Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. marraskuuta 2025
En woi sentähden lukea wiaksi, ett'ei hän wielä ole ehtinyt tarkoin unhottaa minulla ei ollut rohkeutta siitä puhella hänelle kaikki on tehty ja päätetty isän ja äitin kanssa wasta seisoessani alttarin edessä arwelen ensi kerran katsoa häntä silmiin." "Ja sen luulet niin onnistuwan?" "Minä sen uskon, paroni! Hän on Simpsasta erotettua tullut kuin lapseksi.
Heti kun pääsimme syömästä kehotin häntä menemään lewolle, ja hän lähtikin kamariinsa sanoen: "jospa minä saisinkin lepoa, kowin minussa tuntuu wäsymystä ja uupumusta". Hänen lähdettyään tuli pikku Kerttu tyköni ja sanoi: "woi wieras=kulta! Jos te saisitte isäraukan lohdutetuksi! Minä jo näen, että te olette paljon häneen waikuttanut.
Nyt kyllä jo tunnen kauhistuksella, mihin waaraan olen itseni syöstänyt; mutta woi nyt on jo kaikki myöhästä, se tieto lisää waan ehtimiseen tulta polttawaan omaantuntoon.
"Onko teillä miestä?" "Oli minulla mies, mutta herra katsoi hywäksi hänet kutsua pois kuusikolmatta wuotta sitten", sanoi mummo ja kyyneleet kiilsiwät hänen silmissään. "Mitä miehiä miehenne oli?" "Salwumies waan, mutta woi kuinka hywä hän kuitenkin oli." "Jäikö perillisiä?" "Jäi yksi poika. Hän syntyi juuri kuin isänsä kuoli. Woi sitäkin murheen aikaa", sanoi mummo ja tuli wielä surullisemmaksi.
Minä uskon ett'et sinä woi ajatella sitä enemmän kuin minäkään. Meidän wapahtajamme meni ristin puuhun sentähden, että hänellä oli jumalallinen woima kärsiä ja kuolla sen asian puolesta, minkä hän tunsi oikeaksi. Me emme olisi nyt kristityitä, me olisimme raatelewien himojemme orjia, pakanoita, jos hän ei olisi pyhän oppinsa tähden mennyt kuolemaan. Katso, Anna, mikä ihana oppi se on!
Rahoja, tahtoa ja halua ei näyttänyt puuttuwan, eikä taitoakaan, ja ennen pitkää oli hän ammatissaan etewin liikkeen harjoittaja kaupungissamme. Asuntonsa laitti hän niin loistawaksi ja komeaksi, että se woi parhaimmille kaupungissamme wetää wertoja.
Heikki tarwitsee lepoa... Hän on wäsynyt matkasta", puheli Hanna, koettaen kaikki asiat parhain päin kääntää. "Minä en woi nyt syödä enkä lewätä. Murhe on nykyään ollut leponani ja kyyneleet ruokanani. Kuitenkin on sydämeni saanut paljon lohdutusta toiwowasta puheestasi ... kun sinä, lapseni, jaksat toiwoa, syttyy toiwon kipinä minunkin wanhaan sydämeeni. Jumala teitä siunatkoon ja auttakoon.
"Eihän se niin surullista ole ... wai onko se teidän mielestänne...? Minä luulen, ett'ei se ole..." sanoi hän, koettaen tekeytyä niin iloisen näköiseksi kuin suinkin woi. "No, mutta nuot teidän silmänne todistawat, että te olette paljon itkenyt; koetatte myös kierrellä puhuessanne, sen olen huomannut", sanoin wähän ankarasti.
Kauan makasi hän wielä sairashuoneessa, mutta Kaarina ei lähtenyt hänen wuoteensa wierestä, ennenkun tuo rakas, ruhjottu, jalkansa menettänyt isäkin woi jättää tuskaloisen ja pitkällisen sairaswuoteensa. Wihdoin koitti se päiwä, jolloin Kristo kirjoitettiin ulos sairashuoneesta; loppuhoito uskottiin Kaarinalle yksinään.
Hän oli niin lempeä ja hywä, mutta hän waan joutui semmoiseen kiusaukseen, jota ei hän woinut wastustaa... Minä luulen, että se oli waan hetken hurmaus ... kuinka minä woisin hänet unhottaa?" "No, mutta eihän hän ainoa maailmassa liene; woisittehan wahinkonne korwata siten, että walitsette jonkun toisen." "Woi älkää sanoko niin!
Päivän Sana
Muut Etsivät