United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Åken hento vartalo näytti kasvavan hänen puhuessaan, ja tunteen hehku loi hänen sanoihinsa ylevyyttä, joka vaikutti Bengtiinkin.
Rikkaammiksi tulette tulipalon jälkeen kuin ennen sitä olittekaan!" Vastauksena hänen sanoihinsa alkoi kuulua murinaa, ja se leveni joka haaralle niinkuin aalto leviää vedessä, kun siihen on heitetty kivi: likempänä seisovat ilmoittivat kauempana seisoville hänen tiedonantonsa. Vähitellen rupesi kuulumaan huutoja ja vihan tai tyytyväisyyden ilmauksia ja vihdoin muuttui kaikki mahtavaksi meluksi.
Nyt muistin myöskin kuinka ivallisesti hän loi silmänsä minuun, kun Will haastellessansa hämmentyi sanoihinsa; muistin monta hänen lausettansa, jotka, vaikka olivatkin yhtä epäselvät kuin raja vesikaaren värien välillä, kuitenkin osoittivat että hän oli sangen huvitettu minun seurastani. Oliko tämä ainoastaan teeskentelyä, oliko se hyvästi esitelty näytelmän osa? Niinpä luulen.
Yhä täyteläisemmin, yhä voimakkaammin tulvivat Helanderin sanat, hän on laskenut alas kirjansa, lukee ulkoa, panee sanoihinsa sieluansa ja sydäntänsä, on liikutettu. Antero huomaa sen, näkee kaikki, samalla kun mieli vaeltaa omia teitään.
Näin sanoi hän: "Niin kauan kuin tämä malja on vihollisten valtaan joutumatta, on menestys ja onni sinua seuraava, lapset sinulle ylenevät nuorten honkain kaltaisina, synnyinmaasi kukoistaa rehoittelee vapaana ja onnellisna." Viimeisiin sanoihinsa laski hän erinomaisen painon.
Ei puhu mitään, kävelee vain kävelemistään, ikäänkuin etsisi jotakin. Liketessään venettä hän katsoo siihen ja astuu taas eteenpäin, mutta kalastaja, johon hän on katsonut, kuolee." "Hyvä aihe" huomautti Petronius. Vestinius kurotti kuin kurki pitkää kaulaansa ja kuiskasi salaperäisesti: "En usko jumaliin, mutta henkiin uskon oi!" Nero ei kiinnittänyt huomiota hänen sanoihinsa.
"Onko sinua nuhdeltu tai koeteltu pakoittaa minusta luopumaan?" kysyi Helena. "Ei", sanoi Valpuri, joka pelkäsi lisätä mitään sanoihinsa. "No, Jumalan kiitos, sitten olet minun", virkkoi Helena ja toivon tuli leimahti hänen silmissään. "Ja onko Esa muuttanut ajatustaan lesken suhteen; vaatiiko hän että sinun pitäisi lähteä lesken luo?"
Kapteeni olisi mielellään tavalliseen, suopeaan holhoojan-tapaansa kieltänyt vaimoansa lausumasta mitään enempää asiasta, mutta tämän hiljaiselle olennolle tavatoin mielenliikutus, joka ilmestyi hänen sanoissaan, äänessään ja koko ulkomuodossaan, herätti hänen huomiotansa ja jonkinlaisella hämmästyneellä uteliaisuudella odotti hän äänettömänä ja tuijottavin silmin jatkoa hänen sanoihinsa.
Juutalaisten poikia, akkamaisia sydämiä, pelkuri-raukkoja, Jumala teidät kirotkoon! Ja ensi kerran purskahti hän itkemään. Hurja kiljaus vastasi hänen sanoihinsa. Hän on hullu, sanoi eräs heimokunnan vanhus; kunnioitus sille jonka sielu on Jumalan tykönä! Kas niin, malta mieles, poikani, lisäsi hän, käyden käteen Abdallahta; kuinka nyt on asiat?
Panu mietti vähän aikaa ja virkkoi sitten: Päin vihaan, sopuhun syrjin, minne pää on päättelevi, sinne mielikin menevi. Eikä sen sanan jälkeen enää ollut ketään, joka olisi epäillyt oikeaksi Panun panemaa arpaa. Ei ollut muita kuin vanha Jorma, mutta Jorma oli aina vastaan, ja pois olivat heimon miehet tottuneet panemasta arvoa hänen sanoihinsa.