Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Venäjällä minä jo olin, jossa ei kukaan minua ymmärtänyt. He näkivät minun menehtyvän, ja he antoivat minulle leipää. Minä sanoin heille: antakaa minulle viimeinen, ainoa poikani takaisin! Jaakopilla oli vielä yksitoista poikaa, kun nämä veivät hänelle Joosefin verisen paidan, ja kuitenkin raastoi hän vaatteensa rikki ja ripotti tuhkaa päähänsä. Minulla ei ole yhtään, ei yhtään!
Kirkollisia oloja, jotka olivat huonossa kunnossa, koetin järjestää. Yksitoista lasta laskettiin muutaman päivän rippikoulu-opetuksen jälkeen ripille. Kylän hautuumaa vihittiin, syntyneet ja kuolleet pantiin kirjoihin j.n.e. Joka päivä illalla oli minulla hartaushetki luonani.
"Niin, yksitoista", sanoi hän vihdoin aralla, epävakavalla äänellä. Oitis kaduin, että peljästytin häntä ja sain hänet lukemaan kellon lyönnit ja kirosin itseäni tästä ilkeyden kohtauksesta. Minä tulin murheelliseksi hänen tähtensä, enkä tietänyt kuinka minun piti korjata tuota erehdystäni. Minä rupesin lohduttamaan häntä, hakemaan syitä hänen poissa-oloonsa ja luettelemaan monenlaisia arveluita.
Kun tultiin laulukertoon: "Ylistäkäät hänt' tott'. Hän tuo hurskaat tuomiot, Eikä uskovit' unhot'!" yhtyi vanhuksen vapiseva ääni virteen ja hän veisasi kaikki yksitoista säkeistöä aina virren loppuun saakka.
Samasta asiasta, mistä minä en saanut kuin kolme riviä, teki hän yksitoista ja oli osannut lisätä pienen yleishyödyllisen neuvonkin. Milloinka minä voisin sellaisen kätevyyden saavuttaa? Minusta näytti, ett'en voisi milloinkaan. Ja minua alkoi jo kaduttaa, että olin ruvennut koko puuhaan. Eihän minulla ollut siihen kykyä eikä siitä mitään kokemusta. Ennen vaikka kansakoulunopettajaksi!
Seurakunta oli papin palkalla kahdentoistatuhannenkin arvoinen, vaikka matrikkeli osoitti vajaan yksitoista, eikä rouva Amalia olisi muutenkaan tahtonut muuttaa toiseen seurakuntaan. Ja ilkeintä ja kiusallista asiassa oli juuri se, että pastorista on seurakuntalaisten keskuuteen levinnyt se ajatus, että hän muka on tuhma.
Mutta minä tulen luoksesi jonakin päivänä. Ehkä jo huomenna. SYLVI. Istu tänne, Viktor, entiselle paikallesi. VIKTOR. Sylvi elä pyydä. SYLVI. Sinä näytät niin masentuneelta. Viktor, mikä sinun on? Mitä Alma sanoi? Te salaatte jotain. VIKTOR. Ole huoletta, Sylvi, sinä saat tietää kaikki. Huomenna tulen luoksesi, aamusta päivin, kello yksitoista.
Kello yhdeksän sanoin minä hänelle, että hänen täytyi mennä levolle, luvaten seuraavana päivänä edellä puolen päivän palata takaisin määrätäkseni hänelle, mitä aluksi pidin hänelle tarpeellisena. Köyhäin lasten jouluun hänen ei tarvinnut mennä ennenkuin kello yksitoista ja siksi lupasi hän pysyä kotonaan. Kotiin palatessani tapasin vaimoni suurimmassa tuskassa minun tähteni.
Hänen oli myöskin ikävä lähteä, vaikka hän niin mielellään tahtoikin jälleen nähdä isää ja äitiä. Sitte tuli viimeinen päivä. Heidän piti matkustaa höyrylaivalla kello yksitoista, ja sen vuoksi vanha Mari valmisti vahvan aamiaisen, sillä välin kuin asessorin rouva laittoi voileipiä eväskoppaan.
"Jumala varjelkoon minua", huudahti Frits vihdoin, "onhan kello jo puoli yksitoista, tule Kalle, emme me enää voi viipyä täällä kauemmin, jos tahdomme että Henrikki meitä auttaa hädästämme". He menivät. Mutta mitä nyt? He astuivat ja astuivat ja katselivat ympärilleen ja seisahtuivat, vihdoin rupesivat he kyselemään. "Hyvä herra, ettekö te voi sanoa, missä pastorin Henrikki asuu?"
Päivän Sana
Muut Etsivät