United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kun he sitten suuriksi tultuaan muistelivat lapsuuttaan, asettivat he aina pikku Main erityiseen, salaperäiseen yhteyteen isän kanssa? Iloisina hyppivät ja visertelivät pikku tytöt Eugenin ympärillä; Märta ojenteli kirkuen käsiään, ja Mai vääntäytyi irti Julia neidistä, päästäkseen rutistamaan ja syleilemään isää.
Selvemmin hän näkee Main kasvot; hän on unessa vielä enemmän isänsä näköinen kuin todellisuudessa, ja pieni käsi, joka lepää hänen kädessään ja jota hän lakkaamatta suutelee, on ihan kuin Eugenin... Ja kun Julia neiti herää, värisee koko hänen ruumiinsa selittämättömän tunteen vallassa tunteen, joka on niin hirvittävä, niin kiihkeän ikävöivä, että hän itkien rukoilee ei elämää eikä rakkautta, vaan kuolemaa...
Kului vuosi; Lisbetin häät olivat syksyllä, ja pienen pesän täyttivät iloiset, riemulliset laulunliverrykset. Mitään muuta erikoista ei tapahtunut; varjo, joka oli langennut pikku Main kevätpäiville, näytti katoavan, hän tuli jälleen entiselleen ja hänen silmänsä saivat entisen "lapsenkatseensa". Eugenin ja hänen suhteensa tuli jälleen yhtä helläksi ja sydämelliseksi kuin ennenkin.
"Ei ei, anna heidän olla!" sanoi Eugen hiljaa, "heidän ilonsa on kuitenkin ainoata, mikä on todellista elämässä..." Mutta kun leikki oli loppunut, piti isän saada palkkansa; silloin piti pikku Main istua isän sylissä ja laulaa. Mai oli perinyt äitinsä kauniin äänen ja mieltymyksen lauluun.
Tällöin tuli neiti, ainakin pikku Main mielestä, olleeksi liian innokas liikkeissään, sillä pikku tyttö katsoi häneen lapsellisen arvokkaan näköisenä ja sanoi: "Et saa ravistella isän pikku Maita, kuuletko!" Julia neiti nauroi; pikku Mai oli hänen, samoinkuin muiden, lemmikki, eikä hän suinkaan tahtonut "ravistella" häntä muuta kuin ihastuksesta!
Ja hän kohotti jälleen kätensä Main yli. Rouva Bergenstierna aikoi juuri avata oven mennäksensä huoneeseen, kun samassa kynttilä sammui ja Julia neiti hiipi pois yhtä hiljaa kuin oli tullutkin. Rouva Bergenstierna sytytti kynttilän.
Pikku Main piti vielä olla hyvin varovainen, hän ei saanut tehdä äkillisiä liikkeitä eikä kävellä paljon. Senvuoksi kantoi Eugen häntä aina, kun hän oli kotona, ja hänestä tuntui, että hän ei ollut koskaan kantanut niin kevyttä ja suloista taakkaa.
Itse hän arveli voivansa kestää Main menettämisen, hän oli jo taistellut loppuun taistelunsa mutta Eugen!... Hän olisi tahtonut antaa elämänsä, vapauttaakseen Eugenin iskusta, joka häntä pian kohtaisi. Suru sydämessä meni hän Eugenin luo. Hän istui kirjoituspöytänsä ääressä tehden työtä, ja kun Dora tuli sisään ja meni hänen luokseen, nyökkäsi hän ainoastaan hajamielisesti päätään.
"Mikä on tapahtunut, sitä ei voi enää muuttaa", sanoi hän, "Main rakkautta ja kunnioitusta emme saa enää koskaan takaisin. Mutta koettakaamme unohtaa se, mikä on mennyt, ja koettakaamme elää niin, että meidän ei enää tarvitsisi hävetä lastemme edessä." "Meidän tulee tehdä vielä enemmän, Eugen", sanoi Dora yhtä hellästi kuin äsken, "sinä et saa enää olla ankara ja epäystävällinen minua kohtaan.
"Entäs pikku Mai, mitä sinä tahdot?" kysyi Eugen, pannen pois "pikkuisen" ja ottaen Main syliinsä. Mai tuli hyvin vakavan näköiseksi. Hän rypisti otsaansa ja katsoi miettien eteensä, sitten hän kietoi kätensä Eugenin kaulaan ja sanoi hitaasti ja selvästi: "Isän pikku Mai tahtoo pienen oravan." "Minkälaisen?" kysyi Eugen yhtä vakavalla ja toimessaan kuin pikku tyttökin.