United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei, Heikki! On se Tahvo aikonut ja on sitä Kenostakin aijottu, mutta Kenonen on vieläkin Kenonen!» kiivastui Tahvo. Ja Pirhonen kummasteli: »Vai on se Tahvokin ennen nuorempana niin kuin aikoillut! Sielläkö sitä kotipuolella tuli aijotuksi?» »Siellä.» »Vai siellä!» »Siellä aikoi Kenonen, siellä. Sitähän minä ajattelin Matikaisen Anna Liisaa, joka nyt on sen Antti Ihalaisen akkana», selitti Tahvo.
No kaksi jänistä siinä leppäpensaassa hyppi, näinhän minä. Eihän näillä mailla olekaan jäniksiä. Vai ei ole, olipas siinä yksi jänis, sievä pupu olikin! Eikä ollut yhtään, ei mitään pupua! No rapisihan siinä leppäpensaassa joku, kuulithan sinäkin, Kalle Pirhonen, rapisihan siinä leppäpensaassa! Kyllä siinä leppäpensaassa rapisivat kuivat lehdet, kuulin minäkin, todisti Kalle Pirhonen.
»Housuja tässä ommellaan, housuja... Kuuluuko sitä Pirhoselle mitä?» vastasi Tahvo, otti pullon, kulautti ryypyn ja selitti: »Lopettajaisryypyt tässä pitää ottaa... Ja lähtöryypyt... He, Pirhonen. Ryyppää sinäkin suruusi!» Pirhonen totteli, joi, muikisteli suutaan ja valitti: »
»Sinne. Liperiin vetää Kenosta. Liperissä se on vasta, oikea Suomi. Juo, Pirhonen, siitä pullon suusta!» Oikeastaan ei Kenonen paljoa kehunut, vaan puhui lähes silkkaa totta. Hyvärisen Anna Kaisa oli ollut häneen silmittömästi rakastunut, ja hän oli rakastanut aikomaansa Anna Liisaa; ne vanhat rakkaudet kytivät vieläkin, vaikka tosin kaikki olivat jo tyytyneet kohtaloihinsa.
»Ei, ei ole perikuntaa Kenosella... Onko sinulla Pirhonen jo paljon niitä pentuja?» retusi Tahvo. Pirhonen selitti: »Johan niitä taitaa olla siinä puolen tusinan korvilla.» »Soo!» »Joo! Puolen tusinan korvilla niitä jo pyrkii olemaan... Kas kun sillä tällä Tahvolla ei ole perikuntaa. Eikö se ole aikonutkaan?» ihmetteli Heikki. »Elä puhu Heikki Pirhonen niin, jotta Tahvo ei ole aikonutkaan!
Kenonen lähtee nyt vähän entisiä henttujaan tervehtimään... Pane, Kaisa, siellä rässirauta tulelle, jotta saa rässätä nuo housunpersuukset...» Hän viuhautteli säijettä. Heikki Pirhonen imi piippuaan ja kysäsi: »Mistä pitäjästä se tämä Kenonen on oikein kotoisin?» »Liperintaipaleelta on Kenonen syntyisin...» »Vai oikein Liperistä...»
Tämän Kotilaisen tuvassa istui juuri näinä päivinä räätäli Tahvo Kenonen ristissä jaloin pöydällä ja ompeli talon isännälle sarkahousuja. Kun hän oli työtänsä lopettamassa, työntyi tupaan sen entisen Kaisa Hukkasen mies Heikki Pirhonen ja puhui Tahvolle: »Housujako se tämä Kenonen ompelee?»
»Vai ei Kenosella ole ollut muita tarkastuksen alaisena kuin Matikaisen tyttö!» ihmetteli Pirhonen. Kenonen sylkäsi silitysrautaan ja kehasi: »Ohoh, Pirhonen! Vai ei Kenosella ole ollut!» »Vai on ollut muita!» Kenonen sujautti silitysrautaa, jotta housut savusivat sen edessä, ja kerskasi: »On tällä pojalla ollut! Ovat sitä Kenosta rikkaan talon tytötkin itkeneet.
Sitähän minäkin jo arvelin, että ei suinkaan se vain sen veljensä tyttöjä ole», myönsi Pirhonen, ja Kenonen kysyi äkkiä: »No, tunsithan sinä sen Antti Ihalaisen? Sen joka siellä Murroilla elää?» »Enpä tuota ole sattunut kuulemaan», kielsi Heikki.
Kenonen ompeli ja selitti: »Sitä Matikaisen tyttöähän minä aijoin, mutta kun sillä Ihalaisella oli talo, niin se ukko Matikainen tuli väliin ja alkoi siinä hänklättää ja Anna Liisa meni sitten Ihalaiselle... Se saikin vähä ruman miehen.» »Arvaahan sen!» myönsi Pirhonen. Kenonen yhtyi: »Joo, Heikki! Kyllä sen arvaa... Ja sitten minä aloin ommella ja juoda... Tuoppas tyttö se rässirauta!»