United States or Bahrain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sairaan jälki korjattakoon joka kerralla ja wietäköön hetimmiten loitommaksi asuinhuoneesta, älköönkä heitettäkö sielläkään maan päälle, waan laitettakoon kuoppihin ja peitettäköön sannalla, tuhkaporolla tahi kalkilla, taikka poltettakoon kohdastansa tulirowiolla.
Minun mieleni tyrskehti rajussa kuohussa kuin rantansa särkenyt virta, joka ei suunnastaan välitä senkuin vaan uomaansa pakenee ja yhä loitommaksi vierii. Niin mielenikin muistojaan pakeni ja kohti tuntematonta kohtaloa vieri. Illan tullen alkoi tuuli luoteesta lietsoella. Sen voima paisui paisumistaan, että petäjät etäisellä rannalla näyttivät maata kuokkivan.
Heidän soudettuansa pienen järven poikki, jonka rannat olivat korkeaa, äkkijyrkkää kalliota, rupesi vuori heidän vasemmalta puoleltaan väistymään loitommaksi, kun oikeanpuolinen ranta yhä oli korkeaa, äkkijyrkkää kalliota; Seutu oli kuvaamattoman jylhä, juuri semmoinen, jossa luulisi hurjain ryövärien viihtyvän. Ainoastaan pari sataa metriä järven yläpuolelle he pääsivät vielä soutamalla.
Impi itki sillan päässä, Laajan laiturin nenässä; Käänti silmänsä selälle, Loi silmänsä loitommaksi, Näki purren purjehtivan, Tervalaian laiehtivan, Toivoi veikkonsa tulevan, Emon lapsen laiehtivan; Ei tuo veikko tullutkana, Emon lapsi laiehtinna; Tuli ennen tuntematon, Vieras outo oppimaton. "Näitkö vieras veikkoani Selällä meren sinisen?"
Ja järjestykseen, josta puhun, liittyy jokainen luonto eri lajeinensa ens syytään lähemmä tai loitommaksi. Siks eri valkamia päin ne liikkuu merellä suurell' olevaisuutemme; jokaista vaisto synnynnäinen ajaa. Sepä se tulen kuuta kohden nostaa, se ihmissydämen saa sykkimähän, maanpiirin piirittää ja koossa pitää.
"Jos teenne tulee seisomaan liiaksi kauvan, sire?" sanoi emännöitsiä, kohteliaasti solmiten isännältä kadonnutta puheen säiettä. "Jos teeni saa seisoa liiaksi kauvan" uudisti koneenmukaisesti viininkauppias, jonka ajatukset väikkyivät yhä loitommaksi hänen suuruksestaan ja jonka silmät yhä tarkemmasti iskivät emännöitsiän kasvoihin.
Silloin tuli Adalmina vihaiseksi, niin vihaiseksi, että päiväpaiste hänen kauniista kasvoistansa kokonaan pimeni. Hän löi uskollisia palvelijoitansa vasten silmiä, juoksi pois heidän luotansa, kiipesi veräjän ylitse; ja kuin palvelijat seurasivat jäljissä, juoksi hän yhä loitommaksi puistoon, kunnes ei ainoatakaan palvelijaa enää näkynyt viheriöiden puiden välistä.
Lukija huomaa, kuinka kohoo aihe runoni tään, siks ällös ihmettele, jos ylhemmän myös olla täytyy taiteen! Me paikkaa lähestyimme, loitommaksi mi näytti ensin muurin-murrokselta tai vuorelta, mi oli mennyt halki, Nyt siinä portin näin ja portaat: kolme niit' oli, kaikki eri värein välkkyi, näin myöskin portinvahdin, vielä mykän.
Ja virkkoi: »Kaikki seikat keskenänsä on järjestyksessä, ja tää on muoto, mi Luojan kuvaks luomakunnan tekee. Olennot ylväät täällä nähdä saavat sen ikivoiman merkit, jok' on mitta, min mukaan sääntö tuo on luotu kerran. Ja järjestykseen, josta puhun, liittyy jokainen luonto eri lajeinensa ens syytään lähemmä tai loitommaksi.
"Tuo tuoll'on meri, lapseni, ja vaarallinen sulle, näin lausui kerran lapsena mun äityeni mulle jos lähdet joskus laineillen ja loitommaksi rantaa, niin katso, ett'ei venhoas saa virta tuonne kantaa. Näät meri vain on miehillen, isoille, voimakkaille, on hauska heidän taistella ja soutaa muille maille; jo salmen suusta avautuu ulappa aava tuolla siis pysy aina, lapseni, sä salmen tällä puolla!