United States or Saudi Arabia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki unielämän ahdistukset ja surut häviävät. Ja myöskin sellaisen elämän ilonpauhusta ja onnenkuvitteluista ihminen vapautuu. Kirkkain silmin katsoo aamunilo nuoreen päivään, riemuitsee sen nyt auenneesta olemassaolosta. Ihminen hymyilee sille painajaiselle, jonka alla hän ehkä on voihkinut, niille uneksituille tuskille, joiden lumoissa hän on nyyhkyttänyt.
"Kaikkien kolmen henget saavat vaikuttaa minussa. Oi Jakob Marley! Taivas ja joulun-aika olkoot kiitetyt tästä! Minä sanon sen polvillani, vanha Jakob, polvillani!" Hänen hyvät aikomuksensa hämmensivät ja innostuttivat häntä niin, että hänen sortunut äänensä tuskin totteli hänen tahtoansa. Hän oli nyyhkyttänyt kovasti taistelossansa hengen kanssa, ja hänen kasvonsa olivat kosteat kyynelistä.
Tiedätkö sinä, Aleksis, virkkoi hän, että minä olen jäykkämielinen, eivät iskut eivätkä lyönnit ole voineet ainoatakaan kyyneltä puristaa silmistäni, mutta nyt minun täytyy itkeä, tietäessäni että minua rakastat. Ja hän purskahti itkemään ja vuodatti runsaita, onnellisia kyyneliä, hän ei nyyhkyttänyt, mutta hänen hento vartalonsa vapisi hiljaa. Aleksis istui äänetönnä ja kummastuneena paikallaan.
"Voi, voi sitäkin surkeutta!" en voinut olla huudahtamatta. "Rauhoittukaa!" sanoi rouva Dahl juhlallisesti kohottaen molemmat kätensä. "Sissi oli puoleen yöhön saakka itkenyt ja nyyhkyttänyt, rukoillen anteeksi uskottomuuttaan. Ja voimmehan otaksua, että hänen vakava katumuksensa sai palkakseen täydellisen anteeksiannon!" P
Hän ei enää nyyhkyttänyt, hän itki katkeria kyyneliä, ja hänestä tuntui, kuin olisi tänä hetkenä kumeaan sointuun loppunut laulu, jossa kerran väreili kevään ja kesän riemu... Seuraavana päivänä Eugen lunasti jalokivet ja säilytti niitä senjälkeen omissa kätköissään.
Meidän käyntimme hänen luonansa vaivasivat häntä silminnähtävästi, ja ne lakkautettiinkin sentähden joksikin ajaksi. Hän istui silloin melkein kaiket päivät sohvallansa huoneensa pimeimmässä kolkassa. Eräänä iltana kertoi piika että ystäväni huoneesta oli kuulunut aivan kuin joku olisi siellä itkenyt ja nyyhkyttänyt; hän ei sentähden mennyt sisälle, vaan pysähtyi ovelle.
Olihan totta, ettei isä koskaan ollut lasten kanssa, eikä kenenkään mieleen olisi juolahtanut mennä häntä hyväilemään tai odottaa itselleen hyväilyä, mutta sittekin oli vain tullut uskotuksi, että kyllä isä pitää heistä kaikista, kun hän kerran on isä. Oliko se sitte erehdys? Vai miksi oli isän ääni niin omituinen, aivan kuin joku siellä sisällä olisi nyyhkyttänyt haikean haikeasti. Ja entä äiti?