United States or Åland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei tyytynyt hän tomun maailmaan, haki kuvaa hän kuolottomuuden, oli kuullut sen piilevän kuoressaan, yhä murskasi muodon hän uuden, pian häll' oli rinnassa rikosten yö; hän vitsalla orhia virkkua lyö, hänen mieltänsä murhe synkkä syö ja etsintä ikuisuuden. Hepo vihdoin hirnahti: »Houkkako liet? Ei paeten erkane vaiva!
Mankelihuoneen ylisparven alta äiti koppasi hänet kiinni, paukahutti tillin kummallekin korvalle, tukisti ja sitten niskasta pidellen vei sisälle saamaan oikeata pehmitystä. Siellä kukisti pojan, riisui häneltä pöksyt ja alkoi hutkia vitsalla: Vai meinaat aina vaan porsaana elää, vai meinaat, vai meinaat! hän saneli lyöntinsä tahtiin. Poika kiljui sentään vaan niinkuin viran puolesta.
Miehet nähdessään hänen hätänsä ottivat metsästä suuret vitsat ja sitten toisella vitsalla hartiain ja toisella reisien kohdalta sitoivat hänet tankoon riippumaan ja kantoivat kolmisen tuhatta askelta kaukana olevalle tulelleen. Siellä he ensi työkseen riistivät häneltä kengät ja päällimmäiset vaatteet ja päiväpaisteen ja tulen lämpymässä alkoivat hieroa jäykistynyttä ruumista kaikilta puolilta.
Vielä oli äidillä voimia sen verran, että pyörähytti hänet kauniisti vatsalleen, nosti leningin helmat ylös ja huiski vitsalla paljaasen ihoon. »Elkää, hyvä äiti, elkää», ennätti Hellu rukoilla. Mutta pikku Anni heräsi hätään ja Hellulle tuli täysi työ. Molemmin käsin täytyi tuudittaa, ja laulaa yhtä kovaa kuin Petu kirkui.
Vasta kun uskoivat olevansa turvassa he pysähtyivät erään ahon reunaan ja alkoivat puuhailla: Joku kuori hampaillansa koivunvarvoista vispilän varpoja, joku löi itseksensä noppaa. Uudet tulokkaat eivät olleet vielä perehtyneet joukkoon ja katselivat sitä kädet housun taskussa. Sakua suututti äskeinen onnettomuus ja hän alkoi purkaa sisuansa piiskaamalla erästä koivua vitsalla.
Poika tuhma Tuiretuisen, Lapsi kehjo keiretyisen Iski virkkua vitsalla, Helähytti helmivyöllä; Virkku juoksi, matka joutui, Tie vieri, reki ratsasi. Ajavi karettelevi, Matkojansa mittelevi, Selvällä meren selällä, Ulapalla aukialla. Neiti vastahan tulevi, Tinarinta riioavi, Selvällä meren selällä, Ulapalla aukialla.
Parempi minun poloisen Koiran kulkijan jälillä, Lumme'korvasen ko'issa, Kun tämän Kojosen reissä, Viirunaaman viltin alla; Kaunihimmat koiran karvat Kojon pojan kutrisia." Se korppi Kojosen poika Murti suuta, väänti päätä, Murti mustoa haventa, Veti virkkua vitsalla, Helähytti helmispäällä; Ajoa kahattelevi Selvällä meren selällä, Ulapalla aukialla; Niin tuli hukan jälille.
Nämät varoitukset olivat kuitenkin tuuleen lausutut, sillä Lemminkäinen jo silloin istui reessänsä ja iski virkkua vitsalla. Ainakin ne menivät korvasta sisään, toisesta jälleen ulos. Pohjolassa ei sankarimme suinkaan osoita nöyryyttä eikä puoleen kunniaan tyytymistä. Hän astuu uhkarohkeasti keskilattialle, vieläpä niin kovalla, mahtavalla jalan poljennalla, että
Siitä läksi, ei totellut. Otti ruunansa omansa, jonka turpa tulta iski, säkeniä säärivarret; valjasti tulisen ruunan korjan kultaisen etehen. Itse istuvi rekehen, kohennaikse korjahansa, iski virkkua vitsalla, heitti helmiruoskasella. Läksi virkku vieremähän, hevonen helettämähän. Ajoa suhuttelevi. Ajoi päivän, ajoi toisen, ajoi kohta kolmannenki.
Ainoa keino, jolla Livingstone sai tämän itsepäisen palvelijansa seisattumaan, oli, että hän löi sitä vitsalla turpaan.