United States or Cambodia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Vanhat suonet ovat sitkeät", sanoi Nils ja rypisti otsaansa, "mutta ei hän mitään vahinkoa tee, se raukka". Viimein leski kuoli ja vanha Gudbrand Lien kiusasi aina Nils'iä sanomalla, ettei hän koskaan ollut niin hyvästi laulanut, kuin vaimonsa maahanpaniaisissa. Nyt hän oli vapaa mies talossaan, hänellä oli karjaa sekä rahoja kirstun pohjassa.
Per aikoo mennä kihloihin, sanotaan". Lukkari seisoi kuin kivettyneenä. "Kiitoksia minun edestäni", sanoi hän, tarttui onkeen ja meni. "Hyvää onnea kalastusmatkalle", huusi Signe hänen jälkeensä. Ei ollut kieltämistä, että oli ilo Björnstad'issa tänään. Per seisoi tuvassa juhlavaatteissaan ja hänen rinnallansa Gudbrand Lien kihlaajana.
Niin, sinusta, Torger, olisi tullut hirmuisen vankka pappi, vastasi Kari. Torgerin täytyi hymyillä. Kuulepas, mitä sanon, sanoi Kari. Nyt voit vielä maata jonkun aikaa päivästä, sillä sitä sinä tarvitset, ja aamulla aikaseen lähdet karjan hakuun. Karjan hakuun? Niin. Gudbrand kävi täällä eilen sinun lähdettyäsi ja tahtoi sinua karjan hakuun, ja minä lupasin puhua siitä sinulle.
Ja kohosihan Alette-rouva jotenkin paljon hänen maalaiskokemuspiirinsä yläpuolelle, kun hän istui turkkiin puettuna leveässä reessä, jota Gudbrand ajoi, raikkaasti hymyillen ja harson takaa nyökäyttäen päätään vastaantuleville tuttaville. Alettea ympäröi jonkinlainen ylevä arvokkuus, joka ikäänkuin huumasi Gudbrandia.
Viimein ihmisten hyvä sydämenlaatu sai heissä valtaa, ja eräänä päivänä tuli Gudbrand Alimäki halkokuorman kanssa Karin pirtille, ja Marit Lihein lähetti potaatia, mutta Kari ei saanut virkata siitä kenellekään mitään. Hän olikin niin siivo pitää työssä, niin puhdas ja kätevä, ja niin sukkela saamaan kaikki pois käsistänsä.
Mutta Alette saattoi aivan huoletta jättää kotinsa päiväksi tai pariksi, hänen Kareninsa ja hänen luotettava lapsenhoitajansa olivat kuin kaksi tukipylvästä, ja renki Gudbrand ei koskaan juonut itseään humalaan paitsi lauantai-iltaisin työn päätyttyä, ja silloin hän aina alkoi kehua rouvaa.
Hoikka ja laiha Alf, pitkä kaulansa paljaana ja kullankeltaiset silkinhienot hiuksensa valtoinaan, istuu vielä pianon ääressä haaveillen ja lyöden muutamia sointuja siitä juhlamarssista, joka hänellä oli päässään, kun morsian ja hopeamorsian yhdentoista aikaan astuivat saliin noustakseen vaunuihin, jotka Gudbrand oli ajanut oven eteen.
Pari kertaa sattui, että Gudbrand sai pidellä hänen puuhkaansa; siinä oli nenäliina, joka tuoksui kölninvedeltä voi sentään! mitenkäs muuten, kun se kerran oli rouvan. Rouva Mörkin mielihuvituksia olivat tällaiset ajeluretket, kauniilla keltaisella hevosella, varsinkin milloin hän voi poiketa sen tai tämän ystävättären luo ottaakseen hänet mukaansa leveään rekeen.
Hän kuuli rattaiden vierivän pihalle ... nyt hän erotti puhetta... Mutta mitä? Hän kävi äkkiä tarkkaavaksi. Ei, siitä ei voinut erehtyä se oli Bervenin ääni... »Viisi pitkää peninkulmaa olen ajanut sillä tässä paahtavassa helteessä, Gudbrand! Jos sinä annat sille vettä niin lyön sinulta pään poikki... Ja miten täällä muuten jaksetaan?» hän kysyi hillitymmällä äänellä.
Mitähän isä sanoo, kun hän saa sen kuulla?» »Sinä kai ilmoitat, vai mitä?» »Minä luulen, että hevonen itse tekee sen, jahka olet sillä ajellut». »Elä nyt riitele, Viking», äiti pyysi. »Voihan Johan Henrik ajaa varovasti ja Gudbrand antaa kauroja eteen. Ei hän tästä puolin enää montakaan ajomatkaa tee, kun pitää lukea lujasti.» Viking lähti harmistuneena huoneesta.