United States or Aruba ? Vote for the TOP Country of the Week !
Isältäni ei se mitenkään pysynyt huomaamatta, sillä hän kuuli ja näki sen, että surin. Hän kielsi minua joutavilla asioilla päätäni vaivaamasta, vaan kuitenkin jahkaili hänkin ja tuumiskeli: 'Oli se Taavetti hyvä poika, vaan mikä sen päähän nyt liene pistänyt? Isäni oli sisar Elsallekin kertonut että Leena se suree sulhoansa.
Nähtävästi kieltäytyi hänen järkensä aluksi kokonaan käsittämästä sellaista hulluutta. On, on sopimus, myönsi Johannes. Mutta vaikka ei olisikaan, olisi asianlaita kuitenkin sama. Taloudellisesti me kaksi olemme kokonaan toisistamme riippumattomia. Muttila ei näyttänyt enää hänen viime sanoihinsa panevan mitään merkitystä. Vai sopimus, vai on sopimus, jahkaili hän. Ei suostunut muuten?
"Sitäpä minäkin arvelin," sanoi Kaaperi sanani kuultuansa. Kuuliaisissa määrättiin häät pidettäväksi vasta Mikkelin aikaan. Pitkin kesää jahkaili Kaaperi sitä, ett'en minä saanut olla läsnä hänen riemupäivänänsä, vaikka minua hän muka sai kiittää siitä, että hän "vanha poika" eukon saa. "Ja niin sievän eukon," sanoi hän.
Saapihan tuo olla kelinkin syynä, virkkoi Reeta. Vaan olisi se joutanut tulla, että olisin saanut suusta suuhun kysyä, mitä varten ne minuakin sinne käräjiinsä tahtovat. Onko ne teidätkin sinne manuuttaneet? kysyi Viija kummastuen. Jo vaan manattiin. Enpä minä olisi sitä uskonut, jahkaili Viija. Ei tuo liene Petun käskystä, koska ei ole minulle sanonut. Se mahtaa olla isännän hommasta se...
"Ja sitte se muutamana päivänä istuu hyi hittoja ja silloin minunlaiseni miehet saavat todellakin selittää 'mitenkä sitä päivee säkillä sissään kannetaan' jos voivat!" Viken ajatusjuoksu saattoi minut nauruun purskahtamaan, mutta tavallista totisempana jahkaili hän: "hyvähän sinun on nauraa, mutta entäs meikäläisten. Ja mikä ne semmoiset Petrit tietää, mitä niistä maailmassa vielä tulee.
Hän kun oli ikänsä sieltä lintuja pyytänyt, niin hän luki kuin isämeitää, missä paikassa olen päässyt pyörähtämään. Olin sortunut eteläpuolelle siitä järvestä, jonka pohjospuolelle olisi pitänyt mennä, jos mieli päästä niitten puheena olevain kahden järven väliin. »Juuri järven näkyvistä olet päässyt luiskahtamaan väärälle puolelle», ukko jahkaili.
Ka, pääseehän siitä ... tasainen on taival... eivät kivet kolaja ... ei muuta kuin vähän upottaa... Vai läpi Suomen! jahkaili kuski. Yhtä umpea Lappiin asti ... eikä kuin yhä pahenee... Saamari sentään! Onko teillä sitten määrä minne joutua, vai mitä varten se oikein on lähtenyt? Annahan kätesi, hyvä mies, että pääsen pystyyn! Kas niin, vetäiskää samalla maantielle! Vot! Hyvä on! Puhhuh! Määräkö?
Näytti melkein kuin ei koskaan Rejerin vuoro tulisi saada maalupaa! Niillä parilla kertaa kuin hän koetti onneansa, sai hän kieltävän vastauksen. Kokin täytyi olla laivalla sanottiin. "Ei edes pidetä steewartinkaan vertaisena!" jahkaili hän eräänä iltana kiukuissaan, kun vene lykättiin veteen laivalta, lyhdyt sytytettiin ylt'ympäri satamaan ja kaikki loivat värillisen leimunsa maalle.
»No kaikenlaista koiruutta sitä tänä aikana tehdäänkin», jahkaili ukko ja työnsi rantaan veneensä, johon minä viivyttelemättä sijoittausin istumaan. Paitsi ukkoa häämötti veneen perässä myöskin pari naisihmistä. He olivat sen torpan väkeä, jonka katot näkyivät tänne, ja olivat he täällä saarten rantamilla kierrelleet meriruokoja leikkaamassa.
Kyllähän tässä monikin, hän alotti hitaasti, taitaisi mielellään Englantiin muuttaa, jopa tulla Englannin alammaiseksikin, ellei tuota aineellista kysymystä olisi. Niinpä niin, myönteli Johannes. Sehän se ratkaisee. Ratkaiseepa hyvinkin, jahkaili Muttila. Suo nyt sentähden anteeksi yksi kysymys, koska kerran ollaan vanhoja tuttavia. Vaikka sata!