United States or Armenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ten-Tine lakkasi syömästä ja katseli tyttöä kiinteästi, pää epäröivässä asennossa, harteita hiukkasen alempana. Karibulehmät vilkaisivat ja olivat uteliaat, mutta niitä enemmän huvitti tyydyttää nälkäänsä kuin uteliaisuuttaan. Ne mielellään jättivät asian Ten-Tinen selvitettäväksi. Miranda oli jo oppinut monta asiaa sen vuoden kuluessa, jonka hän oli oleskellut metsäkansan keskuudessa.
Ei ne olleet Kuopiosta, mitä lienevät, matkustavaisia. Nyt kotiin! Aika kyytiä! Kun he tulivat ulos, selveni heille uusi, hämmästyttävä seikka. He näkevät meidät tornista ja älyävät että olemme avojaloin. Tosiaankin! Mutta ehkeivät katsele tänne päin. Ehkä katselevat pohjoiseen, jossa on kauniimpata? Pääsivät vähän etemmäksi tornin juurelta ja vilkaisivat ylös. Eikös mitä!
Mitäs tärkeää tehtävää nyt on neitosella, kuin ei joudu enään kuulemaan isän kutsumusta? kysäsi vanhus äänellä niin peljättävällä, että kaikki miehet huoneessa vaalenivat ja vilkaisivat hämmästyksellä neitoon, joka oli rohjennut antaa syytä sellaiseen nuhteesen. Impi astui pää pystyssä, kopein askelin ja rauhallisen näköisenä alas portaista.
Vilkaisivat sitten taakseen kuin saman vaiston määräyksestä ja huomasivat, ettei pihamaalla ollut ketään. Ja suutelivat toisiaan pitkään ja palavasti niinkuin olisivat tahtoneet toisiinsa kiinni imeytyä ja sulaa yhdeksi olennoksi, ettei toinen kuolisi ellei toinenkin kuopattaisi, ettei toinen pääsisi pois, ellei toinenkin saisi samassa seurata häntä. Aurinko oli jo alhaalla metsänrajassa.
Hän toivotti Leslylle onnea, kun hänen nuori sukulaisensa metsässä sinä päivänä oli osoittanut semmoista taitoa, joka, lisäsi hän, oli vetänyt kuninkaan erikoisen huomion Durward'in puoleen. Tähän hän pysähtyi vastausta odottamaan; hänen silmänsä olivat, maahan luotuina ja ainoastaan pari kertaa ne salaa sivulta vilkaisivat Qventin'iin.
Tovin sitä tehtyäni olin havahtuvinani hereille, haukottelin jälleen sekä aloin kertoa nähneeni sellaista unta, että näiden seutujen talonpojat vaanivat minua vangitakseen ja hirttääkseen. Isäntä ja emäntä vilkaisivat hämmästyneinä toisiinsa, mutta minä tiedustelin viattomana, eivätkö hekin olleet sellaisia uhkauksia kuulleet.
Herra mestari Oskari Ananiasson astui omassa persoonassaan yhdistyksen kynnyksen yli. Kohtelias oli hän kaikille. Jokaista lakkokomitean jäsentä vallan kädestä tervehti, sekä kuulumisia tiedusteli. Saapuvilla olevat lakkolaiset vilkaisivat hymyillen toisiinsa heti aavistaen mistä oli kysymys. Järvinen kuiskasi Haatajan korvaan: Nyt on rautanaulat ruostuneet Oskarin ovessa!
Pian hän kuitenkin teki päätöksensä. Käännähtäen vinhasti tupaan päin äännähti hän kuin armosta. »No ... sopii tulla, jos on asiaa», ja astui edellä sisään. Hänen astuntansa tavallisesti oli keveä, mutta nyt hän ikään kuin tahallaan jysäytteli joka askelella. Ja miehet vilkaisivat toisiinsa juuri kuin kysyäkseen »mennäänkö»? Sähähtivät sitten melkein kuin yhteen suuhun että »mennään nyt».
Ja niin tapahtui monta kertaa niin onnellisesti, että he tuskin huomasivat minua taikka vilkaisivat vain välinpitämättömästi minuun ja menivät edelleen. Enkä kuitenkaan säästynyt halveksivilta huomautuksilta enkä vihaisilta voimasanoilta, en ratasten räiskyttämältä loalta enkä joskus aivan tahallisilta piiskansivalluksilta. Mutta vastaantulijoiden kanssa tuli vielä jotenkuten toimeen.
Olisi hän päässyt taas iloon ja humuun, kun olisi vaan tervennä ollut.» »Eivätkö nuo ilot liene jo jääneet häneltä ikuisiksi ajoiksi.» »Elkää puhuko niin kovaa», varoitti hoitaja sängyn luota. He laskivat ikkunaverhon paikoilleen, vilkaisivat Almaan, joka nyt todella nukkui, ja menivät hiljaa varpaillaan huoneesta pois.