United States or Bouvet Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja portinvartija oli, karkeasti kiroten, jo aikeissa vetää ikkunaa kiini, mutta vankka käsivarsi esti sen, ja vihasta vapiseva ääni lausui: "Jos voisin nähdä naamanne, niin tulisi kurja suunne läheiseen tuttavuuteen nyrkkini kanssa, kun ei paremmin osaa törkyänsä sisällään pitää. Huomenna tulen päivällä takaisin, ja Jumala teitä auttakoon, jos silloin kieltänne ette paremmin hillitse!
Hänessä toisin sanoen alkavat vaikuttaa n.k. astraliset aistit eli voimat, tunne-ruumis alkaa herätä, ja ihminen ymmärtää, että elämä onkin sisäistä laatua. Hänen elämänsä on subjektivistä, itsekohtaista. Se ei ole objektivistä, se ei ole hänen ulkopuolellaan vaan hänen sisällään.
Joku ääni hänen sisällään sanoi niin. Samaa olivat herratkin sanoneet, mutta ne aina laskivat leikkiä hänen kanssaan. Kuitenkin hän olisi kovin mielellään tahtonut olla kaunis. Hänen pukunsa ei ollut enää samallainen kuin se, jossa hän oli ensimmäiset epävakaiset askeleensa pääkaupungin asfaltilla ottanut.
Se oli että hän tällä, ulkonaisesti niin onnellisella ajalla, turhaan koetti sielunsa syvyydessä tuntea itseään onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Jotakin oli joutunut tasapainosta hänen sisällään, mutta hän ei voinut saada selville mitä se oli, vielä vähemmin, miten sen jälleen saisi entiselleen.
Mutta näitä voimme me voimistaa, jos kerran pääsemme niistä tietoisiksi. Meidän täytyy nähdä ihmisen olemus hänen sisällään, emme saa pysähtyä hänen ulkonaisiin olosuhteisiinsa, lahjoihinsa ja aikaansaannoksiinsa. Luonnollisesti samoin omassa itsessäni mekin. Silloin näemme myöskin, että kaikki ihmiset ovat pohjaltaan tasa-arvoisia.
Hän on rikas, ja hänellä on paljo ystäviä, oo Jumala paratkoon, mutta jos te tietäisitte, mitä hänen sisällään on, niin te sylkisitte häntä silmille, sillä hän on kurjin, pelkurimaisin ja tunnottomin ihminen, mitä maa päällään kantaa! Niin minä huudan. GRANSKOG: Te ette huuda. Te pysytte aivan hiljaa. Jos te huudatte, sanon minä: Katsokaa minun morsiameni hullua sisarta! Hän on mustasukkainen.
Kuin kaikk' on linnut taivaan lintuja, Niin Luojan lapsia kaikk' ihmiset. Kuin kaikki linnut linnuiks elävät, Mut laulun tarpeen tuntee muutamat, Niin ihmisetkin kaikki ihmisiksi, Jumalan ihmisiksi luotu on, Mut muutamill' on liekki sisällään, Se kuoren rikkoo, sanoiks singahtaa. Jot' elämä ja henki käskee: puhu! Hän pappi on; nyt minä, toiste muut.
Liisa ei aluksi vastannut mitään. Katsoi vain edelleen häneen samalla ärsyttävällä, salakavalalla silmäyksellä, jossa Johannes aavisti piilevän hänen voimansa syvimmän salaisuuden. Aivan kuin hänen oma voimansa oli tuo kylmä, karski ankaruus, jonka hän jälleen tunsi jähmetyttävän koko olentoaan. Kuin olisi kaikki äkkiä mennyt lukkoon hänen sisällään.
Boleslav hypähti pystyyn. »Ja mitä sinä teit?» Regina loi silmänsä maahan. »Ah, herra», pyysi hän, »miksi kysytte vielä? Olinhan tehnyt sen jo usein ennenkin enkä lainkaan ajatellut siinä olevan mitää pahaa.» Boleslav tunsi kuumasti kuohuvan sisällään. »Kuinka vanha olit silloin?» »Viidentoista.» »Ja niin turmeltunut, niin...» Hänen äänensä tukahutti suuttumus.
Ja nyt istui hän tässä itse ylhäisten naisten tapaan! Keskellä Parisia, keskellä suurta, tuntematonta maailmaa! Ei niin, että Liisa olisi erikoisesti ylhäisiä naisia ihannoinut. Lapsia ne olivat hänen mielestään, lapsia ja lasten vauvoja, joilla sitäpaitsi useimmilla oli vain pelkkää sahajauhoa sisällään. Mitä he tiesivät elämästä? Mitä maailmasta?