United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos hän sattui huomaamaan pienimmänkään tahran heidän elämässään, tai kuulemaan jostain virheestä, jonka joku heistä oli tehnyt, niin silloin hän tunsi uhkamielistä riemastusta ja ajatteli itsekseen: "tiesinhän sen ... juuri niin kävi kuin olin aavistanut ... kaikki on mädännyttä, kavalaa ... onttoa..." Jonkunlaisella ilkeällä nautinnolla hän vertaili omaa, itsensä kieltävää, hurskasta elämäänsä esimerkiksi kirjanpitäjä Sidvallin elämään, joka oli ankaran heränneen puolueen, minkä yhteydestä Robert jo alun pitäin oli pois sulettu, keskustana.
"Hän läksi yhdenkolmatta vuotiaana Parisista ainiaaksi", todisti kirjanpitäjä synkän näköisenä.
Koska hänellä oli ollut hyvin aikaa, ennen postin lähtöä, oli hän palannut takaisin konttoriin vielä kerran silmäilläkseen miestä, ennenkuin hän pani kirjeensä postiin. Kummastuksekseen sai hän tietää, että kirjanpitäjä ei sinä päivänä ollut saapunut pulpettinsa ääreen.
Nyt tuomitsivat he molemmat, heltymättomän ankarat kovasydämiset kauppiaat... Enkä minä voinut paeta minä seisoin turvatonna heidän edessänsä... Enköhän koettaisi huutaa Ilseä tahi isääni avukseni? "Herra Claudius", valitti kirjanpitäjä nulomielisesti, kummallista kyllä säpsähtäen isännän äkkiarvaamattomasta läsnä olosta, "te näette minut tässä kovin liikutettuna.
"Mutta samassa lippaassa olivat nekin tuhat taaleria lähetysrahaa, jotka juuri näinä päivinä piti pois lähetettämän!" oihkasi kirjanpitäjä epätoivoisesti vieden molemmat kätensä huolellisesti kammattuihin hiuksiinsa. Nyt oli papin vuoro säikähtyä. "Oi, tämäpä oli todellakin äärettömän onnetonta, hyvä herra Eckhof!" huudahti hän suurimmassa hämmästyksessä.
Rouva, jota hän ei voinut unhottaa, oli ollut uskoton; kavalat olivat veli ja sisar, kavala vanha kirjanpitäjä, ja minäkin, jolle hän aina osoitti niin paljon hyvyyttä, minäkin olin viekas ja olin muutama tunti sitte ilmaissut kumoomattomimpia todistuksia häntä vastaan.
Sillaikaa kohosi aurinko yhä ylemmä, paistaen suoraan kirjanpitäjä Grenmanin kasvoihin, niin että hän heräsi juuri parahiksi vastaan ottaakseen esimiehensä, joka saapui perheensä seuraamana satamaan klo 9 ja 10 välillä aamupäivällä. Passi ja asiakirjat olivat vihdoin viimein kunnossa, matruusit vapaina arestista, tuuli myötäinen, ja ankkuri aiottiin heti kohta nostaa.
"Ja minä viimeinkin voittaa pois ne toista sataa, jotka kymmenniekka on jo kesän pitkään minulta nylkenyt", arveli eräs toinen. "Keltäpäs se kymmenniekka ei liene voittanut", huokasi Huuhkaja, kirjanpitäjä, jota äitinsä oli kuusi vuotta vanhain päiväinsä varaksi kouluuttanut. "Ei sitä pitäisi pelata, jos jälestäpäin katumoiksi heitäksen", arveli Risto.
Mutta vielä pahemmin kävi. Minun venäläiset virkaveljeni olivat menneet odotussaliin ja kun siellä oli sietämättömän paljo hyttysiä, niin tuli toinen niistä ja pyysi lupaa saada karkoittaa ne savulla ulos. Jotenkin karkeilla sanoilla kielsi kirjanpitäjä sen, koska se sekä oli tulenvaarallista että myöskin savustuisivat vastamaalatut huoneet, kuten hän sanoi. Nyt suuttui pappi.
He kohtasivat nyt toisensa ensi kerran monen vuoden kuluttua ja virkkoivat toisilleen muutamia sanoja, odottaessaan vanhaa valtiopäivämiestä, joka vielä viipyi kamarissaan tänä varhaisena aamuhetkenä. Maria Larsson talutti lapsensa Esterin luo. Tässä on minun vanhin poikani, Elias, neljänkolmatta vuoden vanha, kirjanpitäjä Kepon sahalla. Hän on isänsä näköinen.