United States or Saint Martin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ethän toki aio... Enhän minä näin aamupuvussa voi ottaa ketään vastaan... Sinä et sitten ollenkaan ajattele...» »Mutta kultaseni, sinähän olet sekä kaunis että hauska noin» hän taputteli Lettaa poskelle ja leualle. »Sinä olet niin liikuttavan suloinen, ettet sitä itse tiedäkään juuri tuossa väljässä puvussa; siinä on jotakin niin kaunista ja todellista.»
Kapteeni seisahtui tätä ilmiötä katsomaan. Neiti lauloi surullisen viehkeätä laulua. Kapteeni kuunteli. Kuka oli tämä pitkä, soikea neiti, joka ruusukukka hivuksissansa aamupuvussa siinä kulki? Neiti ei kapteenia huomannut. Hän jatkoi vaan lauluansa. Sen laulun tunsi kapteeni. Toinenkin nainen oli tätä samaa laulua laulanut mutta siitä oli kauan, niin kauan.
Mutta vähän ajan perästä liikahtivat kartiinit eräässä akkunassa, ne vetäysivät syrjään ja akkunassa näkyi Anni, keveässä aamupuvussa, ihanana, viehättävänä. "Tipu, tipu, tipu, kuli, kuli, kuli," huuteli Anni akkunastaan, eikä aikaakaan niin lensi akkunan alle koko joukko kyyhkysiä, joille Anni heitteli herneitä ja jyviä. Kasvoipa siivekästen vierasten joukko: pian tuli sinne varpusiakin.
Ehkäpä taivas otti häneltä kaikki antaakseen hänelle kaikki minun kauttani takaisin! Hän voi olla täällä tuossa tuokiossa. Te olette vielä aamupuvussa, armollinen neiti. Mitäpä, jos kiireesti pukeutuisitte? Johan nyt! Tästälähin nähnee hän minut useammin näin kuin koristettuna. Oi, te tunnette itsenne, neiti. Totisesti, tyttö, osasitpa kerran taas oikeaan. Kun on kaunis, on koristeitta kaunein.
Hämmästyttäen teitä ennen kun olette ehtinyt . Kuinka niin? Onko teistä sopimatonta, että täällä kotona liikun aamupuvussa? *Kroll*. Hyvänen aika! Enhän minä ollenkaan tiedä, mikä on tullut tavaksi Rosmersholmassa. *Rosmer*. Mutta Kroll, olethan sinä ihan suunniltasi tänään! *Rebekka*. Sulkeun suosioonne, herra rehtori. *Rosmer*. Niin, ystäväni, istukaamme tähän hauskasti puhelemaan.
Pitkässä aamupuvussa, jonka alta käsivarsien ja kaulan ihmeteltävän kauniit muodot näkyivät, tuli Frédérique vihdoin saliin, missä Elysée häntä vartosi. »Mitä nyt?» kysyi hän hiljaa ja nopeasti iskien samalla silmää merkiksi siitä, että hän oli valmistautunut tulevan iskun varalle. Jo ensimäiset sanat kuultuansa syöksähti hän esille. »Ei, ei, se ei saa tapahtua, niinkauan kuin minä olen elossa!»
Talvinen meri on tosin eloton ja autio sekin, mutta sittekin se on kuin paratiisi viattomuuden aamupuvussa, kuin puhdas Eeva nukkuvana viattomuuden rauhallista unta, jota eivät elämän taistelut, tuskat ja synnit vielä olleet häirinneet eivätkä saastuttaneet. Kuta korkeammalle aurinko taivaan kannelle ylenee, sitä ihmeellisemmän moninaiseksi ja ihanaksi käypi merenkin muoto.
Hänen siinä itsekseen pilkatessaan itseänsä myöntyväisyydestään ja heikkoudestaan aukesivat äkisti verhot, ja aamun kirkkauden ympäröimänä seisoi Helena ikkunan luona, onnellisena kuin voitollinen kauneuden jumalatar, pirteänä, ruusuisena ja jo pukeutuneena, kauniissa aamupuvussa, jonka leveät laskokset ja pitsikoristeiset hihat näyttivät hänen viehättävät liikkeensä ja käyntinsä kaikessa arvokkaisuudessaan ja kauneudessaan.
Ja yöllä hän näki unta, että oli kotona äidin sängyssä ... sen selän takana seinän puolella ... pienessä kyttyrässä koko tyttö, pää äidin tyynyn nurkalla. Ja niin hän näki pitkään sitä unta, että aamulla herätessä ensin oli kotona olevinaan. Eikä selvittyä tahtonut pitkään aikaan muistaa, missä oli. Mutta kun silmä sattui ikkunaan, niin näki tädin kävelevän ulkona aamupuvussa kukkiaan katsellen.