United States or Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Niin», kääntyi John Almaan, »parempaa vastausta tuskin voinee antaa». Alma el virkkanut mitään, neuloi vaan edelleen. »Miksi noin suuria kirjaimia laitat?» »Kun niitä pidetään, semmoisia.» »Minusta ne ovat rumia. Ja eikö niissä ole hirveän paljon työtä?» »On kyllä.» »Te olette somia, te naiset. Väkisenkin teidän pitää keksiä itsellenne tarpeetonta ajan ja voimain hukkaa.
Sitten hän kääntyi Almaan. »Mutta kuinka on teidän laitanne, rouva Karell?» He katsoivat toisiinsa, John ja hän. »Teistä ei ole sairaan hoitajaksi tänä yönä», hän sanoi Alman valtasuonta koetellessaan. Almalla oli vaan yksi toivo, että he menisivät pois. Sen he pian tekivätkin, ja helpommin hengitti hän taas, jäätyään kahden Arvin kanssa.
Olisi hän päässyt taas iloon ja humuun, kun olisi vaan tervennä ollut.» »Eivätkö nuo ilot liene jo jääneet häneltä ikuisiksi ajoiksi.» »Elkää puhuko niin kovaa», varoitti hoitaja sängyn luota. He laskivat ikkunaverhon paikoilleen, vilkaisivat Almaan, joka nyt todella nukkui, ja menivät hiljaa varpaillaan huoneesta pois.
»Eikö teistä ole iloa kenellekään?» kysyi Nymark hiljaa, kumartuen sivulle Almaan päin, joka nojautui hänen käsivarteensa. »Sanokaa ennemmin, ettei teillä ole iloa kenestäkään. Te kun ette kenestäkään välitä.» Alma naurahti ja otti käsityönsä. He jäivät kahden verannalle, sillä John ja Lagander menivät alas lehtimajaan.
Lopulta tulin siihen vakaumukseen, ettei noissa alinomaisissa vaihteluissa ollut sen syvempää pohjaa, kuin että Alma tahtoi vaan loistaa silläkin alalla, näyttääkseen kuinka suuresta joukosta hänellä oli valitsemisen varaa. "Kaihoni ja ikäväni Almaan kävi vihdoin niin sietämättömäksi, että päätin kosia häntä, kävi miten kävikin.
»Viekoittelen rouvaasi mukaan huvimatkalle.» »Höyrylaivalla Imatralle?» »Sinä siis jo tiedät?» Nymark katsoi Almaan. »Ei Alma ole mitään puhunut. Kuulin vaan, että semmoinen oli tekeillä.» »Sinne tulee iloinen seura. Ja sotaväen musiikki otetaan matkaan. Rouva Karell palaisi varmaan hyvin virkistyneenä.» »Mitä sanot, Alma?» »Niin ... ehkä tosiaan ... Helminkin tähden... Mutta se riippuu sinusta.»
Alma kääntyi päin ja hymyili, mutta katse oli kostea. »Semmoisesta viitsit pahoittaa mielesi. Oletpa tosiaan lapsellinen. No, kas nyt taas. Ei, tule tänne, että saan pyyhkiä nuo kyynelet silmistäsi.» Hän kurotti kädellään Almaan kiinni ja veti hänet luokseen. »Kainalooni sinut otan kuin pienen kyyhkysen. Rakas, oma vaimoni!» Hän nosti Alman leukaa ja suuteli häntä. »Oma vaimoni!»
Nymark sytytti loitompana papyrossia, ja laskeutui sitten kivelle korjaamaan luistinta jalkaansa. Siitä oli remmi katkennut. Kun hän oli saanut sen laitetuksi, kääntyi hän Almaan, joka yhä istui samassa asennossa. »Joko lähdemme?» Hänen äänensä oli levollinen ja tyyni; Alma kuitenkin pöyristyi kokoon sitä kuullessaan, oihkaili, heittäytyi suulleen maahan ja repi kanervikkoa molemmin käsin.
Oli se kuitenkin toisella tavalla tulemaisillaan. Näihin aikoihin hän rakastui »totisesti ja vakavasti» Almaan, Jo koulussa ollessaan oli hän ollut rakastunut, mutta ei vielä »totisesti ja vakavasti.» Ensi kerran tapasi rakkaus hänet viidennellä luokalla ollessa. Viides luokka vastasi entisen kimnaasin ensimmäistä luokkaa.
Miina tarjosi hänelle teetä, mutta hän pudisti epäävästi päätään. Kun John tuli sisään, painoi hän kasvonsa Arvin vuoteesen. John seisoi hetken siinä lähellä, katseli Arvia ja koetteli hänen otsaansa. »Ehkä hän sentään paranee, toivotaan knmminkin.» Hän katsoi Almaan. »Taisit peljästyä kovin?» Ei vastausta. Alma oli samassa asennossa, liikkumattomana, että tuskin hengitti.