Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Se oli ennenkuulumatonta; sen päämäärää ei oikein tiedetty. Mutta se viehätti ja veti puoleensa. Mitä olisikaan elämä ollut uudistalon kaskimaita karhitessa, kun oli naapurikin viereltä väistynyt, kun koko väkinen voima kerääntyi muurahaisparvena yhteen kokoon jossa iloittiin ja laulettiin eikä tiedetty huomispäivän murheista!
Jos niitä toiselta viereltä solmesi pääkirjaan, niin toiselta jo mennä viuhkittivat järvelle, kummipojan kehdon viereen ja Helan kamariin. Monta puuta, monta kiveä, monta mätästä, joiden olemassa oloa ei hän ennen ollut huomannutkaan, keksivät ajatukset istumasijoiksi itselleen, levähdyspaikoiksi lennolleen. Kevätpäivä oli illassa, aurinko alenemaisillaan.
Mutta juuri tämä vapaus saattoi tuntua kolkoimmalta. Oli kuin Jumala olisi luopuen viereltä sanonut: saat tehdä tekosi yksin ja yksin saat niitten seurauksista vastata!
Niin on suuta suukkimassa, Leukoa leputtamassa, Kun on suuret suolakopsat, Lemmon palkehet parahat; Ei oo ken sanan sanoisi, Sanan puolenkaan puhuisi, Puoleltani puhtahalta, Viereltä viattomalta. Sepän tehtäviä.
Mutta kun tauti sitte peräytyy ja kuolema viereltä väistyy, ei ihminen silloin niinkään vain lähde astumaan eteenpäin tavallisuuden arkitietä. Arkisuus on silloin kaukana. Elämä on kuin pyhää. Silmät ovat auenneet näkemään, mitä eivät ennen nähneet.
Hän tuli, vaan tapasi Richardia täydellisessä houraustilassa, kykenemätönnä käsittämään sitä rukousta, jonka hän murheellisen vaimoraukan kanssa yhdessä sairaan sängyn viereltä korkeuteen lähetti. Kuume paheni, ja tohtorilla ei ollut enää ensinkään toivoa hänen pelastuksestansa. Mutta hänen vaimonsa ja pastorin hartaat rukoukset, ettei häntä temmattaisi pois synneissänsä, tulivat kuulluiksi.
Mutta meidän täytyy sitten teroittaa korviamme sitäkin enemmän, niin että kuulemme hiljaisuuden melun lävitse. Meillä ei ole yksinäisiä nurkkia eikä erämaita, mutta meidän täytyy etsiä hiljaisuutta toisella tavalla ja oppia löytämään sitä kaikkialta, suuren maantien viereltä.
Se on kuisketta kaukaista, hiljaisaa, mut soi kuin viereltä soisi, se on tyyntä ja sielua rauhoittaa kuni äityen ääntä se oisi. Eijaa, se on omasta rinnasta, sulosointuja nukkujan valveuneen! Kuin hellänä helkkyy se kuiskeena; sydän tietävi tien luo hälvenneen, sydän näyttävi syvien silmien palon ja nostavi taivaalle päivyen valon.
Siinä oli sekaisin kultasormuksia ja korvarenkaita, hopealusikoita ja rahoja. Nyt hän luki ne viimeiseen kertaan. Hän suuteli niitä, piteli niitä edempänä ja lähempänä silmäinsä edessä, suuteli uudestaan ja pani ne vihdoin lippaaseen takaisin. Lopuksi hän kohotti pankon viereltä kiveä ja laski lippaan kätköpaikkaansa. Ulkona vinkui tuuli, ja lunta satoi. Oli uuden kuun aika.
Vihollinen ei kumminkaan liikkunut, joko sentähden, että se pelkäsi väijytystä, tai kenties oli varma saaliistaan eikä huolinut ruveta miehiään hukkaamaan. Sekava hälinä ilmaisi kumminkin, että koko vihollisen leiri oli jalkeilla. Jo viimein, viiden tahi kuuden pitkän tunnin kuluttua kuului taas aseitten kalsketta aivan muurien viereltä, ja pohjoispuolinen portti avattiin palaaville.
Päivän Sana
Muut Etsivät