United States or Saint Pierre and Miquelon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä näetkös olen pitänyt sinua silmällä ja tiedän kyllä, mitä kaikki muutkin tietävät. Kuules, sanonko kultasi nimen? HANNU. No annas kuulla! LIISA. Alkukirjain on R. HANNU. Entäs sitten? LIISA. Toinen on i. HANNU. Rii... eihän siitä synny sen enempää. LIISA. Vai ei!..... Riitta .... kuulitkos: Riitta! Riitta! Vaan siitä ei kai sittenkään synny sen enempää. Ah, lakkaa jo Liisa!
Minä riennän heti paikalleni. RIITTA. Yrjöä ei kuulu... Minkätähden hän ei tule minulle päätöstä ilmaisemaan? Voi Yrjö parka! Isä on minua kohtaan kovin ankara ja säälimätön. Hän tietää kyllä hyvin, että minä vihaan tuota ilkeätä Viulu-Hannua pahemmin kuin itse paholaista ja kuitenkin pakoittaa hän minua hänelle vaimoksi menemään. Vaan ei!
"Niin niin Riitta! Kyllähän minä tulisin, mutta ei tuo mylläri laske. Näethän, miten se minua näpistelee. Mylläri! Mylläri!
Hänellä oli kuitenkin sen verran malttia, että ennätti ajatella mihinkä se voisi johtaa. Ja kun hän näki Riitan vaanivan katseen, niin hän koetti hymyillä, vaikka rinnassa yhä kuohui. Hän ymmärsi nyt että Riitta tuon kaiken arvasi, oli kai arvannut jo aikoja sitten. Silloin hänen ylpeytensä, yhteinen perhe- ja hämäläistunteensa nousi uhmaavaan vastarintaan.
"Minäkö, ja miten?" kysyi Kalle erittäin ystävällisesti. Vastaamatta pistäytyi Kaisa ulos, josta vähän ajan perästä palasi Riitan kanssa. "Jos et todella tahdo meitä onnettomiksi, jos et ole kokonaan unhottanut entisiä aikoja, niin tuossa on Riitta", soperteli Kaisa melkein pyörtyneenä ja liikutuksesta vapisevalla äänellä.
»Niin-niin», pani Riitta lyhyeen ja hänen silmänsä taas pilkahtivat. Uutela käsitti sen pilkahduksen omalla tavallaan ja vilautti vastaan muita se kauhistutti. Keskitalo oli sillä välin saanut yskäkohtauksen ja nousi pöydästä. Samalla kertaa nousivat muutkin, mennen kiireisesti kukin tietään.
"Läskiä minä luulin olleen kuormassa ... ainakin näkyvissä oli kokonaisia sikoja, mutta hyvin raskaalta se kuorma muuten tuntui... Olihan tuolla sentään korkeat reslat, jos hänellä lienee niissä mitä ollut". "Onhan sillä ollut, sanoihan se Riitta minulle. Voi, voi, sentään! Se kirkonkylän kauppamieshän se on oikein se viimeinen peijuoni.
Hänen astuessaan pappilan portaita ylös, hänen waimonsa Riitta, noin keski=ikäinen nainen, tuli hänelle kiiruin askelin wastaan ja milt'ei lyönyt teräwää nenäänsä miehensä otsaan, huudahtaen: "no, wiimeinkin sinä tulet." "Niin, sinun on hywä sanoa wiimeinkin, Riitta, mutta jos tietäisit miten wäsyksissä minä olen! Hänen herruutensa kuulutukset weiwät enemmän aikaa kuin koko muu kirkonmeno.
Ja aatteles toki, että minä olen jo kaksi, jopa kolmekin vuotta alituisesti nähnyt samaa unta joka päivä, joka hetki, aamusta iltaan saakka. RIITTA. Kuinka! Sinä uneksit siis päivälläkin? HANNU. Sekä yöllä että päivällä. Tarkasta minua, niin huomaat kuinka kärsineeltä ja riutuneelta minä näytän. Sen on uneksimiseni vaikuttanut.
RIITTA. No se on semmoinen haltija, jolla on vilpoisa linnansa tuolla kosken kuohuvissa hyrskyissä, ja joka ei koskaan löydä lepoa eikä rauhaa, niinkuin laulussakin lauletaan. AKSEL. Missä laulussa? RIITTA. No mutta sinä olet kokonansa poissa laidoilta, Ahdin laulussa. Etkö tiedä edes sitäkään. No kuulehan siis, minä laulan sen sinulle. *Laulu N:o 4.*