United States or Bahamas ? Vote for the TOP Country of the Week !
Seuraavana päivänä, palaten kirkosta, näki hän Ivan Ignatjitshin, joka oli kiskomassa tykistä riepuja, kiviä, laskuja ynnä muuta soraa, jota lapset olivat sinne työnnelleet. "Mitähän nuo sotaiset varustukset tietävät?" arveli kapteenin rouva. "Eivätköhän vaan odota Kirgisien päällekarkausta? Mutta olisikohan Ivan Kusmitsh ruvennut salaamaan minulta semmoisia vähäpätöisiä asioita?"
"Kuulkaas, Ivan Kusmitsh", sanoin minä kapteenille. "Meidän on velvollisuus puolustaa linnaa viimeiseen hengenvetoon saakka, siitä ei siis puhettakaan. Mutta täytyy pitää huolta siitä, että naiset pääsisivät turvaan. Lähettäkää heidät Orenburgiin, jos tie on vielä turvallinen, tahi kaukaiseen, enemmin luotettavaan linnaan, jonne rosvot eivät pääse".
Samassa tuli vallille Vasilisa Jegorovna ja hänen kanssaan Masha, joka ei ollut tahtonut jäädä yksin. "Kuinka käy?" kysyi kapteenin rouva. "Kuinka on tappelun laita? Missäs vihollinen on?" "Ei ole vihollinen kaukana", vastasi Ivan Kusmitsh. "Jumalan avulla käy vielä kaikki hyvin. Hirvittääkö sinua, Masha?" "Ei, isäni", vastasi tyttö; "kotona yksin hirvittää enemmin".
"Sepä se, ukkoseni", vastasi vaimo; "ei sinusta kavalaksi; kutsuta vaan upseerit tänne". Me kokoonnuimme uudelleen, Ivan Kusmitsh vaimonsa läsnäollessa luki meille Pugatshevin julistuksen, jonka oli huononpäiväisesti kirjoittanut joku kasakka.
Isäntä ja emäntä olivat kunnioitettavia ihmisiä. Ivan Kusmitsh, joka oli tullut upseeriksi sotamiehestä, oli sivistymätön, mutta suora ja kunnon mies. Vaimonsa hallitsi häntä kokonaan, ja tuosta hänen huolettomuutensa. Vasilisa Jegorovna piti virka-asioitakin omiin taloustoimiin kuuluviksi ja hallitsi linnaa kuin omaa pientä taloansakin.
Hän huomasi nyt miehensä pettäneen hänet ja läksi ahdistamaan häntä kysymyksillä. Mutta Ivan Kusmitsh oli varustaunut rynnäkön varalta. Hän ei vähääkään käynyt hämille, vaan rohkeasti vastasi uteliaalle vaimolleen.
"Miks'et puhu?" jatkoi Ivan Kusmitsh; "vai etkö ymmärrä i:täkään venättä? Julai, kysypäs häneltä teidän kielellä, kuka hänet on lähettänyt meidän linnaamme". Julai toisti tatarinkielellä kapteenin kysymyksen. Mutta Bashkiri katsoi vaan yhä typerästi kuin ennenkin eikä vastannut. "Kyllä minä saan sinut puhumaan", sanoi kapteeni.
"Niin, näetkös, Vasilisa Jegorovna", vastasi Ivan Kusmitsh; "virassanihan olin: sotamiehiäni opetin". "Ole nyt!" arveli kapteenin rouva. "Kunhan opetat vaan sotamiehiäsi, siinä kaikki: ei heidän palveluksestaan kumminkaan tolkkua lähde; vähät sinäkin siitä hyödyt. Istuisit kotona ja Jumalaa rukoilisit, niin olisi paljoa parempi. Käykää pöytään, hyvät vieraat, olkaa niin hyvät".
Minä katsahdin Maria Ivanovnaan; hän oli aivan tulipunaisena, silmissä oli kyyneleitä. Minun kävi säälini häntä, ja senvuoksi kiiruhdin kääntämään puhetta toisaalle. "Minä olen kuullut", sanoin hyvin sopimattomasti, "että teidän linnaanne uhkaavat Bashkirit". "Keltäs semmoinen uutinen on saatu?" kysäsi Ivan Kusmitsh. "Niin juttelivat Orenburgissa", vastasin. "Joutavia!" sanoi kapteeni.
Ivan Kusmitsh kääntyi vaimoonsa ja sanoi: "Niin, näethän, mamma, eiköhän tosiaankin ole parasta, että lähetämme teidät kauemmas, kunnes olemme suorinneet kapinallisista?" "Mitä joutavia!" sanoi kapteenin rouva. "Missä se semmoinen linna, jonne ei luodit pääse? Ja minkätähden Belogorin linna ei olisi luotettava? Olemmehan, Jumalan kiitos, asuneet tässä jo kolmattakymmentä vuotta.