Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
ELINA. En sua koskaan heitä, kaunis tyttärein. ALMA. En sua koskaan heitä, kallis kallis äiti! Yhdessä me suremme ja iloitsemme, Yhdessä me elämämme kiirastamme Pyhäin kaltaseksi alla rauhan viirin. Ja niin viimein, koska tyyni ilta onpi, Kuolon enkel' kolkuttakoon ovellemme, Meitä kutsuen, ja seuraammepa häntä Hymyhuulin, kuni vaimo hurskas tuolla, Valkeuteen ihmeelliseen käärittyinä.
Omenapuitten kukat ovat puhkeamaisillaan, tuomet vaahtasevat, käki luikahtelee ja pääskyset visertelevät viirin päässä ja katonharjalla. Kevättä on kaikkialla! Reeta kävelee tuvan ja maitokammarin väliä, mutta hänen askeleensa ovat kovin väsyneet.
Aika on esteettinen, jos se sitä ennen oli ollut eetillinen, kaunotieteellinen, jos se sitä ennen oli ollut luonnontieteellinen. Minne tahansa taivaanrannalla katsoneekin, on romantisen kauneuden pyhä lippu realistisen totuuden yhtä pyhän viirin paikalle pystytetty.
Kasvoi vielä Suomen voima, kasvoi niinkuin kymi kasvaa kevätsäässä: saapui Saksanmaalta jääkäreitä, sodan koulun kokenutta miestä, jotka ensimmäisnä uskaltaneet oli nostaa Suomen viirin siellä, missä vapaat kansat voimiansa tappotanterilla mittailivat. Kansan lämpimimmän uhrimielen, palavimman vapaudenuskon kantaneet he oli maailmalle Suomen nimeen, Suomen pyhään nimeen.
Yölamppuni punaisen sytytän ja hiirin työn ääressä ma valvon, runoilija-haamuna. On sallimus kolkko mun elämäni aamuna. Mut ylläni kuulen ma rohkaisevan viirin. Ja eessä näen runoilijain runoilijain piirin: sen ystävän, jolla on otsa kuin maamuna, vitseillä kuin Heine, on lyöty veriraamuna, ja Danten ja Boccaccion keralla Shekspierin He hymyilevät minulle, nuo nerot vähätuloiset.
Se on hänen »vaakunansa», selitti isäntärenki. Hän kuvailee olevansa aatelinen. Oliko hänellä siihenkin paroonin lupa? Vanha parooni oli leikkisä mies... Siitä ainakin sallinette minun tehdä lopun samassa. Vai tahdotteko itse? ja sotapukuinen herra ojensi pyssynsä voudille. Olkaa vain hyvä! sanoi tämä. Sotapukuinen herra tähtäsi ja laukaisi alas karhun kuvan viirin nenästä.
Viion leski oli keskeyttänyt työnsä ja kääntyi katselemaan ulos, tuttua tuulenviiriä, joka kovassa tuulessakin pysyi samassa suunnassa ja viittasi yhä sinnepäin, jonne uskollisesti oli viitannut ties kuinka monta vuotta ehkä siitä saakka, kun Nikkilä oli työhön kykenemättömäksi tullut. Viirin varsi huojui, notkui ja väliin kumartui syvään, vaan viiri tiukasti vastusti tuulta.
Mut mies, joka juurella viirin sen kulkee, min kourassa kansain nyt kohtalot on, hän rintaansa maailmantuskan nyt sulkee, yli-ihmisen taakan hän ottanut on. Kuin kauan hän kestää? Kenties koska horjuu? Taas silloin on tähdetön eessämme tie. Hän päältämme yösydän-peikkoja torjuu, suvun suuremman hän lipunkantaja lie. KANSOJEN KEV
Näytin sitä hänelle ja toistin mitä olin eilen sanonut: että Teidän Korkeutenne hallitsivat suurinta osaa maailmasta, eikä ollut toisia niin mahtavia ruhtinaita kuin te. Näytin hänelle myöskin kuninkaallisen viirin ja ristiviirin, joille hän osoitti suurta kunnioitusta.
Sen tangossa viirin käsvarret on vankat, eess' astuvi kuin pyhän auringon mies, mut jäljessä joukkiot taajat ja sankat, joill' yksi on aatos kuin liekkivä lies: ei maailma nouse, jos nouse ei mielet yli koston ja kaunan ja vainon ja yön, jos kaiuta kansojen parhaiden kielet ei kauneutta rakkauden, rauhan ja työn. Ja katso!
Päivän Sana
Muut Etsivät