United States or Peru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun vastaus viipyi, varotti vielä Partanen: »Mutta niin kuin sanottu, niin meidän talossa eivät akat saa olla jouten. Työtä tehdään, että luut vain ryskävät, mutta syömisen puolta taas on, vaikka olisi kolme kahden tynnörin mahaa itsekullakin.» Mutta jos Partanen oli tähän asti ylpeillyt, niin alkoi nyt Kaisakin nenäänsä nostaa.
»Häviäisi se! Kyllä kun tämä Partanenkin tulisi yhden kerran molemmilla hevosillaan ja työkärryillään ja toisi lapiot muassaan, niin kyllä siinä pitäisi törkyläjän puoleta!» todisti Turtiainen Partasen puolesta. Kaisa varmistui nyt siinä uskossa, että Partanen itse ostaa talon.
Hän oli koko tämän kosimisajan ajatellut Jussi Vatasta, johon hänellä oli pieniä nuoruudenkin taipumuksia. Hän muisteli kauniin Liperin järviä, saaria, mäkiä, notkoja, Vatasen luhtaniittyjä, nurmia, lehmiä, maidon paljoutta ja muuta. Kun Partanen taas tiukkasi vastausta, kysyi Kaisa hätäpäissään: »Montako lehmää siinä Partasen talossa oikeastaan elätetään?»
Hän huudahti: »No kun olen sitä miettinytkin, että kun pääsisi irti koko rähjästä! Ei tästä ole nais-eläjälle muuta kuin harmia ja kiusaa!» Mutta nyt ajatteli hän, että kenties se Partanen kyseleekin itseään varten ja korjasi oitis: »Vaikka voisipa tuo Partanen itsekin ruveta tässä isännöimään!
Mutta Partanen tahtoi olla perusteellinen ja sanoi: »Kuule, Turtiainen! Sano tälle Makkosen leskelle ihan ensiksi, että mitä työrustinkiin tulee, niin se ei Partasen talossa lopu, eikä siinä ole emäntä sen parempi kuin muukaan päiväläinen... Ja ruuan puolta taas on sen mukaan kuin jaksetaan sitä työpuolta rehkiä.»
Hän tarttui tyynesti hevosen turpaan ja lähti taluttamaan sitä kaupungin poliisikamariin. Partanen käveli kärrin perässä, liperiläiset istuivat kärrissä, porsas vinkui kärrin istuimen alla säkissä ja neljä poikaa sekä Turtiainen seurasivat jälkijoukkona. Liperiläiset vähän jo oudostuivat ja Jussi kysyi poliisilta: »Minnekä sinä talutat?» »Tänne vain!
»Kotona.» »Paljonko tuo sanoi sen Makkosen lesken talon vielä maksavan?» »Sanoi siitä saavan neljä tuhatta nykykunnossa, vaan jos panee uuden vesikaton ja kengittää, niin sitten viisi», hymyili Partanen. »No mennäänkös?» »Ka eipähän se siitään parane.
Partanen yritti selittää: »Minähän olen se Mulon Partanen ja minä sanon että...» »Suu kiinni! Onko tämä vaimo Kaisa Makkonen?» »No, on, on... Hyvä isä siunatkoon!... Johan tuo on sanottu, että Makkosen leskihän minä olen... Tunteehan minut tämä Vatanenkin!» riensi silloin Kaisa. »Riittää! Tunteeko vaimo Kaisa Makkonen nämä kaksi miestä?» keskeytti toinen, kasvot punaisina vihasta.
Turtiainen näet viivytti häntä sen verran, että hän ei ennättänyt kääntyä toiselle kadulle ennen liperiläisten tuloa. Hän hyvästeli juuri Turtiaista, kun kuului kova kärrin jyrinä ja liinakko hevonen porhalsi katua pitkin. Partanen siristi ensin silmiään, mutta kohta huomasi hän oikein nähneensä ja sanoi: »Kah! Minun liinakkoni!»
Hän puuhaili siinä yhtä ja toista, ja miehet jatkoivat asian kehittämistä edelleen. Partanen kysyi: »Kyllä kai se tämä Kaisa suostuisi myömäänkin tämän talonsa, jos kerran niin asioiksi tulisi?» Kaisa älysi nyt olevan puheen talon ostajasta. Hän olisi ollut halukas myömään ja riemastui jo, kun luuli Partasen hankkineen ostajan.