United States or Saint Martin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Maineen tähden, laakerin vuoksi kuumana veremme hiekkahan juoksi. Eespäin miehet kuoleman teitä: kateiset vuossadat katsovat meitä! Sun pettää pilven punerrus ja kevään kukkatarhat ja aallon kuulto, kimallus ja haavehet ja harhat. On pinnan kiilto hetken vaan, mut totuus iäst' ikään. Luo katsees kiveen harmajaan, ei siinä muutu mikään! Pois ota silmäs verkalleen, pois käännä maailmasta!
Tältä pohjalta nousivat myös hänen kultuuri-yksilölliset ominaisuutensa: hänen nuoruutensa sammumaton tiedonjano, hänen miehuutensa ainainen halu olla hyödyllinen, kantaa korsia kekoon, palvella joka päivä ja joka hetki hamaan harmajaan vanhuuteen niitä pyhiä päämääriä, jotka hän kerran oli elämälleen asettanut.
Lumi pyörteissä lenteli ikkunaan, ja kuulunut ykskään kulkunen ei keskeltä syväin nietosten. Kolme vanhaa sisarta perinyt oli kartanon. Näin oli leikkinyt isoäidin he aikaan jo harmajaan ja naittaneet korteilla tuttaviaan. Joka kuvalta, mikä käteen tuli, he hiljaa toisiaan tuuppaeli, nimen mainitsi, hymyyn huulet suli, kädet myssynnauhoja hypisteli.
Lukemattomia kysymyksiä alkoi syntyä hänessä, eikä hän saanut niihin koskaan vastausta, kaikkein vähimmän sieltä, mistä hän aina ennen oli tottunut saamaan valaistusta isältään. Tuo ääretön riemu, joka oli äskettäin hänen sielunsa täyttänyt, hälveni vähitellen kuin yhä etääntyvän laineen kohu, ja elämä, joka hänestä vast'ikään näytti rikkaalta ja ihanalta, verhoutui äkkiä harmajaan hämyyn.
Että Liisa ollenkaan päästi hänet suuttumaan ja tuohon harmajaan, hallaiseen ilmakehäänsä vetäytymään! Hän itse kärsi kipeästi siitä, mutta kuitenkin se oli ainoa puolustuskeino, minkä hänen itsesäilytys-viettinsä voi tarjota hänelle. Ja varsinkin siitä kasvoi hänen vihansa aivan vimmatuksi, että Liisa hänen mielestään usein aivan kuin tahallaan viivytteli anteeksipyytävää lepyttelyään.
Mutta samalla häneltä ei jäänyt huomaamattomaksi vaara, mikä piili tässä eläytymisessä niin harmajaan entisyyteen. Nykyisyys, nykyisyyden ihmiset, heidän asiansa, rientonsa ja pyrkimyksensä alkoivat kadottaa hänelle yhä enemmän merkitystään. Samoin rupesi hänen oman itsensä ja oman elämänsä tärkeys häneltä haihtumaan.
Voi äiti, yöhön pimeään hain kaatuneitten luota, en nähnyt kellään muotoa ma tuttavaista tuota. Nyt maailmassa viekkaassa en viihdy kauempaa, kun kuollehiss' ei ollut hän, ma toivon kuolemaa.» Sven Tuuvan isä kersantti ol' ollut aikoinaan, jo kuului Kustaan sodassa hän polveen harmajaan; maatilkustansa niukan sai nyt leipäpalasen, last' ympärillä yhdeksän, ja nuorin niistä Sven.