United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Että runoilija viivytteli tämän kertomuksen jatkamista loppuun asti, siihen lienee ollut syynä aikomus sovittaa se yhteen erään toisen kanssa.
Laineet värähtelivät hekumasta, päivä viivytteli lähtöänsä, kuun kalpeat kasvot kävivät heleämmiksi, jopa tähtiäkin siellä täällä ilmestyi kuuntelemaan noita sanomattoman hurmaavia ääniä.
Missä mies viivytteli? Heitin hyvästit kaikille vanhoille flammoilleni, joita on tuolla laivasilta huleisillaan, selitti hän ja astui sisään. Hänen perässään tuli vanhempi ylioppilas, punanenäinen ja lihava. Herrat olivat heti räjähtäneet nauramaan ja yltyivät yhä enemmän, kun joku joukosta kysäisi: Itkivätkö nuo edes? Eivät itkeneet ... vaan lupasivat liehuttaa nenäliinojaan.
Hannes oli kuitenkin liian paljon aikoinaan stoialaisia filosofeja lukenut, että olisi tällaisen yllytyksen antanut itseensä vaikuttaa. Hän viivytteli vastaustaan.
Ja kun Aarnio yhä viivytteli vastauksessaan, kiirehti hän jatkamaan: Ettekö muista miten lapsena ennen niin usein näimme toisiamme? Aarnio oli vieläkin kuin puusta pudonnut, osaamatta ihmetyksestä vastata.
Oh, vastasi Heikki, saatanhan laittaa vuoteeni itsekin. Sano mieluummin tytölle, ettei hän tänne ollenkaan tule koko iltana. Minä tahtoisin olla yksin sinä ymmärrät, Olli! Olli viivytteli lähtöänsä. Levottomana hän katseli ympärilleen, tarkasteli uudestaan Heikin kapsäkin ja kulki sitten muutaman kerran vaanien edestakaisin.
Ovet suljettiin heidän mentyään sisään. Pappi tuli alttarilta ja alkoi heti. Maria Kirilovna ei kuullut eikä nähnyt mitään, hän oli yhtä asiaa vaan ajatellut aamusta asti: hän odotti Dubrovskija, toivomatta ei hän ollut hetkeäkään. Mutta kun pappi kysyi häneltä tuon tavallisen kysymyksen, niin hän vavahti ja meni tajuttomaksi, mutta sittenkin vielä viivytteli ja vielä odotti.
Hänen täytyi seurata, sillä hän luuli näkevänsä, kuinka Gunhild katsoi taakseen ja odotteli. Hidas hän olikin tuo vanha papin nahjus. Viivytteli suotta pienimmissäkin asioissa. Ei Bård kestänyt kauempaa; hän nousi hiljaa ja läksi, vaikka hänellä siitä oli paha omatunto, sillä hän luuli ihmisten selvään näkevän, että hän Gunhildia ajoi jäljestä.
Meidän puolentoista-vuotias tyttömme oli sairastunut keuhkokuumeeseen ja viikon kuluttua tuli vielä aivokuume lisäksi. Hän joko ääneensä valitellen nyppi huuliaan ja peitettään tai makasi tajuttomana, silmät auki. Lääkäri, lapsen nähtyään, teki kohta johtopäätöksensä, ja jos viivytteli sitä meille sanomasta, niin nähtävästi vaan säälistä meihin.
Hermostuneena pistin minä jo, kun isä viivytteli vastausta: "Ettekö te nyt, isä, kuule kun äiti kysyy?" "Mitä?" tokasi isä rauhallisena.