United States or Albania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja vaikeata olikin näin syksy-suvella saada luonnosta kiini runollisuuden aihetta. Sillä kukat olivat enimmästään lakastuneet hra Santalainen ei tiennyt, että Mari aamulla oli metsäpolun ohelta poiminut mitä kauniimpia kukkasia ja linnut olivat jo aikoja sitten lakanneet laulamasta. Aurinko oli laskemaisillaan.
Kuka tuntenut tuoreen lumen tuoksahtavan, kuka nähnyt metsäpolun sillä tavoin kankaita kierrättelevän kuin hän? Kenelle on kuiva puu korvessa niin kauniisti helähtänyt, kenelle ollut niin »tervetullut talvinen pimeä», kenelle kettu ja jänis jättäneet niin runolliset jäljet juostessaan? Ei kenellekään Suomen runoilijain seassa.
Lyhyt on pitkäkin taival metsäpolun kera kulkea, sillä joka käänteessä herää uusi toivo perille tulosta. Pitkä on maantiematka, jossa päämaali näkyy, mutta näyttää aina olevan kauempana kuin onkaan. Ennen oli elämäni maantie, jota rattailla retuuttelin kievarista kievariin ja kaupungista toiseen.
Minä soisin saavani levätä kahden metsäpolun risteyksessä, missä jänönen ohi kuukkii ja orava käpy suussa hyppelee ja lintuparvi juosta piipertelee ja onnelliset ihmiset käsi kädessä astelevat eivätkä aavista, että siinä on se, joka heidän onnestaan iloitsee. Se oli suuri, tuuhea kuusi, oksat maata viistättäen.
Ja niin hän oli laulanut ja iloinnut, ja oma laulunsa ja oma ilonsa oli ylin onnensa ollut sillä ei ollut vielä mikään hänen mielensä hyviä murtanut. Niin päivänä muutamana, kun istui riippukoivun oksalla, joka metsäpolun päällä keinui, niin astui ihminen ohitse ja itki, riensi vaimo alaitse ja valitti. Oli metsä vaiennut, oli lakannut lintujen laulu, oli päivä pilveen mennyt.
Eräänä kertana olivat nuot pienet vainolliset menneet vahtiin Jaakkoa erään metsäpolun varrelle, jota myöden he tiesivät hänen tulevan. Niinkuin tiikerit hyökkäsivät viholliset piilostansa huolettomana kulkevan pojan kimppuun, sillä he tahtoivat kaikin mokomin löylyyttää ja nöyryyttää tuon köyhän, mutta vankan naapurinsa.
Ja jos tie on suolle sortunut tai vetelään paikkaan uponnut, heittää hän pitkät puut hetteeseen ja niiden avulla ylös auttaa. Ja jos on tie eksynyt itsestään, niinkuin saattaa sillekin tapahtua, kun se on saanut liian kauan yksin elellä ja unhotuksiin joutua, takoo hän pilkat puihin ja auttaa sen taas uudestaan syntymään. Aina luulisitkin metsäpolun yksin olevan, erakkona elelevän.
Ahmavaaran kylästä otamme oppaan saloiselle taipaleelle ja lähdemme metsäpolun vietäväksi. Se on suloinen kävellä taas pitkästä ajasta tuollainen karjan ura, joka omien mielijohteittensa mukaan milloin kaareutuu ahon rinteelle, milloin pistäytyy sakeaan lepikkoon, milloin heitäksen kivisen metsäpuron poikki. Yhtäkkiä tulee järvi eteen ja laineet loiskivat jyrkän kallion juuressa.
«Onko läheisyydessä jotakin paikkaa tahi taloa, josta saisi tänne väkeä ja ruokaa?» kysyi Petrea pieniltä oppailtansa. He eivät tietäneet muuta kuin «kylän», ja majatalon, josta voi saada kaikkea, mitä vaan haluaa, vakuuttivat lapset. Sinne kyllä oli kappale matkaa, mutta tyttö tunsi metsäpolun, jota myöten pääsisi pian perille.
Siinä se oli metsäpolun vieressä, aivan nurmikon reunalla, vähän matkaa laveasta Pohjan niitystä, tuo niin sanottu "littoskivi". Se oli tavallisen huoneen korkuinen, ylöspäin kaventuva, vähäsen sinnepäin, kuin Egyptin pyramiidia olen nähnyt kuvatuksi. Pääsi sen huipulle ihminenkin, sillä pitkin sen kuvetta oli loukeroita, jotka kiipeäjälle jalan sijaa tarjosivat.