United States or Hong Kong ? Vote for the TOP Country of the Week !
Annansilmä nuokkui hievahtamatta... Myöskin Sakris nukkui ... ainoastaan jalat ja selkä vaatekasalla, mutta lonkat paljaalla lattialla. Hänet herätettiin illalliselle. Ateria oli tavallista herkullisempi. Mimmi kiitteli ruokia, puhui koko ajan, mistä ruuista hän enimmin piti, ja söi suunnattoman paljon. Sakris ennätti sanoa ainoastaan: Niin ... kyllä tämmöisellä moijaa hyvin!
Niin, ensimäinen oli nimeltään Kuutar, toinen Lilja, kolmas Kamelia, neljäs Annansilmä, viides Orvokki, kuudes Kirkassilmä ja seitsemäs Ruusunnuppu. Ja hän oli niin kohtelias ja laski niin paljon leikkiä, että hän sai kaikki nauramaan, mitä he eivät koskaan ennen olleet tehneet, ja oikea kalifi, joka seisoi palvelijoiden takana piilossa, nauroi myöskin.
Annansilmä kukkii keväällä ja kesällä tämä Annansilmä jo talvella kukki. »Kyllä minä tiedän ja kyllä sinä itsekkin sen tiedät, miksi sinä nyt talvella kukit», puheli ajatuksissaan nuori tyttö »että ilo hänen ikkunallaan hymyilisi.» Annansilmä kukkii vain muutamia kuukausia tämä Annansilmä jo joululta alotti, koko kevättalven kukki ja päivä päivältä yhä vielä somentui.
Onko ihme että minä olen kotiintullessani hyvällä tuulella? Ja sitte täällä kotona täällähän minulla on toinen metsä, yhtä puhdas ja raitis kuin se äskeinenkin. Annansilmä istuppa tuohon, että saan taas sinua oikein katsella!» Tyttö istahti hänen syliinsä ja pani kätensä nuorukaisen toisella olkapäälle: »
Sitte kolmenkertaisella tilillä Olavin, miehensä ja Jumalan edessä, koko salaisuuden edessä. Ei kukaan muu paitsi hän itse ja Jumala ollut siitä tähän päivään saakka tiennyt. Nyt sen tiesi tuo kolmaskin, hän, jonka hän ei olisi suonut siitä koskaan vihiä saavan. Ja se kolmas istui kuin jähmettynyt kysymys ja odotti selitystä: »Annansilmä ?»
Eron hetki päivä päivältä läheni, taivas yhä kaihonpilvissä asui. Silloin, eräänä päivänä, hiipi tyttö nuorukaisen luo, omituisena, hentona ja liikutettuna kuin iltatuulessa väräjävä koivunritva hiipi, kietoi lämpimästi kätensä hänen kaulaansa ja katsoi kummasti silmiin. »Mitä, Annansilmä ?» kysyi nuorukainen ilon ja tuskan tyrehtämänä.
»En minä sentään kehtaakkaan.» »Häpeätkö sinä minua sinä Annansilmä? Kerro nyt sinäkin kerran minulle jotain, kerrothan?» Tyttö loi katseensa alas. »Mutta sinä et saa nauraa, se on niin lapsellista. Minä ... aina katselen sinun vasenta kaulasuontasi, kuinka kauniisti se silloin tykkii. Ja minusta tuntuu niinkuin sinun sielusi kulkisi sitä suonta myöten minuun ja se kulkee, minä sen tunnen!»
Ettekö kuule? Hetken aikaa hän makasi ja odotti, mutta sitten hän alkoi taas huutaa, joskin toisia nimiä. Kuutar! Orvokki! Annansilmä! Ruusunnuppu! Kun ei kukaan saapunut, tuli hän hyvin hämillensä, kohosi kyynärpäänsä varaan ja siveli kädellään otsaansa selvitelläkseen ajatuksiaan. Missä ovat kaikki minun orjani? mutisi hän itsekseen. Kyllä minä heitä vielä opetan.
»En minä sinun arvotuksiasi osaa koskaan arvata. Mitä sitte?» »Sitä vaan että sinullakin, Annansilmä, pitäisi olla sukset», vastasi nuorukainen, ottaen tytön kädestä ja vetäen hänet penkille viereensä istumaan. »Ja jos minä vaan löydän sopivat puut, niin pian minä ne vieläkin teen.» »
»Vihdoinkin!» huudahti tyttö ja riensi juoksujalkaa tuvan ja porstuan kautta portaille. »Terveisiä, Annansilmä!» virkkoi nuorukainen tuskin kuuluvin äänin, mutta sitä säihkyvämmin silmin, asetellen suksiaan ja sauvojaan aitanräystään alle pystyyn. Tyttö nyökäytti päätään ilosta säteillen. Nuorukainen riensi reippaasti portaita ylös ja pysähtyi aivan tytön eteen.