United States or Kyrgyzstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suostumus-huuto lensi koko joukon ympäri, ja Olivier Proudfute huudahti: "Tätä samaahan minäkin olen tässä sanellut koko puolen tuntia, vaikkei kukaan teistä ole huolinut kuullella puhettani. Menkäämme ylituomarimme luokse, sanoin minä. Hän on aatelisherra itse ja hänen velvollisuutensa on välittää meidän kaupunkimme sekä aatelin välillä kaikissa asioissa."
Oli siis jo melkoinen aika päivän-nousun jälkeen kulunut, kun eräs kaupunkilainen, aamumessuun mennessään, huomasi Olivier Proudfute paran ruumiin. Se makasi kasvot maahan päin, poikki katuojan, sillä tavalla kuin oli kaatunut, koska, niinkuin lukija varmaan on arvannut, ritari Ramornyn "vyö-pojan" s.o. käskyläisen, Bonthron'in sivallus oli häneen sattunut.
Ja turha on ruveta luettelemaan kaikkia noita kaupunkimme hyväntekijäisiä, ennen kuin näemme että hän ei niitä muista". "Niin juuri on minunkin mieleni", huusi meidän ystävämme Proudfute alas tammansa selän harjulta. "Me miekkamiehet emme ole niin halpamieliset, että me rupeaisimme laskemaan lukuja viineistä ja viljoista ritari Patrik Charteris'in kaltaisen ystävän kanssa.
"Häpeä onkin, ettei rikkoja meidän vallissamme ole korjattu ja että niin nuot maankuljeksijat Vuorelaiset voivat mieltänsä myöten, milloin vaan yö on tarpeeksi pimeä, tulla tänne ajamaan rehellisiä miehiä ja vaimoja ulos sängystänsä." "Mutta katsokaas vaan tänne, naapurit", virkkoi Olivier Proudfute, näyttäen veristä kättä, jonka hän oli maasta löytänyt.
"Kaupunki on tuolle Johnston'ille antanut kukkarollisen kultaa, siitä hyvästä, ettei hän vapauttanut heitä Olivier Proudfute nimisestä rauhattomasta veitikasta, silloin kun tämä oli kokonaan hänen armoissaan. Ja tuon saman kultakukkarollisen edestä on meidän ylituomari saanut Unettoman saaren, jonka kuningas hänelle suopi sillä kuninkaanhan aina lopulla on kaikki maksettava.
Ja tuli siitä, mikä tuli, täytyy minun sanoa, että tässä asiassa olisi mahtanut käydä vallan pahoin minulle sekä minun omaisilleni, ellei Heikki Seppä, jonka te kaikki hyvin tunnette, olisi niin onnellisella hetkellä tullut avuksi." "Eipä ollut minunkaan apuni poissa", pisti Olivier Proudfute väliin, "minä kyllä en voi kehua olevani yhtä hyvä miekkamies kuin naapurimme, Heikki Seppä.
Mutta kaikki se oli nyt unohdettu; Heikki totteli nyt vaan sydämensä luonnollista lämpimyyttä ja muisti vaan että Olivier oli ollut hänen ainainen seurakumppalinsa ja ystävänsä että Proudfute oli häntä rakastanut ja kunnioittanut niin paljon kuin hupsu-raukan sydämessä voi olla niitä tunteita ketään kohtaan ja kaiken päälliseksi, että vainaja, niinkuin oli suuri syy luulla, oli tullut Heikille itselleen oikeastaan aiotun surman uhriksi.
Huomattiinpa että siinä makasi paljon vähemmin arvokas mies, vaikkei sekään arvoton kuntalaistensa kesken iloinen lakintekijä Olivier Proudfute. Kansan vimma oli paljon kiihtynyt nimen-omaan siitä yleisestä luulosta, että heidän suorapuheinen, uljas sankarinsa Heikki Seppä oli surmattu, niin että se nyt, kun tuo luulo perättömäksi nähtiin, melkein kokonaan laimistui.
Valtiomarski nyt kääntyi lesken puoleen, joka syvään murhepukuun puettuna ja lapsensa vieressään istui tuolilla aituuksien vieressä. "Vaimo", kysyi hän, "tahdotko vapaasta tahdostasi ottaa tämän miehen, Heikki Sepän, puolustajaksesi tässä taistelussa?" "Tahdon koko sydämestäni", vastasi Marketta Proudfute; "ja suokoon Jumalan sekä St.
Ja kun kuolen pakkohan kuollakin lie! Tapin aivan alle mua hautaan vie; Suu auki tahtoisin loikua näin Kanss' koirani pienoisen vierekkäin". "Etkös voi edes silmänräpäyksen aikaa olla totinen, naapuri Proudfute?" sanoi hanskuri; "minulla olisi vähän puheltavaa sinun kanssasi". "Totinenko?" vastasi lakintekijä; "ykstotinenhan minä olen ollut kaiken tään päivää.