä katsomaan talouttaan, lisäsi hän leikkisästi.
Katsos Wallner, tahdon mieluummin voida sanoa sen, kuin olla maailman ja sen mahtavien kunnioittama ja ylentämä!" Pastori Strandin silmistä loisti lapsekkaan onnellinen ilme, ja puheensa vahvikkeeksi hän taivutti toista kättään.
Näytti siltä kuin olisi hänen henkeensä vuotanut uutta voimaa, ja kuin olisi saanut kyvyn olemaan iloisena ja elämään kärsimyksen ja kuoleman varjojen keskellä... Näinä päivinä hän keskusteli paljon, ei ainoastaan Gabriellen ja pastori Strandin, vaan myöskin kirjanpitäjä Sidvallin keralla, jolle hän anteeksi anoen myönsi kantaneensa katkeraa vihaa häntä ja hänen ystäviään kohtaan, eikä kukaan heistä voinut unhoittaa, miten hän jo kypsynein voimin selitteli heille Jumalan peitettyjä salaisuuksia, jotka vielä hiukan aikaisemmin olivat olleet hänelle itselleen oudot, vaan jotka tuntuivat tulevan hänen sielunsa silmille yhä selvemmiksi ja ihanammiksi, sitä mukaa kuin kuolon pimeys läheni.
Myös Kornelia lähti puutarhasta; Vik, hänen sisarensa, Vildhagen ja rouva Tvet kuuntelivat sitä vastoin hartaasti Strandin esitystä »pyhästä valtiokirkosta» ja »pyhästä virasta». Kornelia seurasi polkua, joka vei merenpuoleisille kukkuloille. Aurinko meni juuri mailleen. Alin punottava pilvivyöhyke muodosti tornia, harjoja ja kattoja. Värien hehku kävi yhä voimakkaammaksi.
Väliin hänen ruumiinsa hätkähti, ja hän liikahutti kättään, väliin hän taas kuiskasi tuskin kuuluvasti: "Jesus ... Vapahtajani..." Tohtori Sandin, joka pastori Strandin keralla seisoi hänen vuoteensa vieressä, tahtoi kerran koettaa saada hänet asettumaan pitkälleen, vaan silloin sanoi hän selvällä äänellä, josta voi päättää, että hän vielä oli täydessä tajussaan ja vielä täydelleen tunsi ruumiilliset kipunsa: "ei ... ei ... älkää koskeko minuun ... en voi kestää ... kaikki on pian ohitse..."
Kadut olivat tyhjiä, siellä täällä vaan joku kirkkomies katukäytävillä. Kaupunki näytti hänestä vielä surullisemmalta kuin koskaan ennen. Hän meni ulos. Hän tapasi Strandin ja Björnholtin, jotka olivat tulleet samalla laivalla. Strand oli virkapuvussa ja näytti tavallista piispallisemmalta; Björnholt astui, niinkuin hänellä oli tapana, keppiään heilutellen ja laihoja näppiään lyöden.