United States or Bouvet Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kuurassa onkin partanne, sanoi Aaro nauraen. Elä hiidessä! Katsokaa vaan kuvastimeen, niin näette. Herra otti taskustaan pienen kuvastimen, johon katsottuaan näki partansa ja tukkansa valkeassa kuurassa. Hän sukaisi kädellään partaansa ja tukkaansa ja virkkoi: Huh, mitä tämä on? Miehet nauroivat mutta Aaro sanoi: Aamun tuuli hieman kallisti nuotion savua teitä kohti.
Hänen partansa ja hiuksensa olivat muuttuneet lumivalkeiksi, eikä hän enään juuri mitään syönytkään. Työnsä hän kuitenkin teki kunnollisesti. Puhuvan ei hänen myöskään enään juuri milloinkaan kuultu, ja jos hän jotakin puhui, oli se niin kummallista, epäselvää ääntä, ettei sitä kukaan ymmärtänyt. Minut kohdattuaan hän kiireesti sanoi: "Herra, joko on lokikirjanne selvä?
Hänen partansa, joka oli tuuhea, hirvittävä ja takkuinen, ei muuten voinutkaan peittää tätä muodon luontaista inhottavuutta, eikä myös millään lailla jalostaa paroonin raakaa ulkomuotoa. Hänen sotamiehensä ja upseerinsa istuivat pöydässä sekaisin lüttichiläisten kanssa, joista useimmat kuuluivat alhaisimpaan väkeen.
Päättävästi hän astui lähimpään valaistuun parturin huoneesen, joka hänet nähdessään huolestuneena astui myöntitiskinsä taa, leikkuutti tukkansa ja partansa ja näki peilissä, jota mestari piti hänen edessään, ensi kerran moneen vuoteen jälleen omat kasvonsa.
Taas käännyin niitä katsomasta, loinpa katseeni toista taivaankantta kohti, otava josta kadonnut jo oli: Näin vierelläni ukon yksinäisen, niin arvokkaan, niin kunnioitettavan kuin isä lapsellensa lienee kukaan. Partansa pitkä oli, harmahtava, ja yhden-näköinen kuin tukka, joka povella heilui kaksijakoisena.
Hävityksen kauhistus on kukistanut tämän karsinan kalleudet. Oi sinuas kattila! Palaja korvesta, sinä isäni viinakattila! Näin huutaen hän tuskaisena partansa repi sekä kruunun päästänsä karisti. Vaan turha oli Jaakon huuto. Metsäpolulla ankara nujakka oli syntynyt.
Ympärillä seisovat olivat hämillään, ja vanha Hohti lausui epäilevästi: Ellei mies ole taivaan varoituksia tuomassa, niin kyllä hän ajaa perkeleen asioita. Tavallinen ihminen hän ei ole. Koskapa kivekäs lienee ollut muiden kaltainen! nauroi vieras, singahuttaen uskomattomalla nopeudella pois takkinsa, partansa, hattunsa ja valetukkansa. Löfving! huudahtivat ympärillä seisojat ällistyen.
Taas käännyin niitä katsomasta, loinpa katseeni toista taivaankantta kohti, otava josta kadonnut jo oli: Näin vierelläni ukon yksinäisen, niin arvokkaan, niin kunnioitettavan kuin isä lapsellensa lienee kukaan. Partansa pitkä oli, harmahtava, ja yhden-näköinen kuin tukka, joka povella heilui kaksijakoisena.
Mutta kumma ristiriitaisuus ihmismielessä! vaikka hän muissa kohdissa tahtoi olla metsäkarjun näköinen ja halulla salli, että häntä sillä nimellä mainittiin, koetti De la Marck kuitenkin, kasvattamalla partansa pitkäksi, salata sitä omituisuutta, josta hän alkuaan oli saanut Metsäkarjun nimen.
Ei, rikas ei hän ollut, sillä hänen punainen partansa ja tuhkaharmaa naamansa veti niin paljon, kun hänellä oli "paloviina ostamisessa", niinkuin hän itse usein sanoi. Semmoinen mies oli Valvoherra, ei parempi eikä pahempi. Hän oli viime aikoina usein oleskellut Kanniaisella ja tuohon vierastelemiseen lienee hänellä ollut useamman laatuiset syyt.