United States or Israel ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kun uudelleen kysyn itseltäni: rakastanko, rupean epäröimään, sillä rakkauteni on niin toisenlaista kuin se, mitä olen nähnyt elämässä. Kun ajattelen yhdessäoloamme, luulen uskaltavani sanoa, että se oli »koskematonta». Se oli lämmöstään huolimatta sukua syvien vesien raittiille viileydelle, sukua sen suurelle hiljaisuudelle. Ja vähän saman tapaista on myöskin rakkauteni.
Pahimmat aavistukset rupesivat minua vaivaamaan. Miehet, jotka oli vietävä vankilaan, olivat rohkeita, viekkaita roistoja, jotka eivät tulisi vähääkään epäröimään, jos toivoivat murhalla voivansa saada vapautensa takaisin. Sen he olivat jo kiinniottotilaisuudessa kyllin selvästi näyttäneet.
Katsokaa, kirkasi hän viitaten metsään, siellä seisoo itse kuningas kruunu päässään, ottamassa takaisin sitä mitä häneltä on ryöstetty. Ettekö tiedä, että Vilajoki on hänen ja hänen on Viipurikin? Talonpojat olivat kokoontuneet Löfvingin ympärille surmataksensa hänet, mutta tuo odottamaton tiedonanto, kapteenin varma ääni ja valtaava tarmo saattoivat heidät epäröimään.
Mut tässä varro, lohdutu, ja henkes väsynyt virkistä taas toivoon hyvään, näät en sua jätä tuimaan tuonelahan.» Hän poistui luotani, tuo armas taatto, jäin siihen epäröimään, sillä jyrkät, sotivat »jaa» ja »ei» mun aivoissani. En kuulla voinut, mitä haastoi heille, mut kauan ei hän heidän kanssaan ollut, kun kaikki kaupunkihin rientää, syöksyy.
Vain tänään vapaus suokaa mulle, jotta taas mun selkeneisi sieluni! Ma pian luo velvoitusteni taas palajan. ANTONIO. Mun epäröimään saat. Mit' osaan tehdä? Mä erhetyksen huomaan tarttuvan. TASSO. Jos mun sua uskottava on, jos suot sa mulle hyvää, niinpä toimeen saa se mitä toivon mä, min sinä voit! Mun silloin päästää ruhtinas, ja mitään en suosiostaan silloin kadota.
Juuri kun hohdokkaita he noilt' asevaskia riisti, kohti jo Pulydamaan sekä Hektorin tuomina urhot riens useimmat, uljaimmat, halu joill' oli kiivain murtaa muuri ja laivoihin tuli tuiskata kirkas, vaan hepä kaivannoll' yht'äkkiä jäi epäröimään.
Mut tässä varro, lohdutu, ja henkes väsynyt virkistä taas toivoon hyvään, näät en sua jätä tuimaan tuonelahan.» Hän poistui luotani, tuo armas taatto, jäin siihen epäröimään, sillä jyrkät, sotivat »jaa» ja »ei» mun aivoissani. En kuulla voinut, mitä haastoi heille, mut kauan ei hän heidän kanssaan ollut, kun kaikki kaupunkihin rientää, syöksyy.