United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jo pienoisista saakka meille kannoit, kuin äiti lapsillensa kaikki annoit, ja tyhjiks usein rintas imetit, ja usein kärsit nälkää saadaksesi paremman toimeentulon lapsillesi, ja usein vilussa sä värjähdit. Mut huolet' ollos! Viel' on lemmen tulta, mi jäät ja lumet poluiltasi luo, ja työmme harras poistaa nälkäs sulta ja elon sulle huolettoman tuo.
Tuo tiainen, lieto lintu, se hyvin vilussa viihtyi, sentään kaipasi sisälle, ihmislieden lämpimähän. Tuo kanarialintu kaunis se hyvin sisällä hyötyi, sentään kaipasi ulomma, luonnon laajan laulupuille. Toinen toistansa rakasti, toinen toisen maailmoita. Tuo tiainen, lieto lintu, usein istui ikkunalle, kovin ruutuhun koputti; niin kerran sisälle pääsi.
Elomme, onnemme me sulta saamme, Sa, ihanteemme, kaunis Suomenmaa; Jo pienoisista saakka meille kannoit, Kuin äiti lapsillensa, kaikki annoit, Ja tyhjiks usein rintas imetit, Ja usein kärsit nälkää, saadaksesi Paremman toimeentulon lapsillesi, Ja usein vilussa sa värjähdit. Mut huolet' ollos!
Siitä tuuli tuskat tuopi, Halla huolet haike'immat; Tuuli vie vihannan turkin, Halla kaunihin hamehen; Niin minä vähävarainen, Minä koito koivu raukka Jään aivan alastomaksi, Varsin vaattehettomaksi Vilussa värisemähän, Pakkasessa parkumahan.» Tähän kuvausten elävyyteen ja tuoreuteen liittyy viimein vielä Kalevalassa yhtä elävä, raikas, kuvaavista sanoista ja muodoista rikas kieli.
Peltomme olivat ylängöllä ja kun vuoden-tulo oli myöhäinen ja talvi aikainen, ei viljamme ennättänyt kypsyä ennen tuiman syksyhallan tuloa. Muistuu erään leikkuu-ajan pitkällisen sateen ja sitä seuraavan yö-kylmän jälkeen, jolloin meidän täytyi virittää tulia pelloille, nähdäksemme työtä tehdä ja lämmitelläksemme kovassa vilussa.
Ei nyt tarvitse enemmän Kurjain lasten kuljeskella Riikin reissä renttuumassa, Talvisella taipalella, Pakkasella paukkaavalla, Itkein vilussa vikistä, Kiitettävä keisarimme Orvot toimitti tupahan, Ruoan, vaattehen varusti, Vielä korjuhun korian, Opetuksen oivallisen, Isäntäin siunattuin sivulla.
Lucius-urho goottein päällikkönä? Se sana koski; pääni painuu, niinkuin Vilussa kukka, myrskyn suussa heinä. Niin, niin, nyt alkaa surut lähetä. Se alhaiso, se, nähkääs, häntä suosii: He sanovat sen olen usein kuullut, Kun salapuvuss' olen liikkunut Luciuksen karkoituksen laittomaksi, Ja toivoisivat häntä keisariksi. TAMORA. Pois pelko! Onhan kaupunkimme luja!
Ihmiset kärsivät ääretöntä rakkauden puutetta ja siksi he palelluttavat toisiansa ja tutisevat itse vilussa. Toisilla oli lämmintä jakaa, mutta muodot ja perintöluulot ovat punonneet heidät itsekkäisyyden ahtaasen kuoreen, joka heitä itseänsäkin kivistää. Toisten rakkaus-elämän kehittymistä ehkäisee heidän oma, katkera kurjuutensa.
"Siitä tuuli tuskat tuopi, halla huolet haike'immat: tuuli vie vihannan turkin, halla kaunihin hamehen. Niin minä vähävarainen, minä, koito koivu raukka, jään aivan alastomaksi, varsin vaattehettomaksi vilussa värisemähän, pakkasessa parkumahan." Sanoi vanha Väinämöinen: "Elä itke, puu vihanta, vesa lehti, vierettele, vyöhyt valkea, valita!
Karoliina ja Jaakko setä riensivät häntä nostamaan, mutta hän oli jo hengetönnä, ohimo terävään kiveen sattuneena. Se oli minun syyni, se oli minun syyni, vaikeroi Karoliina. Jaakko setä riensi, minkä suinkin jaksoi, pappilaan päin. Hän pysähtyi tuon tuostakin, pudisti päätään ja olkapäitään kuin vilussa, lähti taas menemään ja sanoi tuon tuostakin: »Nemesis ... nemesis, huhhuh!»