United States or Anguilla ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siksi nimitettiin rikkaiden porvarien taloissa siihen aikaan erästä keittiön tavoin rakennettua kammaria, jota ei kuitenkaan käytetty keittämistä varten, se oli vaan katsottavaksi koristettu kaikenlaisilla kalleilla keitto- ja muilla ruokakaluilla. Heti sisään päästyä huusi Martti mestari kovalla äänellä: "Roosa! Roosa!" ja paikalla avautuikin ovi ja Roosa, Martin ainoa tytär, astui sisään.
Miehet olivat saaneet keittonsa keitetyksi ja antaneet kattilansa olla mättäällä siksi kunnes keitto oli jäähtynyt parhaalleen syötäväksi. Olipa toinen miehistä tehnyt puun oksista kolme kerppua ja asettanut ne keittokattilan ympärille istuimiksi, sillä aikaa kuin toinen mies vuoli lepän mutkasta itselleen lusikan, jotta Tapanillekin olisi lusikka.
"Nyt lähtään ampumaan." "Syökäähän ensin", kielti Kaisa. "Keitto tuossa aivan joutumassa; eihän sinne niin kiirettä ole. Jos tuolla olisi karhukaan ammuttava." "No, joutuuko se kohta? Mikäs tyttö tuolla nurkassa makaa?" "Sehän tuo on meidän kylän tyttö." "No, näinkö aikaisin se on joutunut. Ala mennä toisiin taloihin. Ei ole kahta viikkoa aikaa, kun meillä olit."
Mutt' eiköhän se alituinen puuron keitto ole hupa voille. Ilmankos sitä astiaan karttuu niin hitaasti, että eihän siitä tänä kevännä myömään pääse, tuskin yhtään leiviskätä... Kyllä tämä elämä ei maksa mitään... Jos olisin mies nuorempi... Ja mikäpä tässä auttanee, jos aikoo talona olla. Olisihan se hyväkäskin siellä autettava, kun tuosta luulisi kalua tulevan.
JUHANI. Niin! ja vielä sarvi-säkin kaupan päälle. EERO. Vielä pikipussinkin paakelssina. JUHANI. Niin juuri, sinä vasaran-poika! KAISA. Kaikki hyvin! rovastin ja lukkarin pitää saaman teiltä terveisenne, ja se keitto on kupissanne kerran vielä, te kirotut! Anna heille kivestä läksiäisiksi, Mikko, anna että pääkuori aukenee. MIKKO. Tässäpä on mukava harakan-kivi, juuri kuin käsketty.
Ja totta onkin, ei sitä keitettyä lohta monesti syö vatsaansa täyteen, mutta siikaa ja haukea ja harria syö kolmesti päivässä. Mikolla ja Väinöllä oli yhteinen keitto. Kun se oli tullut kypsäksi, sanoi Mikko: Malttaa köyhäkin keittää, mutta ei jäähdyttää. Sen sanottuaan hän leipineen istui kattilan viereen.
Karhunpeijaisissa esim. karhun liha keitetään kullatussa kuparissa, ja keitto sitten syödään kultaveitsillä, hopealusikoilla: Pohjolan pidoissa sulhasen oritkin syötetään koropasta kultaisesta; Wäinämöisen verikin noidan talossa otetaan vastaan kultakannuun, hopeatuoppiin; jopa näemme joskus hongissakin hopeaoksia, kuusissa kulta-omenia.
Hän koki nyt olla jo tärkeä ja selitteli: "Siinä ei ole vielä varmaa tieteellisen tutkimuksen tulosta olemassa... Kyllähän karvalaukutkin ovat hyviä keitto- ja suolasieniä, mutta hyviä ovat etikassa suolatut rouskutkin." "Niin minustakin!" pistin minä sopivalla äänenpainolla. Olimme jo päässeet Kytkytmäen päälle, ihailimme näköaloja ja innostuimme, minkä jaksoimme sitä innostusta teeskennellä.
Lihapalat nostettiin liemestä, johon sekoitettiin muutama hyppysellinen jauhoja, ja makea keitto oli valmis. Muutamaa viikkoa myöhemmin tapaamme siirtolaiset sillä vuori- ja harjuselänteellä, joka erottaa toisistaan Pohjanmaan, Satakunnan ja Hämeen. Tuiskut olivat estäneet heitä pari päivää pääsemästä eteenpäin.
Mikosta tuntui, että teko on nyt tehtävä, turha sitä on lykätä, mutta samassa helähti Aunon ääni sillalta: Isä! Mitä sinä nyt sinne kylmälle kalliolle olet ruvennut maata. Tule syömään, siellä on keitto valmis. Silloin Mikon koko ruumis hytkähti.