United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
MARGARETA. Jos hän kaatuis, niin itkisinpä, kaiken elämäni häntä kaipaisin, mutta kaipaukseni henkäisi kuin suvilehdossa länsituuli; sillä hän kuoli urojen kuoleman. KARIN. Mutta elääpä hän kuitenkin ja on kerran viettävä häänsä meidän kartanossa, häänsä riemuisat, hän komeana sulhona ja sinä morsianna ihmeen kaunihina. Mutta ah ja voi!
ILVO. Minä kevättä toivon: Kaipaukseni, haluni, Toivoni toteuttaja, Kiihkoni keveä lintu, Kevät, lentele ja laula! LOUHI. En siedä sitä iloa, Sitä onnen siemausta, Jota en armostani anna. ILVO. En odota armoasi. Elämän ilo on tässä Sydämessä sykkivässä, Virrassa vereni nuoren. LOUHI. Sen sulle emosi antoi. ILVO. Oman onnesi janossa Elämän minulle annoit. LOUHI. Poistukaamme täältä.
Entiset herrat Claudiukset olivat ostaneet sen ja ympäröineet korkealla muurilla, ei käyttääksensä sitä kauppatoimeensa, vaan voidaksensa sunnuntaisin virkistää itseänsä kävelemällä omalla alallaan vieraitten näkemättä sepä olikin ainoa ylellisyys, mitä he nauttivat... Minun suuri koti-ikäväni ja aron kirkkaan taivaan kaipaukseni teki minut alussa kylmäksi ja sokeaksi, ett'en nähnyt metsän kauneutta.
Niinkuin kotiin palannut tuhlaajapoika isän rajattoman rakkauden ympäröimänä ei voinut enää jäädä syntiin, vaan tiesi tulevansa vastaisuudessa aina ajattelemaan ainoastaan tämän isän palvelemista, aivan niin minäkin tunnen, että vastasyntynyt uusi suhde Jumalaan on vapauttanut minut ainiaaksi pahasta, ettei Jumalan ilmakehä ole asettunut minun ympärilleni enää haihtuvana tunnelmana, vaan Isän rajattoman rakkauden tieto on antanut minulle kokonaan uuden elämänviehätyksen, uuden halun elää ainoastaan Hänen tahtoansa varten, joka on nyt muuttunut elämän ainoaksi »pääasiaksi». Minuun syttyy vastustamaton vetovoima sinne ylös, niinkuin pyrkisin johonkin takasin, josta olen lähtenyt, niinkuin näkisin kaiken kaipaukseni sataman, niinkuin tuntisin, että siellä Hänen luonaan on se kaikki, mikä on hienointa, puhtainta, lämpimintä, mikä on ikuista kotia.
Hän olisi woinut elää pitemmän ajan, kun hänen elämänsä ehtoo olisi ollut warattuna ja hän olisi teoksillaan enemmän woinut kansaansa hyödyttää. Usein käwin hänen haudallansa, wuodattamassa sinne kaipaukseni.
"Siihen on omat syynsä," vastasi Vinitius. "Vakuutan sinulle en kautta Bakkuksen kiharoiden, vaan kautta isäni varjon etten vielä milloinkaan ole tuntenut esimakuakaan sellaisesta onnesta, jommoisessa nykyään elän. Mutta minun kaipaukseni on sanomaton, ja kummastuksekseni olen huomannut, että kun vain olen erossa Lygiasta, niin luulen jonkun vaaran uhkaavan häntä.
Nämä kuivat, päivänhelteiset, lemuttomat kesät, en minä niitä tunne, en minä niitä rakasta. Välisti kaipaukseni kasvaa niin, että oikein sydäntäni ahdistaa ja vereni käy tautikuumaksi halusta päästä noille länsimaille, joissa ilma on kostea ja joissa puista ja ruohoista nousee niin ihana kesälemu.
Kaipaukseni on aika ajoin niin voimakas, mutta olenhan sieluni silmillä sentään joka päivä nähnyt hänet sellaisena kuin hän aina oli minulle, ja se on kauniimpaa kuin kaikki kaunis, ylevämpää kuin kaikki ylevä.» Näemme, että hänen katumuksensa alkaa kantaa hedelmää. Hänet on saatu polvilleen, ja nyt hän voi siis vähitellen taas ruveta nousemaan, kiitos olkoon toisten suvaitsevaisuuden.
"Mutta minun piti oppiman tarkemmin tuntemaan itseäni sekä huomaamaan, kuinka kurja olen ja kuinka epävakanen mieleni on. Havaitsin, ett'en ajatellut sinua niin, kuin minun olisi pitänyt, ja ymmärsin niinikään, että tuo haluni ja kaipaukseni päästä kotioloista ulos maailmaan oli myöskin ollut vaan lapsellisuutta. Sinä itse saatoit minut malttamaan mieleni.
"Kaipaukseni kasvoi yhä suuremmaksi kuta vanhemmaksi tulin.