United States or South Georgia and the South Sandwich Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta hän oli tuskin ennättänyt nukahtaa kun kowa paukaus tärähti hänen korwiinsa ja saattoi hänet nousemaan istuilleen wuoteelle. Hän kuunteli wielä, waan kaikki oli hiljaan. "Paljasta untahan se lieneekin ollut; luultawasti minun lewoton wereni kummittelee minulle." Uudelleen hän heittäytyi wuoteelleen, mutta samallainen paukaus nostatti hänet taas ylös sijaltaan. Anna pelästyi.
"Hywä Pirjo, anna minun wähän istua", sanoi hän, wiskautuen penkille istuilleen. "Kello on heti kaksitoista, hän odottaa teitä, rohkaiskaa itsenne. Meitä ei näe kukaan, yö on pimeä ja lumi nuoska, ett'ei astuminenkaan kuulu", sopotti Pirjo. "Tietääkö hän minun tulewan, Pirjo; onko se hänelle sanottu?" "Luulen warmaan, että hän sen tietää.
Senpä vuoksi ja ehkäpä vähän rosvojenkin pelosta oli hän alottanut virren. Mutta kurkkuunpa katkesi juuri lähtemäisillään oleva sävel ja yhtä katkonaisesti siihen metsän seurakunta tuolta kaukaa vaaran kylestä vastasi. Kauhistuksen kamalalla äänellä kirkaisi hirmuisesti säikähtynyt mies ja oli siihen paikkaansa istuilleen typertyä.
Ja oli sillä lailla vähän aikaa liikkumatta. Sitten kohosi istuilleen, otti tuolilta, takkinsa povitaskusta lompakon, ja taas kuunteli kauan oliko Henrik valveilla. Henrik oli varjossa kynttilältä, melkein pimeässä, ja teeskenteli nukkunutta, vaikka silmät olivat raollaan.
"Taisi olla hän, joka äsken haudattiin." Ernestin silmät wesistyiwät; hän lankesi istuilleen ja jäi äänettömäksi. Hirweä jyräys säikäytti hänen, hän kawahti ylös ja katsoi linnaan päin. Hän koetti pyyhkiä silmiään ja katsahtaa wiimeisen kerran tuota komiaa linnaa, joka nyt oli jääpä autioksi. Mutta kummahan sitä nyt oli. Hänen silmänsä etsiwät turhaan.
Tällainen tapaus oli hänelle niin odottamatonta, että hän säikäyksestä putosi tuolille istuilleen, hänen näkönsä mustettui ja alkoi kiilua siniselle. Hän hyppäsi taas ylös, syöksi ulos pihalle, juosten suorastaan ruokakellon luo, joka riippui perheen tuwan salwamessa. Hän tempasi sen nauhan ja alkoi soittaa kuin tulipalon hädässä.
Mutta kurkkuunpa katkesi juuri lähtemäisillään oleva sävel ja yhtä katkonaisesti siihen metsän seurakunta tuolta kaukaa vaaran kyljestä vastasi. Kauhistuksen kamalalla äänellä kirkasi hirmuisesti säikähtynyt mies ja oli sitten paikkaansa istuilleen typertyä. Vaan sai hän kuitenkin siksi luontoaan lyödyksi, että osasi hänkin tien viereen hypätä.
Voitonriemulla hän nousi istuilleen ja huudahti: "Niin, se on harja, isä!" "Harjaksiko sitä sanotaankin?" "Niin. ja se on kaulassa eikä selässä." "Sitäpä minä en muistanut. Missä paikassa se on kaulassa kaulan allako?" "Ei ole. Voi, kuinka isä on tuhma! Kaulan vieressähän se on."
Palattuaan kirkosta Nehljudof söi tätien kanssa pääsiäisaterian ja, kuten rykmentin tapa vaati, joi vahvistukseksensa ryypyn ja viiniä ja meni huoneeseensa maata, nukkuen heti vuoteellensa riisuutumatta. Hän heräsi kun ovea koputettiin. Ja koputuksesta tuntien, että se oli Katjusha, hän nousi istuilleen venytellen ja silmiään hieroen. Sinäkö Katjusha? Tulehan sisään, sanoi hän nousten seisoalleen.
"Herrainen aika!" huusi hän, "tämä on meidän wiimeinen päiwämme. Aleksei Petrowits, katsokaa tuonne, hän on tuossa, hän tulee meitä kohti, hu hu!" "Mitä sinä hourailet, Feodor? lampun warjohan se on." "Ei, ei, katsokaa waan, se lähenee, se liikkuu." Aleksei Petrowits kawahti istuilleen. Todella hänkin sen näki: lampun alla olewa warjo liikkui, se tuli hänen wuodettaan kohti.