United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kapina saatiin viimein tukahdutetuksi kartesseilla ja kovilla rangaistuksilla. Tämä oli tapahtunut joku aika ennen minun tuloani Belogorin linnaan. Kaikki oli jo tyyntynyt; siltä ainakin näytti. Hallitus oli liian pian uskonut kavalain kapinoitsijain katumusta: nämä yhä vaan toimivat salaisuudessa, odotellen sopivaa tilaisuutta, nostaaksensa uudelleen melua. Palajan kertomukseeni.
Asukkaat tottuivat tykin luoteihin, joita putoeli heidän pihoilleen; eivätpä enää Pugatshevin rynnäkötkään kiihoittaneet yleisön uteliaisuutta. Minä olin nääntyä ikävästä. Aika kului. Kirjeitä Belogorin linnasta en saanut. Kaikki tiet olivat suljetut. Eroni Maria Ivanovnasta rupesi tuntumaan kovin tuskalliselta. Epätietoisuus hänen kohtalostansa vaivasi minua.
Yksi keino oli jäljellä: minä päätin heti lähteä Orenburgiin, jouduttaakseni Belogorin linnan vapauttamista ja, mahdollisuutta myöten, itsekin olla siinä osallinen. Minä sanoin jäähyväiset papille ja Akulina Pamfilovnalle, hartaasti pyytäen heitä pitämään huolta hänestä, jota jo pidin vaimonani. Minä otin tyttö paran käden ja suutelin sitä, kastellen sitä kyynelilläni.
Mitenkähän käy siellä tyttö paran?" Minä virkoin, että Belogorin linnaan on lyhyt matka ja että herra kenraali arvattavasti viipymättä lähettää sinne sotaväkeä pelastamaan poloisia asukkaita. Kenraali pyöritteli päätään epäileväisen näköisenä. "Saa nähdä, saa nähdä", sanoi hän. "Kyllä on aikaa meillä vielä siitä haastella.
Isäsi A. G." Tämä kirje nostatti minussa erilaisia tunteita. Kovat sanat, joita isä oli liiaksikin käyttänyt, kipeästi loukkasivat minua. Halveksiminen, jolla hän mainitsi Maria Ivanovnaa, oli mielestäni yhtä sopimatonta kuin väärääkin. Minua kauhisti, ajatellessani, että minut muutetaan toisaalle Belogorin linnasta; mutta kaikista enemmin oli mieleni paha äitini sairastumisesta.
Porstuvassa tuli Pugatshev vastaani; hän oli matkapuvussa, turkit yllä ja kirgisiläinen lakki päässä. Eiliset kumppalit olivat hänen ympärillään, nöyrinä ja matelevina, vastakohta asianlaidalle eilen illalla. Pugatshev tervehti minua iloisesti ja käski istua viereensä kuomiin. Me istuimme. "Belogorin linnaan!" sanoi Pugatshev leveä-harteiselle Tatarilaiselle, joka seisoen ohjasi hevosia.
Kapteeni tervehti minua huolestuneen näköisenä. Hän sulki ovet, käski kaikkien istua, paitsi kasakkaa, joka seisoi ovella, otti taskustaan paperin ja sanoi meille: "Herrat upseerit! Tärkeä uutinen! Kuulkaas mitä kirjoittaa kenraali". Hän pani silmälasit silmilleen ja luki seuraavan kirjeen: "Herra komendantille Belogorin linnassa. Kapteeni Mironoville. Salaista.
Hyvästi, Pietari Andreitsh!" puheli papin rouva. "Onnea matkalle! Antakoon teille Jumala siunausta!" Me läksimme. Linnanpäällikön talon akkunassa seisoi Shvabrin. Synkkä viha asui hänen kasvoillansa. Minä en tahtonut riemuita voitostani kukistetun viholliseni nähden, vaan käänsin silmäni toisaalle. Vihdoinkin ajoimme ulos linnan portista ja jätimme iki-päiviksi Belogorin linnan. Vangitseminen.
"No, Saveljitsh", sanoin minä; "anna minulle puolet, toisen puolen saat itsellesi. Minä lähden Belogorin linnaan".
Ivan Kusmitsh kääntyi vaimoonsa ja sanoi: "Niin, näethän, mamma, eiköhän tosiaankin ole parasta, että lähetämme teidät kauemmas, kunnes olemme suorinneet kapinallisista?" "Mitä joutavia!" sanoi kapteenin rouva. "Missä se semmoinen linna, jonne ei luodit pääse? Ja minkätähden Belogorin linna ei olisi luotettava? Olemmehan, Jumalan kiitos, asuneet tässä jo kolmattakymmentä vuotta.