United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
No niin, huomenna tai ylihuomenna siis!... Tämän sanomalehden saa Susanna samalla viedä heille. Susanna sanoo, että minä pyysin sen heille lähettämään. He menivät jo portaita alas. Paras olisi myös, ainakin toistaiseksi, ettei kukaan saisi tietää heidän käyneen täällä, huomautti Jaakko Jaakon-Lauri. Se on totta!
Jaakko Jaakon-Lauri puolestaan oli kyllin ihmistuntija oivaltaakseen, että oli tuiki tuloksetonta edes koettaakaan tänään puhua järkeä hänelle. Sen sanon minä sinulle joskus toiste, sanoi hän, perääntyen hyvässä järjestyksessä salkkunsa luo ja asettaen sen tyynesti kainaloonsa. Hyvästi! Hyvästi! Jaakko Jaakon-Lauri meni.
Hän koputti varovasti permantoa sateenvarjollaan ikäänkuin koetellakseen sen kestävyyttä. Samalla katsoi hän nauraa hekotellen merkitsevästi rilliensä yli ystäväänsä. Tämänkin täytyi hymyillä hänelle. Käy sinä sisälle vain! hän sanoi. Olipa se todellakin onnistunut mielijohde sinulta pistäytyä kerran minuakin katsomaan. Niin vai, niin vai, hekotteli Jaakko Jaakon-Lauri.
Jospa voisi loukata, jospa haavoittaa kerrankin ytimeen asti tuota nilviäistä! Hän mietti, mietti, ja asettui kädet puuskaan ystävänsä eteen. Mitä minä olen sinulle velkaa? kysyi hän töykeästi. Häh? Jaakko Jaakon-Lauri katsoi hämmästyneenä häneen.
Jaakko Jaakon-Lauri oli ollut liikkeellä aamusta iltaan. Paavo Kontio itse oli enimmäkseen istunut vain puhelimen ääressä ja kirjoittanut maksumääräyksiä. Nyt puuttuivat vain kundit. Mutta jo ensi päivästä saakka rupesi niitäkin tulvailemaan. Hänen nimellään oli vielä vanha vetovoimansa.
Hän saisi vielä kerran oikaista itsensä täyteen mittaansa ja näyttäytyä hänelle kaikessa voimassaan ja kunniassaan! Juna vihelsi. Oltiin Helsingin asemalla. Taisit sittenkin tehdä pienen tuhmuuden, tuumi Jaakko Jaakon-Lauri heidän asemarakennuksen portaita Rautatientorille astuessaan. Kuinka niin? Minkä? kivahti Paavo Kontio.
Paavo Kontio käännähti ja katsoi suoraan silmiin ystäväänsä. Jaakko Jaakon-Lauri näytti erehtyvän hänen sielunliikkeestään. Niin, sanoi hän matalalla äänellä ... huhuja, jotka voivat nostaa vielä kuolleetkin haudoistaan... Minä olin hautajaisissa, näetkös... Sinä? Aivan selvänä, pyydän vakuuttaa, ja sitä paitsi vainajan vanhana tuttavana. Sinä olet nähnyt rouva Sinikan?
Jotakin oli tehtävä ja pian, sillä aika ja tapaukset kiirehtivät tuolla jossakin tuntemattomassa maailmassa huimaavaa, kohtalokasta kulkuaan... Kuka voi sanoa, mitä jo seuraava hetki oli tuopa mukanaan? Jaakko Jaakon-Lauri katsoi kelloaan. Minun täytyy ehtiä tästä 1/2 2:n junalle, hän sanoi, joi lasinsa pohjaan ja nousi ylös. Sitäpaitsi minulla ei ole enää mitään edelliseen lisättävää.
Tulivat eilen-illalla myöhään, yhtä äkkiarvaamatta kuin sinäkin... He tulivat autolla? Kyllä. Mutta luvalla sanoen, he näyttävät sinun mieltäsi suuresti kiinnittävän. Niin vai, niin vai, myönnytteli Jaakko Jaakon-Lauri, koska minä juuri heidän tähtensä olen tullut tänne. Paavo Kontio loi läpitunkevan katseen ystäväänsä. Niinkö? hän kysyi vakavasti. Siis virka-asioissa? Niin. Heitä etsitään...
Häntä kismitti niin, että hänen olisi tehnyt mieli polkea jalkaa taikka särkeä jotakin. Aasi! Aasi! sähähteli hän hammastensa välitse. Jaa minä? kysyi Jaakko Jaakon-Lauri, rauhallisesti seuraten häntä silmillään. Sinä ja koko maailma! Perkele!