United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen isänsä oli oikeassa, hänen ei olisi pitänyt ollenkaan tullakaan tänne. Sitte joi hän teetä, käski herättämään hyvissä ajoin, paneutui vuoteellensa ja itki itsensä nukuksiin. Kello oli kohta yksi yöllä, kuin översti Horn palasi kotiinsa Aldonin huvilaan. Palvelija makasi kuistilla patjalla, vaan heräsi, kuin vaunut vierivät portille, ja syöksyi avaamaan niiden ovea.
"Herää, rakas Ida, herää", kuiskasi hän kumartuen sisarensa yli. Ida aukaisi silmänsä ja nousi istumaan vuoteellensa. "Mitä nyt, Eva? Etkö jo, rakas lapsi, ole mennyt levolle? Miten on laitasi? Turmelethan itsesi, kun valvot näin kauan öillä." "Voi, Ida, minä olen niin levotoin, minä en voi saada unta!
Ja kun hän nyt taas oli saanut Leenan tuomia rohtoja osasi hän jo vähän päästä selällään maaten puhua selvästi yhtä ja toista. Vaan kun koetti nousta istualle, musteni silmissä ja hän kaatui vuoteellensa. "Rohto vaikuttaa", arveli Leena, nähtävästi hyvillään. "Mikä sinun tänne on tuonut?" kysyi Taavetti. "Arvelimpa jos jotenkin voisin lieventää vaivojasi."
"Mutta Reetta, pikku Reetta!" sanoi hän, saamatta muuta puhutuksi. Vähän ajan kuluttua näki Ellen-Lisbet ikkunastansa, jossa hän oli istunut katsomassa, tulen sammuvan nuoren pariskunnan kodista. Hän nousi, sulki ikkunan ja astui horjuen vuoteellensa, painoi päänsä tyynyyn ja makasi sillä lailla kauan, kädet puserrettuna kasvoja vasten.
No, no, hän saa vielä saparollensa, saa että pirtti roikkaa». Niin haasteli Juhani, kurkistellen parven reunalta alas; siitä vaipui hän takaisin vuoteellensa ja nukkui. Lepoon kaatuivat muutkin, ja makasivat he sikeästi aina seuraavaan aamuun. Mutta Simeonia ei kuulunut, ei usean yön ja päivän perästäkään.
He olivat juuri laskeutuneet vuoteellensa, telkittyään oven sisäpuolelta, kun kolkutettiin pihan puoliselle ikkunaluukulle; he kysyivät, ketä siellä oli, tunsivat palvelijainsa äänet ja avasivat. Todella olivat ne Planchet ja Grimaud.
Niin musertuivat nuoren, oikullisen naisen kauniit toiveet ja onnen unelmat. Colette heittäysi vuoteellensa, kätki päänsä pielukseen ja itkeä nyyhkytti. Tuota onnen unelmaa oli nyt kestänyt noin vuoden ajan, joka oli tuntunut ijankaikkisuudelta tuosta perhoismaisesta lapsesta.
Niinkuin pahaa aikova rikoksen tekijä hiivi hän salaa kylän nurkissa, kurkisti tuon ja tuon pirtin takaa, eikö ketään olisi näkyvissä ja jos silloin sattui näkemän jonkun, pakeni hän kuin pahin varas. Ensi alussa palasi hän takaisin, hetkisen viivyttyään, ja nukkui vuoteellensa, mutta kohta ei hän enää niin pian palannutkaan, hän oli öisillä retkillään saanut rohkeutta toimintaansa.
Viileä Toukokuun yötuuli puhalsi akkunasta, jonka viereen Antero istui, vielä kerran silmäilläksensä kuun valaisemaa maisemata. Vihdoin täytyi hänen siitä erota ja mennä vuoteellensa. Vaan akkunan hän jätti auki, sillä hänestä tuntui, kuin raitis Jumalan ilma, joka esteettömästi tuli sisälle, olisi ollut hänelle tarpeen.
Lausumatta sanaakaan riisui hän päältänsä, kallistui vuoteellensa alas, ja pian kuorsasi hän syvässä unessa. Tullut oli myös karhunpyynnin otollisin aika. Silloin ottivat veljekset keihäänsä, painoivat kivääreihinsä tuikeat luodit ja läksivät herättämään salon ruhtinasta, joka jo pimeässä konnossaan uneksui syvällä lumisten kuusien alla.