United States or Solomon Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hoikka mies oli herra Claudius, ja tyttö, joka oli juossut hänen kanssansa, pienet keveät jalat sievissä kengissä, vaaleat hiukset vapaasti liehuen, oli minusta hopeanheleöine nauruineen oikein inhottava, vaikk'en voinut nähdä hänen kasvojansa... Minä olin kummallisella tuulella; olin suuttunut, vaan tietämättäni mistä syystä, ja hengitin kuitenkin vapaammin ja iloisesti, että pääsin heidän ohitsensa nuoren herran näkemättä.
Oi, tähdet kirkkaat, oi, sa valkeus, voiman valtaisan täyttämä, ma jolle kaiken neroni velkaa oon, kuin olleekin se! Keralla syntyi, kera teidän piili hän, jok' on taatto kaiken maisen elon, kun ensin hengitin Toskanan ilmaa. Kun mulle sitten armo suotiin päästä sees-piiriin korkeaan, mi teitä kiertää, sain onnen tulla taivahanne tarhaan.
Niistä en ole koskaan niin kauhistavaa ääntä kuullut. Ukkonen, joka mennä jyskyi tämän luolan ylitse ja murskasi sen vuorenhuipun, jonka rauniot nyt makaavat meidän ympärillämme, oli vaan heikko, maanpäällinen kohina tämän ankaran soiton suhteen. Minä vaalenin, minä hengitin raskaasti.
Nyt nous hän ja virkkoi viisaasti: 'Piru jos sua joskus vietteli tai munkki tai paavi tai peikko muu, tään laulun tieltä ne lannistuu, jos auta ei, sarkka siemaise ja suulle neitoa suutele, pian näät heidän karkkoovan kauhulla pois, kuin maailmanloppu jo tullut ois. Minä kiitin ja hengitin helpommin ja maljaa maistoin ja heräsin.»
Tämä tapahtui monta vuotta takaperin; mutta minä muistan, niinkuin se olisi ollut eilen, kuinka näitten sanojen ja totisten katsetten tähden luostarin kaunis puutarha näytti minusta yhtäkkiä käyvän kolkoksi ja ilottomaksi, ja tuntui kostealta ja kylmältä kuin hautausmaa; ja kukat muuttuivat tekokukkien kaltaisiksi; ja muurit kohosivat niinkuin luolan seinät, ja minä tuskin hengitin, ennenkuin pääsin taas niitten ulkopuolelle ja pidin kiinni Fritzin kädestä.
Minä hengitin vapaasti ja liitelin hurjan lailla puulta puulle, kiveltä kivelle. Mutta sivistys pani kahleet jalkoihini. Minua alettiin opettaa puhumaan niinkuin sivistyneen naisen tulee, minua kiellettiin juoksentelemasta, sillä se ei muka sopinut hienolle neitoselle.
Koetin olla aivan välinpitämätön, vaan ei se kauvaksi aikaa onnistunut. Rinnassa se painoi, kunnes viimein kuohahti valloilleen. Hengitin syvään ja raskaasti. Kyyneleetkin pakkautuivat tulemaan; ne olivat vihan ja kostonhalun kyyneleitä, sillä minä luulottelin häntä nyt vihaavani. Ja häntäkö minä olisin rakastanut! Ei, toisellaiselta rakkaus mahtaa tuntua.
Sitten retkeni tänne ylös sinä heleänä, aatepuhtaana, sointuvana sunnuntaina, kun erakon rauhanviittojen välitse hiljalleen nousin ja melkein tietämättäni omistin hänen uskonsa sen ilman mukana, jota hengitin, puhdistuen epäilystäni, niinkuin veri puhdistuu pahoista aineksistaan auringon ja vuoriston ilman vaikutuksesta...
Kun äiti jätti minut, olin nuoruuteni kynnyksellä. Elämä alkoi, mutta sydänjuureni eivät painuneet minua ympäröivän ajallisuuden maaperään, vaan siihen näkymättömään ja kuitenkin niin todelliseen maailmaan, jonne tiesin äitirakkaani siirtyneen. Se maailma oli minulle todellisin. Siinä elin, siinä hengitin. Se, mitä me todellisuudeksi sanomme, oli minulle vierasta.
Voi! minä toivoin olevani nyt kaikesta synnistä ja heikkoudesta yhtä puhtaan, kuin ilma, jota siellä hengitin! Minun sieluni oli vapaa, se tuntui riisuutuneen kaikista ruumiin asettamista kahleistaan. Autuas, kuin kuolematon, tunsin minä olevani. Ilma oli kirkas ja selkeä, ia näköala tuolta kapealla vuoren harjalla ääretön ja sanomaton.