United States or Benin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Henrik sanoi sitten: Tiellä juuri Uunon kanssa puhelimme, että kuinka merkillistä on sentään, että sinä olet joutunut näille lakeuksille. Johannes naurahti kummastuneena, aivan kuin hän olisi ensi kerran tullut ajatelleeksi siinä olevan jotain merkillistä. Kuuleppas, etkö sinä olisi voinut muuallekin päästä, jos olisit hommannut, sanoi Uuno.
Annettiin ensin luottoa ja kun nuori mies oli olkainsa takaa hommannut talonsa kuntoon – niin pankki pani sen äkkiä ryöstölle ja af Virvelin ja pitäjän trokarit veivät Elman miehen omaisuuden polkuhinnasta. Tiineitä rotu-emäsikoja myytiin 20 markalla. Poliisi löi heti nuijan pöytään, kun joku vaan suvaitsi jotain tavarasta tarjota. Elman koti puhdistettiin.
Mutta paljonhan oli jäänyt aikaan saamatta, mitä olisi ollut aikaan saatava. Maantien oli hän hommannut, mutta ei saanut kiitosta siitä ainakaan alussa. Ja koskia oli perkkauttanut, niin että Kontokoskestakin nyt voi päästä kuka hyvänsä, kun siihen ennen hukkui joka vuosi monta veneellistä.
Minua on hän tahtonut pelotella ankarilla koettelemuksilla; teidän tykönänne on hän hommannut puolustajaksi itsellensä poikanne ja turvautuu teidän näennäiseen kiitollisuuden velkaanne häntä kohtaan siitä, kun hän pelasti poikanne ja nuoren neidin hengen.
Näyttipä kuin suosiollisempi kohtalo olisi kääntänyt kasvojansa meidänkin puoleemme. Suutarinemäntä oli hommannut hoitajan äidillemme ja joka päivä väliin itse väliin tyttärensä toi ruokaa sairaalle ja veljelleni.
Minä se olen hommannut, minä vain aina. PORMESTARI. No kukas hänet hommasi? Etkö juuri sinä? Sinun piti saada lapset sullotuksi ahtaalle ja tuo kamari tuosta Aleksandran kamarin vierestä Hurmerinnalle. Sinä lensit ja leuhotit, hommasit hänelle juhlat, menit laivasillalle vastaanottamaan kuin suurtakin herraa. Mitä varten? PORMESTARINNA. Sinäpä se ensinnä ehdotitkin, että otettaisiin meille.
Olipa hommannut valtioltakin apua sen viljelemiseksi, joten nyt ennen aution Viursuon sydänmaasta sai leipänsä kaksi kinkerikuntaa, joihin kuului kolmatta sataa henkeä, niinkuin rovasti oli viime lukusilla kertonut.
Se oli niitä Heikkilän salaisuuksia, joita saattoi aavistaa, vaan ei selittää. Jotkut väittivät varmaksi, että isäntä toisinaan tuoksahti väkeville. Mitä se merkitsi? Itse hän ei hommannut juomatavaroita. Hankkiko niitä emäntä, joka nyt ajoi kaikki kaupunkimatkat, ja antoi määräannoksittain? Mutta kukaan ei ollut häntä nähnyt viinakaupassa tai hänen tuomistensa joukossa sellaisia tavaroita.
Asua lupasi hän sen vahtimestarin tuolla mökissä, josta oli jo hommannut väen pois. Juutas Käkriäinen oli silloin äskettäin akoittunut. Oli asunut kestikievarin torpassa: tarkka mies se oli, kievari; kahdeksankymmentä possakkapäivää otti, niistä hevospäiviä niin monta kuin tahtoi.
Puoleltapäivin oli Anna Liisa ruokkinut karjan, tehnyt hevoselle appeen ja hommannut yhtä ja toista. Taas hämmensi hän liettä ja nyt hän jo avasi kahvipannun hatun, haisteli ja valitti: »Vesikin jo ennättää ruveta pannussa myrtymään, kun se ei tule!» Vähän jo suututtikin moinen vitkastelu. Eikä ruokakaan maistunut, kun ei ollut kahvia vielä saanut.