United States or Djibouti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jo varsin aikaisin täytyi Robertin olla isälleen avuliaana maatöissä. Käsi auran kurjessa hän ensi nuoruudestaan alkaen sepitti luonnonraikkaita, leikillisen vilkkaita runoja, joihin hän sai aiheita omista sydänsytöistään, ympäröivästä luonnosta, havaitsemistaan pikkutapauksista työssään tai kylillä ja mailla. Lempi ja lemmenseikkailut ovat hänen laulujensa pääasiallisena sisältönä.
Kyll' on tuolla toisiaki Lintuja liriseviä, Laulun soman laatioita, Ouon äänen antavia, Tuolla siisteissä saleissa, Kamareissa kaunihissa, Hyvin sievissä häkeissä. Mutta ne lihavat linnut Eivät Suomea suloita, Vieras on kieli, vieras mieli, Eikä luonto laulujensa Suomen luontohon sopiva. Siksi ne laulut laulajoiden Eivät kaiku kankahille, Eivät laaksoihin levene.
Lents oli ainoa, jonka piti Amandan morsiamekseen saaman, Lentsille hän Amandan soi, he vetivät vertoja, ja hän itse tuudittaisi heidän lapsiansa käsivarrellaan ja hauskuttaisi heitä laulujensa ja leikkipuheensa runsaasta aarteesta. Mutta nytpä oli käynytkin ihan toisin, ja Lents seisoi paraikaa äkkisyvän partaalla, siitä Pilgrim oli vakuutettu.
Puhutaan Kello-Taavetin olleen nuoruudessa erinomaisen iloisen ja rakastetun kaunisten laulujensa tähden... "Taavetin vaimo on yksi noista erinomaisista luonnoista, jotka kaiken ikänsä puoleksi makaavat! He käyvät ympäri, tekevät askareensa oikein, vaan eivät muuten osoita yhtään liikutuksia, ilosta enempää kuin murheestakaan. Lisäksi sen on vaimoraukka viime vuosina tullut melkein perin kuuroksi.
Hänen laulujensa raikas luontevuus ja sointuva kieli hankkivat hänelle jo alusta alkaen monta ystävää. Vuonna 1881 Erkko kokosi ennen julkaisemansa runotuotteet kirjaan Valikoima runoelmia. Erinomaisen onnistuneita ovat tässä kokoelmassa ne idyllien tai mietelmien tapaiset pikkurunoelmat, jotka ovat yhteen liitetyt nimityksillä Paimenelta ja Kesäpoimintoja.
Kultaiset tähdet olivat nousseet taivaan sinilaelle. Hiljainen yötuuli vieri suhisten tuoksuavain niittyjen yli. Kovemmin kuului purojen lirinä ja tummain puiden kohina kaukaisista metsistä. Fredrik ja Reinhold astuivat kukkulalta alas soittaen ja laulaen, ja kirkkaina ja selvinä aaltoilivat ilmassa, kuin loistavain siipien kantamina, heidän ikävöitseväin laulujensa sulosäveleet.
Ei laulujensa laine Oo kauas vierinyt, Ei Suomen suvun maine Oo niissä levinnyt. Ei suuriin muisteloihin Työt isäin syytä suo; Mut töihin mainioihin Tok' kutsuu meitä nuo. Näin ääni haudoistansa Soi yli Suomenmaan: "Nyt työhön uusi kansa, Vie Suomi kunniaan!" "Niin synkän varjon heitti Sun maalles valta yön: Se pimeyteen peitti Sun isiesi työn".
Ne laulaa turhuudesta taistojen, ne kertoo kauneudesta keväimen, ne rakkautta, rauhaa julistaa ne mielen valtaa, tempaa, tenhoaa. Näin kertoi hän ja kansa ihmeissään se häntä katsoi, mietti mietteitään. Mut aina laulujensa lopuksi hän Salojärven rauhaa kiitteli. Hän yksin eli. Vuodet kulki niin. Vain harvoin vanhus sattui naapuriin.
Muutamassa kohti runoilee hän laulujensa vähästä arvosta näillä sanoilla: Virteni ovat verrattavat Semmoisen sepän takeisiin, Joka ahjollen ajaapi, Hiilet polttaapi poroksi, Rauan tuiki turmeleepi, Ei kunnon kalua saahen. Isänsä kuoltua tuli Paavo kuin vanhin poika isännäksi taloon.