United States or Papua New Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Vai niin», sanoi hänen kumppaninsa; »luulinpa sinun tavoittelevan jotain tuttua näillä seuduin.» »Niinpä kyllä äitini omaa veljeä», vastasi Durward; »ennenkuin hän läksi Angus-kreivikunnan kangasmailta, oli hän yhtä kelpo mies kuin kuka hyvänsä, jonka pieksu on kanervikkoa tallannut.»
Ainoastaan riekot ja töyhtöhyypät kirkuivat siellä ja kaukana idässä liikkui hirvilauma pienenä pisteenä. Suurimmaksi osaksi se oli punaista kanervikkoa, muu ala enimmäkseen suota, heteikköä ja sammaltuneita vesilammikoita. Muutamin paikoin oli kulovalkea polttanut maanpinnan mustaksi ja toisin paikoin oli kokonaisia metsiä kuivuneita mäntyjä, jotka seistä törröttivät siellä kuin luurangot.
Tytöt tulivat virkeiksi, hyppivät ja iloitsivat. Kaikki alkoivat katsella, milloin alkaa punaisena paistaa. Marjanvarsia jo oli ja joku marjakin aina siellä täällä. Mutta marikkoa ei tullut, vaikka olivat kahloneet metsää jo kuinka kauan. Ei näkynyt marjanvarsiakaan. Paljasta kanervikkoa oli vain!
"Sanoipa tuo mummo-vainaja", jatkoi Katri, "paimentyttönä ollessansa kerran heitä Jaaman kankaalla tavanneensa. He olivat kirkkomatkalla Taipaleesen. Silloin oli ollut helteinen kesäpäivä. Lehmät, joita mummoni paimensi, märehtivät puolitorkuksissa honkain varjossa. Suurelle kivelle oli noussut mummoni itse kukkaiskiehkuroita sitomaan; alkoi siitä vähitellen kuulua humina hongikossa, lähenivät äänet lähenemistään ja soivat vihdoin hänen korvissansa kuin keväällä allien ralli virtavesillä. Kanervikkoa kaaloi tyttöparvi laulaen seuraavaa laulua: "'Kylä meitä kylliksi,
"Tämä tyttö-parvi kirkkopuvussansa kanervikkoa kaalatessaan oli auringon paisteessa ikään kuin häilyvä keijukaisjono. Harvoin kaikki yht'aikaa joutuivat näkösälle: milloin yksi, milloin kaksi, milloin puoli parvellinen katosi kanervikkoon, vesakkohon vierähteli. Oli tuossa nuoruutta, oli hempeyttä.
Näimme tuontuostakin sotamiesten viiltävän kanervikkoa pistimillään ja kylmä väristys kävi silloin ruumiini läpi. Toisinaan he kiertelivät meidänkin kiveämme ja silloin uskalsimme tuskin hengittääkään. Kuta pitemmälle päivä ehti, sitä hitaammin ja vaivaloisemmin kuluivat meiltä tunnit kivellä. Alustamme kävi näet yhä kuumemmaksi ja auringonpaahde yhä sietämättömämmäksi.
»Saattaa niin käydä», sanoin minä. »Mutta vaikka hän arvaisikin tarkoituksen, on Forthin ja tämän välillä hyvä joukko kanervikkoa.»
Nymark sytytti loitompana papyrossia, ja laskeutui sitten kivelle korjaamaan luistinta jalkaansa. Siitä oli remmi katkennut. Kun hän oli saanut sen laitetuksi, kääntyi hän Almaan, joka yhä istui samassa asennossa. »Joko lähdemme?» Hänen äänensä oli levollinen ja tyyni; Alma kuitenkin pöyristyi kokoon sitä kuullessaan, oihkaili, heittäytyi suulleen maahan ja repi kanervikkoa molemmin käsin.
»Joutuun sinä juokset, veikkoseni», virkkoi Qventin itsekseen; »mutta pitäisipä sinun juosta vieläkin kovempaa vauhtia, jotta ei nopein jalka, joka ikänä on Glen-houlakin'in kanervikkoa tallannut, saisi sinua kiinni.»