United States or Ghana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Soi siellä huokaus ja huuto, parku yön halki tähdettömän, tuska moinen, niin että ensin puhkesin ma itkuun. Sekoitus kielten, kirot kauhistavat, sävelet vaivan, äänenpainot vihan, käheät, kirkuvat, ja kättenvääntö sai aikaan pauhun, joka aina kiertää tään ilman ajattoman kautta, niinkuin käsissä rajumyrskyn hiekkapyörre.
Minä tunsin syvästi, mitä sanoin, se koski minuun niin suoraan, että ääneni petti minut; minä peitin kasvoni kädelläni ja puhkesin kyyneliin. Minä kirjoitan totuuden.
Minulle vastaa, sillä Leten vesi pahoja viel' ei vienyt muisteloitas.» Häpeä ynnä pelko yhtyneinä pakotti suuni myöntymään niin hiljaa, sit' että ymmärtää voi silmä yksin. Kuin joutsi liian viritetty laukee ja katkee kaari, jänne sen, niin että vasama voimatonna lentää maaliin, niin puhkesin tään taakan raskaan alla ma huokauksihin ja kyyneleihin ja ääni vitkastui jo väylähänsä.
He hymyilivät ja viittasivat kädellään minulle, ja kohosivat hiljaa ylöspäin... Silloin minut valtasi onnen ja kaipauksen tunne, joka oli vähällä tukahduttaa minut, ja minä puhkesin itkuun ja heräsin siihen. Mutta se oli niin kaunista, Eugen tunsin sellaista autuuden tunnetta, jota en koskaan ennen ole tuntenut. Oi, Eugen, eläkäämme niin, että saamme jälleen nähdä pikku Main!
Mutta sitten eivät enää jalkani ylettyneet pohjaan enkä uskaltanut mennä etemmäksi. Ja raakapuu kellui rauhassa noin parikymmentä jalkaa kauempana. Aina tähän pettymykseen saakka oli käytökseni ollut hillittyä; mutta päästyäni nyt rannalle heittäydyin maahan ja puhkesin itkuun.
"Minun isälläni oli oikeus vaatia omansa takaisin," sanoin minä. "Jos te olitte hänelle velkaa rahaa, ettekä maksaneet..." "Enhän minä teille sanonut etten sitä maksanut," sanoi mr Clisfold, yhtä tylysti kuin ennen. "Hyvä, jos te maksoitte," puhkesin minä sanomaan, "niin eihän siitä käräjä-asiaa tullut eikä teillä ole mitään syytä siitä nyt murista.
Hän kuvasi heidän elämästään pikku tapahtumia, pikku piirteitä, jotka suuria todistivat, hän puhui syvistä, kirkkaista ja kantavista totuuksista. Hän puhui, minä kuuntelin, kuuntelin, kunnes kaikki se, mitä hän kertoi, kävi minulle niin valtavan suureksi, että puhkesin kyyneliin. Olinhan silloin kuin elämän kynnyksellä.
Puhuin näin värisevällä äänellä ja enenevällä lämmöllä ja puhkesin lopuksi itkuun. Hämmästynyt isäni ei löytänyt sanaakaan vastaukseksi. Nyt seurasi aika, jolloin pelko ja toivo vaihtelivat. Yhtenä päivänä sanottiin: »rauha on jokseenkin varma», toisena päivänä: »sota on välttämätön». Useimmat olivat jälkimäistä mielipidettä.
Joo, me saamme raju-ilman, kenties hirmumyrskyn ennen päivän loppua. Hirmumyrskyn Huhtikuulla! puhkesin sanomaan. Kyllähän Great Eastern vuoden-ajoista huolii, jatkoi Pitferge, kohauttaen hartioitansa. Siitä tulee raju-ilma vaseti häntä varten. Katsokaapa noita onnettomuutta ennustavia pilviä, jotka taivaan valtaavat!
Siksi, ettei minulla ole muuta toivomusta sotaretken suhteen, kuin ettei siitä mitään tulisi. Kun olimme myöhemmin kahden kesken hotellissa, kiedoin käteni Fredrikin kaulaan ja puhkesin itkuun. Mitä nyt, Martha, miksi itket?