United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
"No, niitä eroituksia me emme niin tarkkaan tiedä; mikä sitte pitäjän nimi on?" Opettaja joutui vähän hämille, pani molemmat kätensä rinnalleen ja sanoi viimein maahan katsoen: "Sysmä." Hukkanen purskahti kaikuvaan naurunhohotukseen, opettaja vaan katsoi totisesti eteensä; viimein virkkoi edellinen: "Elkää pahaksi panko, mutta Sysmän tietää jok'ainoa lapsenkakara, onhan se laulussakin.
Mutta Livingstone oli odottanut hänen näyttäymistään aivan toisellaiseksi, ja hän ei voinut pidättää itseänsä purskahtamasta kaikuvaan nauruun, joka poisti koko vaikutuksen tuosta juhlallisesta näyttäymisestä, sillä hänen naurunsa oli niin raikas, että hänen majesteettinsa kuningatar ensimmäisenä yhtyi nauramaan, ja naissoturit oikeiden hovinaisten tavan mukaan, katsoivat velvollisuudekseen seurata ylhäistä esimerkkiä.
Ja kun tuuli alkoi kiihtyä, tahtoi hän nyt kiittää ystäviään kunniasta, jonka he olivat hänelle osoittaneet ja sanoa heille sydämelliset jäähyväiset. Tätä vastaan ei ollut kenelläkään mitään muistuttamista, ja vaikka nämä hyvät ystävät vielä olisivatkin halunneet kurkistaa puoliankkurin pohjaan, salasivat he pettyneet toiveensa remahtaen kaikuvaan hurraahuutoon, johon koko miehistö yhtyi.
Ja tähän yleiseen kaikuvaan hurraahuutoon sekaantui kohta joukko käheitä, juopuneita ääniä, jotka kaikin voimin huusivat: eläköön Bertelsköld!
Minunkin vieressäni siinä muuan mies viattomasti kuorsasi, vaeltaen kuka sen tiesikään missä asti näistä syntisen maailman kauhuista ja taisteluista. Vasta sitten, kun rovasti oli saarnansa kaikuvaan ameneen lopettanut ja laskeutunut alas kuoriin kyselemään muilta sitä, mitä itse oli heille sanellut, heräsi mies ja työntäytyi muiden mukana ulos.
»Jos annat edes sata markkaa mulle, sitten kun saat rahat...» Kalenius purskahti kaikuvaan nauruun. »Sittenkö sinun omatuntosi olisi vaiti, kuule, sinun *omatuntosi*, joka sinut ajoi tänne?» Mikon suu vetäysi vaistomaisesti noloon hymyyn ja sitten rupesi hän lähtemään pois sanoen: »No, puhutaan hänestä toiste.» »Ei sanaakaan enää ikänä! Kuulitko?
Hän saattoi, istuessaan sisässä ja torkkuessaan rouva Tvetin lukiessa tai Fonnin ja isän keskustellessa, tavata itsensä toivomasta, että saisi kuulla jonkun purskahtavan oikein kaikuvaan, nuorekkaaseen, vallattomaan nauruun. Hän oikein pelästyi niitä ajatuksia, jotka hänessä saattoivat herätä ja hän rankaisi itseään katumuksen teolla, mutta ei siitä ollut mitään apua.
Kaarle, minun pikku Kaarleni, joka seisoo tuossa, olisi hukkunut!" ja hän purskahti kaikuvaan nauruun, joka kamalalta kuului. Eeva parka ei muistanut mitään siitä päivästä saakka, jona kasvattinsa katosi, mutta sitä selkeämmin muisti hän kaikki, mitä mainittuna päivänä ja yönä oli tapahtunut. Hän puhui nyt semmoisella vakavuudella, ettei se voinut olla vaikuttamatta provastiin.
Ettekö todellakaan? kysyi hän, koettaen turhaan etsiä Bettyn katsetta tämän jälleen maahanluotujen silmäluomien alta. Ette tuon yöllisen hetkenkään vuoksi, jonka vietitte minun luonani? Oh, hymyili tyttö. Sehän oli vain hetkinen. Mutta ... mutta, sammalsi Antti avuttomana. Mutta ... minähän viettelin teidät! Betty purskahti kaikuvaan nauruun.