United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Miehet olivat saaneet keittonsa keitetyksi ja antaneet kattilansa olla mättäällä siksi kunnes keitto oli jäähtynyt parhaalleen syötäväksi. Olipa toinen miehistä tehnyt puun oksista kolme kerppua ja asettanut ne keittokattilan ympärille istuimiksi, sillä aikaa kuin toinen mies vuoli lepän mutkasta itselleen lusikan, jotta Tapanillekin olisi lusikka.
Sillä tiedättekö, se on semmoinen maa, jossa kahvi on niin sakeaa, että lusikka pysyy kupissa pystyssä, ja kun he kaatavat kermaa sekaan, niin heidän täytyy sitä keritsimillä leikellä.
Kalpeana kuin kuoleman kuva viehkuroi hän tuskissaan sängyssänsä laidasta laitaan, huonojen vaateretkujen päällä. Helka itki lapsineen sängyn ääressä, voimatta lieventää rakastettunsa kauheita tuskia. Lusikka vettä ja palanen leipää, ne olivat ne ainoat mitä hän voi tarjota kurjalle puolisolleen. Muuta lohdutusta ei hän voinut antaa.
Kylmää vettä rukoilin, vaan sitä ei annettu kuin lusikka aina pitkän ajan päästä. Koettelin rukoilla miten vaan taisin, vaan siitä ei ollut apua. Törmäsin itse usein ylös vettä tavottelemaan, vaan eivät sittenkään antaneet, sanoivat pahaa tekevän.
Sepä hauskaa; nyt meillä on sinulle mukanamme vähän hedelmäruokaa. Ota tuo kivivati, Helka, ja lusikka tuolta hyllyltä, niin Anna saa heti maistaa. Oi kuinka se on hyvää sairas nielasi lusikallisen toisensa perästä hedelmäkeittoa, joka nähtävästi maistui hänelle hyvältä. Meillä on kyllä ruokaa, niin ettei minun sovi valittaa siitä syystä, mutta kun on sairas, tekee mieli jotakin uutta.
Eikös se ole niin, että mitäs teet, niin tervaa, olipa lusikka tai lapio? Niinhän ne sanovat ... ja kyllä niissä ompeleet pitää. Pitää kai niin kauan kuin pettää. Eikä muuta kuin hyvästi, suutari naskalinesi! Pekka heitti pieksut olalleen ja alkoi astua. Iltapuoleen sai suutari kengät valmiiksi ja lähti niitä viemään pois.
Piimäpyttyyn oli lusikka jäänyt ja toisia kiireessä viskattu mikä minnekin pitkin pöytää. Ja ovi ulos selko selällään. Mitähän tämä merkitsikään? Ja Heikille selvisi samassa kaikki. Väki oli juossut niityille heiniä kokoamaan ennenkuin sade tulisi. Ja hän, Heikki, seisoi tässä toimettomana, uneliaana, epäselvissä haaveiluissa, vietettyään koko päivän tyhjää toimittaen!
Jos se ei tunnu lähtevän niin joutuisasti kuin miesten vatsa vaatisi, tarttuu lähin aliupseeri keskeltä kiini ja riuhtasee ruokaluvun yhdessä vilauksessa loppuun, yli kivien ja kantojen "aamen!" Silloin on jo useimmalla lusikka vadissa ja pala suussa.
"Kun vähä hyvästä annoin, Pikkaraisen kaunihista, Ukkosi uusi lusikka Kanta poies katketkohon, Poikki ponsi lentäköhön, Syöntiaikana parassa." "Kun vähä hyvästä annoin, Pikkaraisen kaunihista,
Penkillä, pöydänpäässä nukkui istuallaan talon muonamies Issakainen, jonka peloittavan suuri, leilimäinen kähärä pää oli niin kauhistuttavan pörröinen kuin mikäkin pahaksi pöyhötelty iso villaläjä. Oli syötyään ja ruuat korjattuaan nojautunut vain ryntäät rehellään pöytää vastaan, kallistanut korvallisensa pöydälle ja nukkui nyt sikeästi kuorsaten, pöydälle jäänyt lusikka ihan nenän edessä.