Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
Kello 7.25 illalla oli tavallinen päivätyöni tehty; kello puolivälissä yksitoista olin taas asemalla. Olin jo tarkastanut veturia, käskenyt koneenlämmittäjän sytyttää tulta, varustanut öljyä voiteeksi koneesen, sanalla sanoen kaikki oli valmistettu.
Pappi ja tohtori kävivät istumaan, Ellen jatkoi ajamista. Pappi kysyi: Nimesi on Ellen, eikö niin? Niin on! Kuinka vanha olet Ellen? Pian yksitoista vuotta. Hop heisa! Sinä osaat kaiketi lukea? Lukeako? Hän pani ohjakset tuolin selkäpuulle ja katseli suurilla totisilla silmillään papin kasvoihin. Tämä joutui hämille. Tohtori jatkoi: Tule tänne Ellen ja juttele vähän tuon vieraan miehen kanssa!
Hän toivoi ranskalaisten pian saapuvan, sillä heitä oli näyttäytynyt Savolin seuduilla, ja itsekseen ajatteli hän: Oi jospa he kiiruhtaisivat, jospa he jo olisivat täällä! Samassa löi Rocreusen tornikello. Fränzchen hätkähti, selvästi kaikui hänen korviinsa yksitoista lyöntiä kaksia tuntia olivat kuluneet! Kauhistuneena hypähti Fränzchen pystyyn.
Sen pienen opinmäärän, joka minussa oli ennenkuin olin Natalin jättänyt lähteäkseni Englantiin, oli Arnold Beidermann minuun istuttanut; ja palattuani yksitoista vuotta myöhemmin siirtokuntaan, kiiruhdin tervehtimään vanhaa opettajaani, joka oli saanut Tsululais-kuninkaalta luvan perustaa lähetys-aseman tämän maahan, Kagasiksi kutsutulle paikalle, Pongola ja Mustan Unwelosi-virtojen välille.
Hän antaa sydämensä kahdelletoista! huudahti tyttö omituisella äänen painolla, jossa oli sekä leikkiä että surumielisyyttä. Kuuleeko hän, Bernhard, kahdelletoista! Se ei ole totta, se on valhetta, se on valhetta yksitoista kertaa! virkkoi nuori kreivi hämillään. Tahtooko hän kuulla lisää, jatkoi Jaana säälimättä, kolme-, neljä- ja viisitoista ... silloin olette häviönne partaalla.
»Niin niin, kun se nyt kuuluu koko maailmalle se asia!» huokasi emäntä. Sitten he taas vaipuivat entistä raskaampiin ajatuksiin. Pirtin kello löi kymmenen, löi yksitoista ja löi kaksitoista he yhä valvoivat. Ja mitä enemmän aika kului, sitä suuremmaksi heidän hätänsä kasvoi. He puhuivat yhdessä, mutta eivät voineet toisiaan lohduttaa. He rukoilivat yhdessä, mutta siitäkään ei ollut apua.
Se oli neljäs ... viides, kuudes ... seitsemäs ... kahdeksas ... yhdeksäs ... kymmenes... Mutta paljohan sitä nyt tuleekin... Ahaa, jopa tuli pää vetävälle. Nyt kai se sietääkin huokasta pitempään, kun kerrassaan yksitoista kertaa viskasi multaa. Eihöhän tuo jo istukin... Kas niin! Enkös arvannut. Hahaa! nyt se istuu ja ihmettelee kun tuo aurinko ei tänäpäivänä muista laskeutuakkaan."
"Onko henkien elämä niin lyhyt?" kysyi Scrooge. "Minun elämäni täällä maan päällä on sangen lyhyt", vastasi henki. "Se päättyy tänä yönä." "Tänä yönä!" huudahti Scrooge. "Sydän-yönä. Kuule! Aika lähestyy." Kellot löivät kolme neljännestä yli yksitoista juuri tällä hetkellä.
Hän kulki päiväkaudet, vieläpä myrskyssä ja sateessa; hän ei peljännyt vaaroja eikä vaivoja. Aivan uupuneena tuli hän viimein Pietariin, yksitoista viikkoa kuljettuansa arojen ja vuorten poikki tuon pitkän matkan Siperiasta. Hän meni muutamaan majataloon ja ilmaisi sen isännälle pitkän matkansa tarkoituksen.
»Tahdotko, niin luen sinulle Konstance Kjönigin kirjeen? Hän kirjoittaa kokonaista yksitoista sivua, ajattelepas, kaikenlaisista sen puolen asioista.» Jakob nosti hiukan vastahakoisesti katseensa kirjasta... »Enhän minä ollenkaan tunne häntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät